tiistai 12. helmikuuta 2019

Herkkyyskirjasta – nämä kolahtivat




Kuva: Anna Horppu



Jäsenen blogikirjoitus:

Erityisherkkyydestä kertovat julkaisut ovat viime vuosina lisääntyneet, ja Suomessakin on innostuttu kirjoittamaan herkkyysteemaisia kirjoja. 

On valtavan hyvä asia, että tieto erityisherkkyydestä leviää – siitä on hyötyä sekä herkille itselleen että ihmisille heidän ympärillään. On hyvä saada tutkittua tietoa, mutta myös lukea mielenkiintoisista, samaistuttavista kokemuksista. 

Jos erityisherkkyys aiheena kiinnostaa, kannattaa syventyä Elaine Aronin suosittujen kirjojen lisäksi myös suomalaisten teoksiin – ainakin Janna Satrilta on ilmestynyt muutama vuosi sitten kirja nimeltä Sisäinen lepatus – herkän ihmisen tietokirja (Viisas elämä, 2014) ja Heli Heiskaselta teos Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään (Origonova, 2016). Kannattaa tutustua vaikkapa oman lähikirjaston valikoimaan – teemasta on paljon kirjoja tarjolla. Muun muassa Janna Satrilta on tulossa tämän vuoden puolella myös uusi tietokirja erityisherkkyydestä.

Viimeisimpänä ”herkkyyskirjana” luin Suvi Bowellanin kirjan Ihana herkkyys – rikasta elämää kaikilla aisteilla (Otava, 2018). Bowellanin teos kuuluu Hidasta elämää –kirjasarjaan. Kauniisti kuvitettu ja helposti lähestyttävä kirja on pullollaan syvällisiä, mutta käytännönläheisiä ajatuksia erityisherkkyydestä. Kouluttajana ja luontaishoitajana työskentelevä Bowellan kertoo avoimesti myös omista kokemuksistaan ja tilanteistaan erityisherkkänä, huumoria ja lempeää suhtautumista unohtamatta. Kirjan takakannessa hän muistuttaa: ”Erityisherkkyys voi olla supervoima!”

Listasin alle Bowellanin kirjan kohtia, jotka ”kolahtivat” minuun aivan erityisesti:


”Herkillä on heikkoutensa, kuten kaikilla muillakin. Kuormittavissa tilanteissa erityisherkällä saattaa olla hämmennystä aiheuttavia toimintatapoja, kuten puhumattomuus, katsekontaktin välttely, sulkeutuneisuus, eristäytyminen ja kerta kaikkiaan vuorovaikutuksesta kieltäytyminen. Silloin painostus, inttäminen ja kuulustelu ovat vihoviimeisiä tapoja saada herkkä tulemaan kuorestaan.”

 

Tämä kolahti. Olen pitänyt tätä toimintatapaa lähinnä itsekkyytenä ja pitkävihaisuutena. Onko se sitä, vai sittenkin osa erityisherkkyyttä? Toimintatapa on kieltämättä hämmentävää ja epäkohteliasta aikuiselta ihmiseltä. Tämän oivallettuani pyrinkin kiinnittämään asiaan huomiota; kun joku asia ärsyttää tai olen ylikuormittunut, yritän puhua tilanteestani, vaikka se aluksi vaikealta tuntuukin. Toisaalta tuntuu väärältä pakottaa itsensä puhumaan. Niinkuin ystäväni sanoi, ”tilanne kyllä annetaan.”


”Vilkas mielikuvitus on tuonut mukanaan myös taipuvaisuuden liialliseen murehtimiseen ja valmisteluun. Etenkin rasittuneena ryhdyn tekemään pääni sisällä analyyseja ja päätelmiä ja maalailen erilaisia skenaarioita. Mietin, mikä kaikki voi mennä pieleen ja kuinka parhaiten varautua erilaisiin tilanteisiin.” 


Hyvässä valmistautumisessa on puolensa ja puolensa. Toisaalta sillä voi säästää aikaa ja turhaa ”säätöä”. Matkoille valmistautuminen on aivan oma asiansa, josta Bowellankin kirjoittaa kirjassa. Aina voi kuitenkin kysyä apua ja uskaltaa luottaa siihen, että ”perusasiat” on valmisteltu hyvin. Yleensä huomaan itsekin murehtineeni montaa asiaa turhaan. Se kannattaa muistaa tulevissa tilanteissa: viimeksikin olisin selvinnyt hienosti vähän vähemmällä miettimisellä.


