16 syyskuuta 2021

Etäilijänä Heimojuhlissa

Jäsenen blogikirjoitus:



Olinkin mukana herkkisten kesäjuhlissa vain etänä. Olen ihan iloinen että sain kokea tämän etätoteutuksen. Ja sanoisin että se toteutus oli varsin hyvin tehty. Kiitos erityisesti tekniikasta vastanneiden Sepon ja Artun. Saimme kuvaa ja ääntä ruutuihimme jo heti aamusta ja aina juhlien loppuun saakka.

                                               


Hankeseminaarista


HSP Voimaryhmät -hankeseminaarissa, joka meille etäilijöillekin striimattiin, puhui psykologi, kirjailija Tony Dunderfeldt. Hänen aiheesta oli tunteet vs römpiöt. - Siis mitä? Niin, meillä herää joskus outojakin tunteita, liian voimakkaita ja rajuja tunteita ja -purkauksia ihan tavallisentuntuisesta asiasta, ja syynä onkin römpiö siellä taustalla. Samantapainen asia (vaikka joskus tavattu vihainen koira/koettu loukkaus) on haavoittanut/loukannut/suututtanut/surettanut meidät ja ollaan jääty jumiin siihen, niin kun tulee uusi (vaikka miten söpö koira/ihan tavallinen kommentti) vastaan niin meillä herää tuo sama tunne!! Ihan ylimitoitettu ja tilanteeseen nähden oudoltakin tuntuva. Kyse on silloin juuri römpiöstä.

- Muuten me tuntisimme ihan kuin se tilanne noin yleensä ottaen kutsuu, tunteita, monenlaisia, kestoltaan n 30 sekuntia:) Niin, römpiöt ja rämeet, ryteiköt, ne on hyvä koluta läpi, elämä silloin valostuu ja varmaan myös helpottuu sitä myötä. Kiitos Tonylle luennosta!

Seminaarin lopuksi yhdistyksen toiminnanjohtaja Elina Akola vielä kertoi HSP Voimaryhmät -hankkeen kuulumiset ja hyviltähän ne kuulostivat: Hanke on tuonut paljon osalllistujilleen ja jatkoa toivotaan ja odotetaan tuleville vuosille.




Herkkänä hetkessä


Hyvä jatkui kun siirryimme kahvitauon jälkeen työpajaan Herkkänä hetkessä, ohjaajanamme oli Life Coach, mindfulness-ohjaaja CFM Marica Ryökäs. Marican sanoma meille herkille oli: Katso asioita aloittelijan silmin. Kohtaa asiat kuten ne tulevat, läsnäollen. Hyväksyntä on tärkeää ja asioiden ja tapahtumien vastaanottaminen kuten ovat, eivät kuten niiden haluaisimme olevan. Tätä voi harjoitella, ja saimme siitä esimerkkejäkin.

Jotakin yhteistä oli Marican ja Tonyn ajatuksissa: Kohtaa asiat avoimin silmin.. niinpä, ihan ilman römpiöitä:) Kiitos myös Marica, ja hybriditoteutus toimi tässä oikein hyvin, paikalla oli joitakuita, suurempi osa osallistujista oli kuitenkin meitä etälijöitä.

Tässäpä muuten riitti miettimistä. Välipaloiksi saimme kuulla niin kaunista musiikkia,Tepolta ja Janikalta, Senjalta, niin rentouttavaa! Näimme myös maisemia Ahlmanilta, sisältä ja ulkoa. 

 

Etä, kiinnostaako ketä

Mitäpä tässä sen kummempaa kuin.. etäkin on hyvä juttu olemassa. Jakaminen jää vähemmälle, kuitenkin esim. luentojen asiat tulevat samalla tavalla perille, ja chattaileminen myös on mahdollista.

--On nyt etäelämä tullut tutuksi, puolentoista vuoden aikana, paljon olen oppinut ja nyt on alkamassa jälleen uusi aika, kohti normaalia, lähitapaamisia maskien kanssa ja pian varmaan ilmankin. Tulee olemaan jälleen erikoista, eikö vain? Etätoteutuksetkin jäävät elämään monessa, ja rikastuttavat elämäämme yhä edelleen.