”Herkässä tuntoaistissa on hyvätkin puolensa. Oikeanlainen kosketus tuntuu taivaallisen ihanalta, tuulenvire voi tuntua rakastavalta hyväilyltä, auringon lämpö saa koko olemuksen kihelmöimään nautinnosta. Nautinnollinen suihku voi saada mielihyvähormonit hyrräämään. Herkkä keho toimii myös oivallisena kompassina kertoen siitä, mikä on itselle hyväksi ja mikä ei.”

 

Yhteys omaan kehoon ja kehon viestien kuunteleminen tuovat minulle läsnäoloa. Oikeanlainen kosketus ja vaikkapa jalkahieronta tapahtuvat ”tässä ja nyt”. Viime aikoina olen keskittynyt luottamaan kehon viesteihin uusista ideoista – jos idea tuntuu kutkuttavalta kehossa, se kannattaa toteuttaa!


”Kun mieltä kaihertavat asiat saa pois päiväjärjestyksestä, olo kevenee tonnin verran. Kun kantaa vastuunsa ja selvittää solmussa olevat asiat, saa palkkioksi helpotuksen tunteen.”

Stressaavia, harmittavia ja tylsiä asioita kohtaan on ihan ok tuntea ärsytystä ja työntää niitä sivuun – ”teen sen huomenna.” Olen kuitenkin omalla kohdallani huomannut, että en kykene unohtamaan tai kunnolla työntämään taka-alalle asioita, jotka stressaavat jollain tapaa. Vaikka kirjoittaisin ne ensi viikon to do –listalle, ne palaavat sieltä mieleeni muistuttamaan. Siksi itsekin olen nähnyt parhaimmaksi vaihtoehdoksi hoitaa asiat saman tien, mikäli mahdollista. Näin aivokapasiteettia jää muille, iloisimmille asioille.


”Saatuani tietoa erityisherkkyydestä aloin nähdä oman elämäni tapahtumat uudessa valossa. Koin suurempaa ymmärrystä ja myötätuntoa itseäni kohtaan. Helpotuksen tunne oli valtava. Nyt minulla oli jokin viitekehys, jonka pohjalta opetella tunnistamaan omat rajani, löytää erityiset kykyni ja suunnitella elämääni niin, että siinä on entistä enemmän hyvinvointiani tukevia elementtejä.”

Tämä on yksi erityisherkkyyden oivaltamisen parhaimmista puolista. Joka päivä voi oivaltaa itsekseen jotain uutta herkkyydestä. Välillä mieli palaa menneeseen, ja selittää menneitä tapahtumia, tai hakee ymmärrystä sille, miksi joku on kohdellut niinkuin on kohdellut. Tärkeintä on mennä reippaasti eteenpäin, omaa herkkyyttään hienotunteisesti kuunnellen. 


Kursivoidut tekstit ovat otteita Suvi Bowellanin kirjasta Ihana herkkyys – rikasta elämää kaikilla aisteilla (Otava, 2018).



Anna


lauantai 9. helmikuuta 2019

Ethän koske tuntosarviini



Jäsenen blogikirjoitus:

Jonottaja puhuu puhelimeen laiturilla. Neuvoo suuntia. 

Teen oletuksia puhujan ja kuulijan suhteesta. Veikkaan, että henkilö, joka kohta ilmestyy juttelemaan soittajalle, on sama kuin äsken langan päässä kuunnellut. 


Katson, kun massat nousevat viereiseen bussiin. Olen huojentunut, että minulla on edessäni tilavampi auto. On todennäköisempää, että matkan aikana kukaan ei potki penkkiäni.


Sisällä kaukobussissa en kuule kuulokkeideni sisältöä auton hurinalta. Huomaan, että käytävän toisella puolen joku vaihtaa asentoa. Kuulen jonkun toisen kuulokkeista tulevan musiikin desibelit.


Auton takaosassa haukahtelee koira. Etualalla matkustava henkilö haukkaa evästä. Tunnen sen aromit sieraimissani.


Ei, en matkusta ruuhka-aikaan. Tämä on erityisherkälle kevyt tie. Mikään mainitsemistani ärsykkeistä ei ole liian voimakas, vaikka tuntosarveni rekisteröivätkin ne. (Ison osan suodatin pois tästä tekstistä.)
 

Muistan toisenlaisen ajan. Kun bussimatka pilasi päiväni. Kun ihmisikä herkkänä oli vielä selvästi lyhyempi enkä vielä tuntenut itseäni yhtä hyvin.