Kohti seuraavaa kesää ja kesäjuhlia 2022, jotka.. toteutunevat tällä kertaa jossakin päin Suomen etelärannikolla.


Sitä ennen paljon muuta mukavaa, kuten vaikka HSP Day 5.10.  Seuraa HSP nettisivuja, fb- sivuja ja tietenkin myös tätä jäsenblogiamme(**)



Merja Korpisaari


12 syyskuuta 2021

Oliko Leonardo da Vinci erityisherkkä?

Jäsenen blogikirjoitus:

Katsoin äskettäin jo toisen kerran Yle Areenan dokumentin Leonardo da Vincin monet kasvot (katsottavissa vielä jonkin aikaa Areenassa). Dokumentissa kerrotaan Leonardo da Vincin elämästä ja elämäntyöstä taiteilijana, insinöörinä ja tiedemiehenä sekä siitä, millainen henkilökuva hänestä piirtyy keksintöjensä, taiteensa ja sanojensa perusteella. 

Kuva: Chris Martin / Pixabay

Tykkään usein katsella dokumentteja ja elokuvia, jotka kertovat ihmiskunnan menneistä ja nykyisistä luovista lahjakkuuksista, suurista ajattelijoista tai oman tiensä kulkijoista. Leonardo da Vinci oli kiistatta yksi sellainen, harvinainen yleisnero. Tälläkään kertaa en pettynyt. Kuten dokumentin alussa kerrotaan: “Leonardo da Vinci on arvoituksellinen hahmo.” Kiehtova, mutta arvoituksellinen. Hän syntyi v. 1452 aviottomaksi lapseksi toscanalaiseen Vincin kylään, lähti sieltä mestarin oppiin Firenzeen, ansioitui taiteilijana, insinöörinä, arkkitehtina, keksijänä ja filosofina sekä kuoli Ranskassa v. 1519 aikansa tunnetusti viisaimpana miehenä. Hän oli mies, joka totesi: “On helppoa hallita kaikki alat.” Leonardo da Vincistä piirtyy henkilökuva luovana moniosaajana, joka oli kiinnostunut lähes kaikesta ja kaikista ja joka perehtyi mielenkiinnon kohteisiinsa perusteellisesti ja intohimoisen peräänantamattomasti. Kerrotaan, että hänen mielessään kaikki asiat ja ilmiöt kietoutuivat yhteen tehden helpoksi liikkua sujuvasti eri tieteiden ja taiteiden välillä. Leonardo da Vinciä kiinnosti erityisesti moti della mente. Ihmisen sielunelämä, emootiot ja mielenliikkeet. (Yle Areena, 2020.)

Katsoessani dokumenttia nyt uudemman kerran mieleni alkoi askaroida luovuuden, herkkyyden ja lahjakkuuden ympärillä. Kysyin jopa itseltäni kysymyksen, voisikohan olla mahdollista, että Leonardo da Vinci oli erityisherkkä? Entä mitä tekemistä on luovuudella ja erityisherkkyydellä ylipäätään keskenään? Ovatko kaikki erityisherkät taipuvaisia luovuuteen vai vain osa? Vai onko näillä kahdella tekijällä mitään suhdetta toisiinsa?