Tätä kirjoittaessa tuntosarveni tärisevät. Liikahtelevat pienimmästäkin impulssista. Liikettä ei voi hallita. Tuntosarvet värisevät kaikkiin ilmansuuntiin vuorollaan ja välittävät viestejä lämpötilasta, valon määrästä, ympäristön tunnelmasta ja omasta vireystilastani. Ihan kuin ilmansuuntia olisi enemmänkin kuin kahdeksan.


Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä diagnoosi vaan synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus. Erityisherkkyyttä tutkineen Elaine N. Aronin mukaan herkkyys on hyödyllinen ominaisuus yhteisössä: muuten se ei olisi säilynyt. Ihmiskunnalle on etua siitä, että joukossa on sekä varovaisempia että rämäpäisempiä yksilöitä, tai Aronin termein sekä neuvonantajia että kuninkaita. Itse asiassa ominaisuuksien kirjo on paljon tätä laajempi, ja monimuotoisuudesta on apua yhteisön selviytymisen kannalta. 

Erityisherkkää on turha käskeä tarkistuttamaan rauta-arvoja, kun hän ei jaksakaan yhtä montaa rientoa päivässä kuin muut. Jos huomaa ympäristöstä paljon yksityiskohtia, kaipaa tasaisin väliajoin keitaita, joissa tuntosarvet saavat liikkua vain hissukseen. Hiiviskellen. 


Tuntosarvia ei nimittäin saa pois päältä. Niiden kantokykyä sen sijaan voi koettaa säädellä parhaansa mukaan. Tärkeintä on levätä riittävästi. Tuntosarvia ei saisi kosketella silloin, kun ne eivät enää jaksa ottaa vastaan. Ne ovat haurasta tekoa.


Meitä tuntosarvellisia on viidesosa väestöstä. On viisautta oppia tuntemaan itsensä, mutta kokonaan itseään ei voi muuttaa. Tuntosarvet ovat ja pysyvät. Tuntosarvia ei voi leikata pois, eikä siihen ole mitään syytäkään.


Ne tietävät, että vääränlainen hammastahna saa suussa aikaan aftoja. Että pahanhajuinen käsisaippua yleisövessassa pilaa piknikin. Että kaunis värisävy auringonlaskun maalaamalla taivaalla pelastaa illan. Että taideteos voi liikuttaa kyyneliin, vaikka kaikki on hyvin. 



Kun kuuntelee tuntosarviensa tuomia viestejä, on helppo varautua omiin tarpeisiinsa: ostaa sopivaa hammastahnaa, kantaa käsidesiä mukana - ja nenäliinoja.


Herkkyys on jokaisella omanlaista. Jokaisen on kokeilemalla löydettävä itselleen sopivat niksit  tuntosarvien lepuuttamiseksi. Esimerkiksi näköesteet (kuten sermit) ovat monelle erityisherkälle tärkeitä keinoja saada stressin aiheuttajia hetkeksi pois mielestä. Eivät kaikille.


Yhden sarvekkaan mönkijän hyväksyminen auttaa toistakin omituista otusta saamaan osakseen suvaitsevampaa kohtelua. Kukapa meistä olisi standardin mukainen.


Ensin on myönnettävä itselleen: olen herkkä. Siinä ei ole mitään pahaa. 


Siinä on viisauden alku.



Ilona Vuori

tiistai 5. helmikuuta 2019

Vertaisryhmä auttaa jaksamaan


Kuva: Pixabay
Jäsenen blogikirjoitus:


Olen kärsinyt siitä mitä kuulen, mitä näen ja mitä tunnen. Olen tuntenut itseni huonoksi, kun en kestä asioita samalla tavalla kuin 'muut': kovaa ääntä, melua, joskus typeriäkin puheita.
Kun en kestä nähdä kun juoppo hoipertelee ja muut nauravat. Enkä sitä, kun vanhukselle puhutaan lapsenkielellä tai vammaisen ohitse katsotaan. Tai kun lasta kohdellaan kaltoin.


Menen pois, kun älämölö käy liian kovaksi ja meinaa rikkoa tärykalvot. Kun pimeys sokaisee silmät. Ja kun tunnen turhanpäiväisyyden tiivistyvän paksuksi muuriksi, jonka läpi en kohta enää pääsisi. Menen niin kauan kuin pääsen.

Yleensä menen metsään... Siellä puut ovat parhaita ystäviä. Taivas katsoo ystävällisesti ja maa pitää kulkijan pystyssä. Tarjoaa istumapaikan. Pehmeä sammalkivi käteni alla lämpenee. Hiljaisuus tuo tilaa ajatuksille.