Luovuus on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Oikeastaan siitä lähtien, kun tutustuin positiiviseen psykologiaan opiskellessani yliopistossa. Lyhyesti: positiivinen psykologia keskittyy tutkimaan sitä, mikä ihmisessä on hyvää, mikä saa hänet voimaan hyvin ja mitkä tekijät edistävät yksilön ja yhteisön hyvinvointia, kukoistamistakin. Se on melko tuore psykologian suuntaus, joka on syntynyt rinnalla kulkevaksi näkökulmaksi ns. perinteiselle psykologialle, jossa on keskitytty enemmänkin sairauksiin ja mielenterveyden ongelmiin ja niiden parantamiseen. Positiivisessa psykologiassa luovuus on yksi tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteista. Luovuus kiinnostaa minuakin. Mitä se on ja keillä sitä on? HSP-kokemusasiantuntijakoulutusta viime keväänä käydessäni tein havainnon. Melko monella oli luovia intressejä ja/tai harrastuksia, jotka yleisesti ottaen mielletään luoviksi. Luovuus myös nousi keskusteluissa esiin. Elaine Aronin kirjassa HSP - erityisherkkä ihminen (2014, 140) käsitellään taiteilijuutta erityisherkän kutsumuksena, ja Aron toteaakin, että: “Miltei kaikilla tunne- ja aistiherkillä ihmisillä on taiteellinen puoli, jota he mielellään ilmaisevat, tai heillä on syvä arvostus jonkinlaista taidetta kohtaan.”Lisäksi Aron kirjoittaa, että tutkimuksissa on havaittu yhteys taiteilijoiden persoonallisuuksien ja herkkyyden välillä. Valitettavasti luovuudella, herkkyydellä ja mielen sairauksilla on myös tietty yhteys.

Elaine Aronia tulkitakseni, voisi siis sanoa, että erityisherkkyys on yhteydessä luovuuteen tai ainakin luovuuden arvostamiseen. Itsekin uskon, että taiteella ja tieteellä on useimmille erityisherkille erityinen merkitys. Moni erityisherkkä innostuu, inspiroituu tai lumoutuu kokiessaan jotakin, joka koskettaa heitä syvältä sisimmästä. Mielestäni on kuitenkin huomionarvoista, että luovuuden arvostaminen, olkoonkin syvää ja merkittävää, ei vielä tarkoita, että erityisherkkä henkilö itse olisi erityisen luova tai edes haluaisi luoda uutta maailmaan. Luovuuden hedelmistä voi nauttia kokematta itse tarvetta kasvattaa niitä. Ja eikö kuitenkin suurin osa ihmisistä arvosta esimerkiksi taidetta jollakin tapaa, jossakin muodossa?

Henkilökohtaisesti ainakaan en ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka ei pitäisi mistään luovuuden muodosta, oli se sitten musiikkia, taidetta, tiedettä tai jokin käytännön elämän hyödyke, joka sekin on alun perin jonkun luovan toiminnan tuotos. Mutta kenties, ja näin uskon ja koen, erityisherkkyys tekee luovuuden kokemisesta ja merkityksellisyydestä entistäkin vahvempaa ja vivahteikkaampaa. Ja sehän on vain täysin järkeenkäypää, koska herkkyys ylipäätään tekee kaikesta intensiivisempää. Monella erityisherkällä on sisimmässään luova puoli, joka voi näkyä joko sisäisenä kutsumuksena luovaan ammattiin tai vaikkapa luoviin vapaa-ajan harrastuksiin. Vaihtoehtoisesti se voi ilmetä haltioitumisena kuullessa kaunista musiikkia, nähdessä taidetta, lukiessa tieteen uusimmista löydöksistä tai maistellessa huippukokin uusinta reseptiluomusta. Esimerkiksi minulle tärkeitä ovat aina olleet tarinat ja kertomukset, ja jos näen elokuvateatterissa erityisen hyvän elokuvan, saatan tarvita omaa aikaa sen jälkeen, jotta palaudun tuosta minulle merkittävästä kokemuksesta. 

Lopuksi haluan palata alkuun ja tämän tekstin otsikkoon. Oliko Leonardo da Vinci erityisherkkä? En tietenkään tiedä vastausta tähän kysymykseen eikä vastauksen tarjoaminen ollutkaan tekstini tavoite. Leonardo da Vincin mieli oli varmasti paljon, mutta kuka ja mikä hän lopultakin oli, on vain vuosisatoja myöhemmin eläneiden ihmisten arvauksia, tulkintoja ja kysymyksiä. Leonardo da Vincin moti della mente näkyvät välillisesti hänen taiteensa ja keksintöjensä välityksellä. Kenties voimme päätellä niistä omat johtopäätöksemme tuon kauan sitten eläneen ihmisen mielenliikkeistä. Kuka ja mikä hän sitten olikaan, niin ainakin hänen suhtautumisensa elämään värisyttää ja koskettaa.

Pelottava ja tutkimaton, mutta siltikin ihastuttava.

Milja Jokinen

Lähteet:

Aron, E. (2014). HSP - erityisherkkä ihminen (suom. Sini Linteri). Helsinki: Nemo.
Yle Areena (27.7.2020). Leonardo da Vincin monet kasvot.



01 syyskuuta 2021

Miten erityisherkkä saa supervoimansa parhaiten käyttöön työelämässä

Jäsenen podcast:

Työhyvinvointivalmentaja Anneli Päivänsaran podcast tarttuu työelämän piirteisiin erityisherkkyyden näkökulmasta. Tallenne on tarkoitettu erityisesti johtajille ja esimiehille sekä erityisherkille henkilöille itselleen. Sen kesto on 18 minuuttia.  

27 elokuuta 2021

Itsensä rakastamisen taidosta

 Jäsenen blogikirjoitus













Whitney Houstonin laulama Greatest love of All (1985) on ollut itselleni tärkeä jo kolmisenkymmentä vuotta. Laulun sanoituksen on tehnyt Michael Masser ja sen esitti ensimmäistä kertaa George Benson vuonna 1977. Kappale on koskettanut minua vuosikymmenet, mutta olen vasta melko äskettäin varsinaisesti kiinnittänyt huomiota itse sanoitukseen. Kyseessä ei ole tavanomainen rakkauslaulu, sikäli että siinä puhutaan nimenomaan itsensä rakastamisen tärkeydestä. Laulun sanat ovat viime aikoina puhutelleet minua luultavasti siksi, että oman itsen rakastamisen oppimisprosessi on käynnistynyt minussa vasta muutaman viime vuoden aikana. Harmittavaisen myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kävin 2010-luvun alkupuolella vuoden psykoterapiassa monenlaisiin itsetuntoon – ja emotionaalisiin ongelmiin liittyen. Psykoterapeuttini painotti monesti sitä, että tärkeintä on hyväksyä itse itsensä ja rakastaa itse itseään. Muistan ajatelleeni kyynisesti, että joopa joo, hyväksyn ja rakastan itseäni heti, kun muutkin tekevät niin. Ajattelin ongelman olevan se, että muut eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen. Erityisherkkyyteen liittyy monesti elämän mittainen kokemus siitä, että on erilainen, outo, ulkopuolinen. Tätä on ehkäpä saanut kuulla koko ikänsä: Miksi olet niin arka ja hiljainen? Sinun pitäisi olla rohkeampi! Ei saa olla niin herkkähipiäinen! Jos vain haluat, voit muuttua! Herkkä ihminen ottaa moitteet raskaasti ja kasvaa ajatukseen, että hän on monella tavalla vääränlainen. Elämän varrelta voi myös olla paljon kokemuksia siitä, että monet asiat, jotka toisilta sujuvat tuosta noin vain, ovat itselle erittäin ongelmallisia. Pikkuhiljaa kasvaa tunne siitä, että itsessä on jotakin vikaa, että pitäisi vain karaistua.

Itse asiassa aloin havahtua itseni hyväksymiseen ja rakastamiseen vuonna 2018. Siihen liittyi eräs kokemus, jota voi kutsua mystiseksi. Ymmärsin, että minä saan olla sellainen kuin olen. Olen hyvä tällaisenaan, omana itsenäni. Voin toki harjoitella erilaisia tilanteita, jotka koen haasteelliseksi, mutta minun ei itsessäni tarvitse muuttua joksikin toiseksi. Tämän oivalluksen jälkeen olen uskaltanut tarttua sellaisiin haasteisiin, jotka olisin aikaisemmin kiertänyt kaukaa. Aina kun alan epäillä, osaanko, onko minusta siihen ja kelpaanko, muistutan itseäni siitä, että teen asiat omalla tavallani, oman näköisesti, ja että minulla on oikeus olla itseni. Minä olen riittävän hyvä!