Hyvä ryhmä on vähän kuin metsä sekin. Se ottaa vastaan ja ympäröi. Ryhmässä on monenlaisia ihmisiä ja he kaikki vastaavat sydämeni kaipuuseen vertaisuudesta, kukin tavallaan. Keskustelut viisastuttavat, lohduttavat ja ne saavat tuntemaan tunteita. Ja minä koen, että riitän, että olen.

En voisi enää kuvitella elämää ilman hyvää ryhmää. Ihminen kun olen (enkä puu), ja tarvitsen muita. Kokemusten jakamiseen, tunteiden tulkitsemiseen, ymmärryksen lisäämiseen. Jakamiseen.

Toipumisen tapoja on monia. Monenlaista tarvitaan. Ystävä lohduttaa. Hyvä kirja lohduttaa kuin ystävä. Kirjoittaminen antaa suurempaa lohtua kuin kirja, joskus. Ja ryhmä vertaisia vie jonnekin itsen yläpuolelle, samalla kun on tilaisuus olla oma itsensä - aivan kokonaan.

Merja


Suomen Erityisherkät ry:n vertaisryhmät näkyvät sivulla www.erityisherkat.fi  ja niistä voi kysyä myös: paikallistoiminta at erityisherkat.fi


lauantai 2. helmikuuta 2019

Norjalaista erityisherkkyyttä – oivalluksia oman itsensä löytämisen polulle



”Olen kiitollinen, että olen erityisherkkä. Se on minun suurin lahjani.”

Prinsessa Märtha Louise

Olen lukenut parhaan erityisherkkyyskirjan. Ehkä parhaan, koska tietysti on turha asettaa vertailuun hyvin erityyppisiä erityisherkkyyttä käsitteleviä kirjoja. Prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjan ”Herkäksi syntynyt” lukeminen oli kuitenkin minulle monella tavalla pysähdyttävä ja vaikuttava kokemus. Erityisesti siksi, että se on heidän oma tarinansa. Kirjan tekeekin suomalaiselle lukijalle ainutlaatuiseksi se, että tällaista kirjaa ei meillä vielä ole julkaistu. Siis kirjaa, jossa ytimenä olisi jonkun suomalaisen erityisherkän oma tarina.

Prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjassa minua miellyttää ensinnäkin kirjan selkeä rakenne sillä tavalla, että kumpikin kertoo ensisijaisesti omaa tarinaansa. Kirjan alussa he tuovat esille joitakin erityisherkkyyteen liittyviä tutkimustuloksia, mutta muutoin esiin nousee kummankin oma ”kynän jälki” kokemushistoriana, iloina ja suruina ja oman elämän ymmärryksen syvenemisenä. Kirjan lopussa on muutamia oivallisia harjoituksia, jotka auttavat meitä erityisherkkiä jaksamaan ja tunnistamaan omaa sisäistä tilaamme. Oma hyvin koskettava lisä kirjassa on Synnöve Borgen kaunis runo ”Tyttö, jonka päässä oli monet peilit”. Lisäksi minua ilahdutti kirjassa se, että Prinsessa Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng käsittelevät lyhyesti myös erityisherkkien miesten elämää ja omanlaisia haasteita.

Kirjoittajien kokemukset erityisherkkinä ovat osin samanlaisia, osin erilaisia. Märtha Louise kuvaa olevansa ulospäinsuuntautunut. Elisabeth taasen on introvertti, vetäytyvä, mutta samalla muutoshakuinen. Kirjan rakenteessa edetään kummankin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista kohden aikuisuutta ja erityisherkkyyden tuomaa ymmärrystä. Pysähdyttävää on se, miten avoimesti ja kaunistelematta he kirjoittavat omista elämänsä haasteista ja jatkuvista itsensä pohdinnoista. Kuten esimerkiksi Elisabethin toteamus kuvauksensa päätteeksi, että on tuntenut itsensä yksinäiseksi lähes koko elämänsä ajan.

Kuvaan seuraavaksi lyhyesti esimerkkinä kirjoittajien lapsuuden kokemuksia. Märtha Louise syntyi prinsessaksi. Lapsena hän tunsi itsensä vapaaksi riistaksi avoimessa suojaamattomassa kuninkaallisuuden elämänympäristössä. Hänellä oli kuin ”huono omatunto-nappi” päällä koko ajan pelätessään tekevänsä väärin. Samalla hän tunnisti muiden tunteita ja paikkoihin liittyviä tuntemuksia. Elisabeth Nordeng kuvaa olleensa lapsena kuin kameleontti, joka vaihtoi väriään ympäristönsä mukaan, kun hän imi muiden tunteita. Hän koki, ettei ollut hyvä missään, oli yksin ja halusi olla yksin. Hän vetäytyi ja oli hiljaa väistääkseen monia, muiden ”lausumattomia elefantti-tunteita”. 

Ihmeellistä, miten oivallisesti nämä kaksi norjalaista kertovat lapsuutensa tunnemuistoista, joista lukeminen aktivoi omia lapsuuteni hiljaisuus- ja vetäytymiskokemuksia. Tämä onkin kirjan erityinen voima. Kaksi vivahteikkaasti kuvattua elämänkulun tarinaa erityisherkkänä olemisesta muodostavat kuin suurentavan peilin omiin muistijälkiini.

Aikuisena heidän molempien kehitysmatkaa erityisherkkinä yhdistää oppi olla oma itsensä, kyky tunnistaa oma laatunsa ja vahvuutensa. Siksi heidän viestinsä onkin: ”me käytämme sanaa erityisherkkyys positiivisessa merkityksessä, jolloin erityisherkkyys on erinomainen persoonallisuuspiirre”. Miten tämän voisikaan sanoa paremmin! Uteliaana odotan Prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin Suomeen tuloa ja heidän esitelmätilaisuuksiaan 20.3. Helsingissä ja 21.3. Turussa.

”Me vertaamme itseämme muihin jatkuvasti. Mutta ei ole olemassa ketään samanlaista kuin sinä. Jos yrität kulkea jonkun toisen jalanjäljissä lumessa, huomaat pian, miten vaikeaa se on.”
Elisabeth Nordeng



Hannu Sirkkilä

tiistai 29. tammikuuta 2019

Erityisherkkä konfliktitilanteessa





Jäsenen blogikirjoitus

Se tunne kun haluat pois tilanteesta, toivot että olisinpa ollut hiljaa tai että nyt kyllä aion sanoa asiasta. Konflikteja tulee olemaan elämässä aina, niiltä ei pysty välttymään. Kuitenkin niitä haluaa välttää ja suojata itseään. 

Itse olen valtavan väsynyt pienestäkin konfliktista ja pahamieli täyttää aina koko rintakehäni. Ennen minulla oli myös tarvetta purkaa toisen käytöstä toisille ihmisille, koska ahdistuin konflikteista ja tarvitsin ymmärrystä osakseni, nykyään harvemmin. Tiedostamalla oman reaktioni olen saanut helpotusta tunteisiin, joita esiintyy konfliktitanteen jälkeen, ne eivät tunnu rinnassa enää.

Olen myös huomannut, että hyväksyvässä ilmapiirissä ei tilanne kärjisty. Kaikkien mielipiteille on tilaa ja ketään ei vähätellä. Jokaisella on oma puheenvuoro ja sen päälle ei puhuta.

Erityisherkille vuorovaikutus tilanteissa skannaaminen on hyvin tuttua. Joskus unohdamme että seurassamme on myös muita skannaajia. Varjopuolena myös saattaa olla henkilöiden ylireagointi tai ylianalysointi. 

Lukiessani Murra tunnelukkosi kirjaa törmäsin myös tunnelukkoihin: Ylikompensoija ja Antautuja, mitkä mielestäni liittyvät itseeni ja lapsuuteeni. Monella meistä on lapsuuden haavoja jotka muokkaavat käytöstämme aikuisena. Useampi on varmasti vieraillut Kimmo Takasen tunnelukkosi.fi sivustolla ja lukenut hänen kirjansa.
Aikaisemmat selvittämättömät konfliktit myös luo lisä jännitettä.

Läheisten kanssa on helppo olla isossakin ryhmässä, koska kaikki tuntevat minut ja minun tavan reagoida. Oman reaktion ymmärtäminen konfliktitilanteessa, auttaa lievittämään tunnereaktiota konfliktitilanteen jälkeen. Itse koen tarvetta päästä yli nopeasti mielipahan tunteesta. 

Ihmistuntemus ja läheisten tunnettu käyttäytymismalli auttaa herkkää selviämään jos ilmaisuissa ajaudutaan konfliktiin. Kokemuksista puhuminen tunnetasolla on myös auttanut, jotta konflikteja ei pääse syntymään. 
-" minusta tuntuu, että minua vähätellään"

Tässä muutama reaktiomalli joita itse tunnistan käyttäneeni konfliktitilanteissa. 