Olen alkanut ymmärtää sen, että itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on kaiken perusta, jonka päälle lähdetään rakentamaan. Kun ihminen arvostaa itseään, hän ei helposti anna muiden polkea itseään jalkoihinsa eikä hänellä toisaalta ole itsellään tarvetta painaa ketään alas. Myötätuntoisuus kattaa myös myötätunnon omaa itseä kohtaan.

Laulussa Greatest love of all sanotaan näin: The greatest love of all / Is easy to achieve / Learning to love yourself /It is the greatest love of all […]

Olen samaa mieltä viimeisten säkeiden kanssa siitä, että itsensä rakastaminen kuuluu elämän suurimpien rakkauksien joukkoon. Eri mieltä olen siitä, että se olisi helppo saavuttaa. Ei ole. Itse asiassa itsensä rakastaminen voi olla monelle se kaikkein vaikein rakkauden laji. Sitä kohti olen itsekin vasta alkumatkalla. Ainakin yksi asia on kuitenkin muuttunut: kun aikaisemmin soimasin itseäni hyvin ankarasti, milloin mistäkin virheestä ja puutteesta, niin nykyään lähtökohtani tai ainakin pyrkimykseni on usein toinen: hoiva ja myötätunto. Kun maailma murjoo, en liity murjojien joukkoon, vaan aloitan itseni hellimiskampanjan. Lähden luontoon, teen hyvää ja terveellistä ruokaa, menen joogatunnille, keitän teetä pitkän kaavan mukaan, lämmitän saunan, ostan itselleni jotain ihanaa jne. On monta tapaa osoittaa itselleen: minä olen hyvä, tärkeä ja arvokas!

Mervi Nyfors

23 elokuuta 2021

Herkkyyden takana - kuinka syytin herkkyyttäni sairauden oireista

Jäsenen blogikirjoitus 



Kerron tässä kirjoituksessa omasta matkastani herkkyyden kanssa: kuinka löysin itseni, kuinka herkkyys muuttui ajatuksena positiivisesta negatiiviseen ja kuinka piilotin sen taakse vakavia oireita.

Kun löysin erityisherkkyyden, se tuntui hyvin kotoisalta, kuin lämpimältä halaukselta. Tuli tunne, että olen löytänyt puuttuvan palasen ja vihdoin ymmärrän sitä, miksi esimerkiksi säikyn helposti, liikutun herkästi ja itken paljon. Ymmärsin, miksi maailman tuska painaa minua joskus niin voimakkaasti alas: olen tavallista herkempi, ja tunnen hyvin vahvasti. Vältän väkivaltaisia tai liian synkkiä ohjelmia, sillä niiden sisältö ei lähde mielestäni. En osaa antaa olla, vaan haluaisin auttaa ja korjata nämä vääryydet.

Erityisherkkyyden käsitteen myötä en enää hävennyt näitä piirteitäni, tai ajatellut niissä olevan jotain outoa. Ymmärsin, että herkkyyteni voi olla voimavarani. Aloin nähdä sen hyvin positiivisessa valossa. Kun päästin tunteista irti ja annoin niiden tulla sekä hyväksyin ne, elämäni muuttui paremmaksi. Hyväksymällä voimakkaat tunteeni ja herkkyyteni hyväksyin itseni.

Samalla löysin aivan uudenlaista ymmärrystä sille, miksi kuormitun niin nopeasti ja olen usein todella väsynyt sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Muiden tunteet vaikuttavat minuun vahvasti, ja aistin niitä tahtomattani jatkuvasti. Aloin tajuta myös, että yksinolon tarve oli minulle normaalia: olin erityisherkkä ja tarvitsin aikaa palautua.

Sain selityksen myös sille, miksi kovat äänet ja kirkkaat valot häiritsevät ja toisinaan sattuvat. Luettuani lisää ymmärsin myös, että erityisherkät ovat kivulle erityisen herkkiä. Koin, että minulla oli aina ollut kummallinen suhde kipuun: sitä oli tavallista enemmän, se oli tavallista voimakkaampaa ja häiritsi tavallista enemmän. Nyt ymmärsin miksi! Olin onnellinen.

Kunnes sitten jotain aivan odottamatonta tapahtui. Olin hyvin kiireisessä ja stressaavassa elämänvaiheessa, tein paljon ylitöitä ja toin työt viikonloppuihin. Lisäksi treenasin ahkerasti ja punnitsin ruokiani. Voisi sanoa, että elämä oli eräänlaista suorittamista, asiasta toiseen juoksemista. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat koholla ja sain viikkojen sairasloman.

En enää ikinä palautunut omaksi itsekseni tästä infektiosta. Hyvin pian infektion jälkeen huomasin, etten jaksa samalla tavalla kuin ennen. Kuormituin todella nopeasti, eikä mennyt kauaa, kun työnteko loppui. Huomasin uupuvani pienistä asioista ja tarvitsevani paljon unta. Uni ei kuitenkaan palauttanut, eikä sen jälkeen ollut virkeä. Luin entistä enemmän erityisherkkyydestä.

Herkät ovat alttiita uupumaan, toisinaan heidän täytyy olla yksin pimeässä huoneessa. He tuntevat kivun voimakkaammin. Heillä on aistiyliherkkyyttä. He uupuvat. He eivät jaksa kuten muut, tässä kaikessa on kyse herkkyydestä. Selitin vakavia oireita mielessäni ja syytin herkkyyttä: ”olen niin herkkä kaikelle, etten jaksa mitään.”

Aloin vihata herkkyyttäni.

Sairastelin paljon ja jouduin diagnoosien kierteeseen: päänahan tulehduksesta astmaan, raudanpuutteeseen, refluksitautiin ja migreeniin. Tässä kaikessa syytin osittain herkkyyttä, ehkä olin niin herkkä kaikelle, että jopa kehoni oireili tavallista enemmän? Lopulta sain oikean diagnoosin: CFS, krooninen väsymysoireyhtymä, vuosien sairastelun ja vähättelyn jälkeen.

Miksi koen, että tarinani on tärkeä juuri erityisherkille? Minä pistin vuosien ajan uupumiseni, väsymykseni ja jopa kipuni erityisherkkyydeksi. Luulin jopa, että herkät eivät voi olla yhteiskunnassa mukana ja siksi olen niin uupunut: en kestä maailman tuskaa, ja siksi väsyn ja kipuilen. Pistämällä oireeni herkkyyden piikkiin en osannut vaatia oikeudenmukaista hoitoa lääkäreiltä, enkä osannut tarpeeksi ajoissa hakea lääkäriin.

Olen löytänyt keskustelupalstoilta aiheita kuten ”Herkät, miten pystytte olemaan osana yhteiskuntaa?”, ja mielestäni herkkyys itsessään ei aiheuta tämänkaltaisia ajatuksia. Myönnän kuitenkin itsekin ajatelleeni näin. En löytänyt mitään muuta syytä kummallisille oireilleni ja hirveälle väsymykselleni, erityisesti kun lääkärit vähättelivät oireitani samalla.

Krooninen väsymysoireyhtymä on huonosti tunnettu, vähätelty ja stigmatisoitu sairaus. Moni artikkeli sairastavista kertoo vuodepotilaista, ja tätä sairaus pahimmillaan onkin. Sairaudessa on kuitenkin myös lievä ja kohtalainen aste. Itse sairastan lievästi, eli pystyn tekemään jonkin verran asioita, en kuitenkaan samoin kuten ennen. Sairauden lievä aste sai kuitenkin myös itseni vähättelemään itseäni, ”minähän pystyn kuitenkin tähän ja tuohon”, enkä näin ollen osannut nähdä selkeästi sitä kaikkea mihin en pysty.