-uhriutuminen

Koet että ihan sama mitä sinä sanot ei auta asiaa. Päädyt tuijottelemaan alaspäin ja et halua kertoa mielipidettäsi, jos sitä ei kysytä.

-vetäytyminen

Vetäytyminen saattaa olla herkän tapa prosessoida tietoa tai tilannetta. Ylikuormittuneena tai hämmentyneenä ei saa aivan kiinni tilanteesta ja ottaa siihen aikalisän. Tällöin vastapuoli saattaa tulkita hiljaisuuden myöntymisen merkkinä.

-hyökkääminen

Saatat hyökätä sanallisesti, kärkkäillä kommenteilla jos koet epäoikeudenmukaisuutta, sinua vähätellään tai päällesi puhutaan. Sinun mielipiteesi koitetaan tehdä näkymättömäksi, tai niin sen ainakin koet. Olet saattanut aistia jännitteitä ilmassa jo pidemmän aikaan.

Edellisessä blogikirjoituksessani Kohti ääretöntä ja sen yli, kirjoitin yksin matkustamisestani. Matkalla ajauduin konfliktiin Ranskalaisen miehen kanssa, ihminen oli minulle vieras, jolloin reagoin vetäytymällä. 

-Krista Sundholm

perjantai 25. tammikuuta 2019

Ajatuksia vuodesta 2019


Jäsenen blogikirjoitus

Parhaillaan kuluvan vuoden ensimmäinen kuukausi on ihan kohta jo takanapäin, ja mielenkiinnolla olen seurannut, millaisena tämä vuosi on näyttäytynyt. Tänä uutena vuotena en tehnyt uudenvuodenlupauksia, enkä edes visuaalista aarrekarttaa asioista, mitä haluaisin tavoitella. Tuntuu, että aika monista edessä olevista asioista sain kiinni jo viime vuoden puolella, ja olisi ihanaa osata jättää aikaa ja tilaa myös niille kuuluisille sattumuksille. Toivottavasti ne olisivat hyviä sellaisia.
Kun pysähdyn miettimään, mitä olen oivaltanut alkaneesta vuodesta? Kokosin ajatuksiani ylös, ja ehkä näin muistan ne paremmin myöhemminkin.
-Ystävien yhteen kokoaminen on hyvä idea
Olen pohtinut jo aiemmin, mitä tapahtuisi, jos kutsuisin koolle kourallisen tärkeimpiä, toisilleen tuntemattomia ystäviäni. Minä kun tykkään viettää aikaa yleensä vain yhden tai muutaman kanssa kerrallaan. Syntymäpäivieni yhteydessä kuitsuin sopivan määrän paikalle päässeitä bestiksiä koolle ja ihmettelin, kuinka hyvin meillä natsasi. Kynttilänvalossa käydyt keskustelut olivat antoisia. Tämä on tehtävä joskus uudestaan!
-Olen siirtymätilanteessa, ja se on mahdollisuuksia täynnä
Ymmärsin olevani tällä hetkellä monessakin asiassa siirtymätilanteessa. Edessä on muutoksia, aika paljon positiivisia sellaisia, mutta silti minun on vaikea olla väliaikaisen tilanteen kanssa. Tiedättehän siirtymävaiheet? Ne kuuluvat elämään, mutta selvästi vaativat vielä harjoittelua ja sopeutumista. Onkin hyvä keskittää ajatukset positiiviseen – mitä mahdollisuuksia siirtymät tuovatkaan elämääni? Mitä sen jälkeen?
-Keho kaipaa liikettä
Keho kaipaa liikettä näiden lumisten pakkasten keskellä. Liikuntaan olisi ihana löytää myös luovuutta ja itsensä ilmaisua. Omassa rauhassa sellaista on tullutkin, heittäytymistä. Liikunta vaikuttaa myös siirtymätilanteen ja paineen tuomaan stressiin, sillä liikkuessa en kykene ajattelemaan epäolennaisia.
-Pienistäkin mieltä askarruttavista asioista saa puhua
Kannattaa avautua jopa hupsuilta tuntuvista asioista luotettavalle läheiselle tai ammattilaiselle. Apua saa varmasti. Aina ahdistavalle ololle ei edes tarvitse olla syytä. Voi vain ajatella, että tämä tuli jostain, ja se menee ohi. Olisiko mindfulness-keskittymisharjoituksista apua? Kannattaa kokeilla.

Onnellista vuotta 2019!
-Anna