Monesti taustalla on muuta kuin vakava ja harvinainen sairaus. Kuormitusalttius kuitenkin liittyy herkkyyteen ja siitä löytyy paljon artikkeleita. Herkillä on myös stressiä ja uupumisoireita sekä aistiyliherkkyyksiä. Nämä kaikki liittyvät myös krooniseen väsymysoireyhtymään, ja jos edes yksi löytää herkkyyden takaa vaikkapa lievän CFS sairauden, elämänlaatu voi parantua.

Siksi kirjoitan. Aloin pitää herkkyyttä taakkana. Aloin vihata sitä, sillä mielessäni se aiheutti uupumukseni ja esti minua olemasta yhtä energinen ja menevä kuin muut. En osannut yhdistää infektion jälkeisen ajan huimaa eroa ennen infektiota elettyyn aikaan, sillä en tiennyt sairauksista, jotka puhkeavat infektioista. Ihmettelin vain, miksi en jaksa.

Löydän edelleen arvoa erityisherkkyydestä. En vaihtaisi sitä missään nimessä pois, sillä olen huomannut, kuinka paljon värikkäämpi elämä on näin voimakkailla tunteilla. Olen myös löytänyt valtavasti voimaa tästä herkkyydestä, niin kirjoittamiseen kuin rakastamiseen. Koen, että selviän myös tästä vakavasta sairaudesta paremmin herkkyyteni ansiosta: itken, kun itkettää, käsittelen tunteita ja elän hyvät päivät vahvasti.

Krooninen väsymysoireyhtymä oli diagnoosina helpotus. Vuosien ajan olin pistänyt sekä herkkyyden että ”minä nyt vain olen tämmöinen” ajatuksien piikkiin jatkuvaa uupumusta, väsymystä, pahoinvointia ja eriskummallisia kipuja. CFS diagnoosi antoi minulle luvan olla vihdoin minä, väsynyt mutta onnellinen. Se antoi selityksen oireilleni ja oikeutti niiden olemassaolon: nämä oireet ovat todellisia, eivätkä herkkyyteen liittyviä. Herkkyys ei ole enää taakka, joka aiheutti oireiluni, vaan voimavara.

En ole vuosiin ollut näin levollinen tai onnellinen. Syy tälle on oikea diagnoosi. Samanlaisen olon haluan myös sinulle. Jos olet erityisherkkä ja kipuilet uupumuksen, stressin ja sen tunteen kanssa, ettet sovi yhteiskuntaan, hae apua. Hae apua ajoissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että herkkyys on voimavara. Se ei saa piilottaa taakseen jopa vakavia oireita, se ei saa olla hidaste sille, että hakee apua.

Herkän ihmisen on opittava tuntemaan rajansa ja oltava tarkka niiden kanssa. Herkän on löydettävä hänelle sopiva rytmi maailmassa, joka muuttuu entistä kiireisemmäksi ja meluisammaksi. Maailma vaatii yksilöltä paljon, eikä herkkä saa hukkua sen alle. En väitä, etteikö ylikuormitus, aistiyliherkkyys ja uupumus voisi johtua herkkyydestä. Nämä tunteet ovat sallittuja eikä niitä tule hävetä.

Jos näet herkkyytesi hyvänä asiana, joka tuo sinulle voimaa ja rikkautta elämään, olen onnellinen puolestasi. Jos näet sen rajoittavana tekijänä, joka aiheuttaa kaikenlaisia hirveitä oireita, pyydän sinua hakemaan apua. Olet hyvän elämän arvoinen, ja ansaitset nähdä herkkyytesi maailmaa parantavana tekijänä.

Suosittelen tutustumaan krooniseen väsymysoireyhtymään täältä

Kerron sairaudesta myös omassa blogissani ja instagramissa (pintahengitys).

Janika Pauna