perjantai 31. elokuuta 2018

Kohti lapsuutta



Kuva pixabay

Jäsenen blogikirjoitus:

Kohti lapsuutta

Lapsuus, ethän karkaa? Anna minun vielä saada olla lapsi, pieni ja tarvitseva. Tai: anna minun vihdoin olla lapsi…

Lapsuus voi kadota varjoihin. Ja monella se on sen tehnytkin. Aikuisena, vielä yli viisi- ja kuusikymppisinäkin saatamme kaivata jotakin, josta emme meinaa saada kiinni.
On surullista, jos lapsi ei saa olla lapsi. Jos perheessä on niin sanotusti se virtahepo: se voi olla vaikka toisen vanhemman alkoholismi tai väkivaltaisuus. Niiden myötä muille perheenjäsenille aiheutuu pelkoa ja alituista varuillaan oloa. Lapselle ei jää tilaa olla lapsi, ei jää oikein tilaa hyvälle elämälle.

Se, että myöhemmin unohtaa tuon kaiken, johtaa vain siihen, että asiat pääsevät temmeltämään alitajunnassa ilman, että tajuaakaan mistä paha olo tai ahdistus johtuu, miksi parisuhde ei onnistu tai miksi ylisuorittaa itsensä henkihieveriin saakka.

Erityisherkkä kärsii huonoista olosuhteista enemmän kuin ei-erityisherkkä. Trauma voi olla pohjana uusille traumoille ja maailma voi päästä murjomaan ilman, että pystyy vaikuttamaan asioihin.

Mutta, erityisherkkä myös osaa ottaa hyvistä pienistäkin asioista voimaa ja rakennuspuita!

Joka tapauksessa aikuisena, katsomalla kohti omaa lapsuuttaan, antamalla muistojen vähitellen tulla, tekee aina itselleen palveluksen. Ei niin pahaa, ettei sitä voisi rauhassa tutkia, ajan kanssa ja itselleen armollisena. Voi vaikka kirjoittaa siitä. Ja saattaa käydä vähitellen niin, että olo alkaa helpottua.

On asioita, jotka vain vaativat suremista. Suru on lääke mielen haavaan, menetykseen ja ikävään.

Ja voikin yhtenä päivänä tulla hetki, kun huomaa tekevänsä kivoja asioita, leikkivänsä tai kokevansa asioita uusina kuin lapsi. Kun huomaa, että ilo kipinöi sisimmässä, ehkä ensimmäistä kertaa. Kukaties myös muistaa vielä niitä hyviä asioita, mitä lapsuudessa ja elämässä sittemmin on kuitenkin ollut.

Moni on kulkenut muistelun tietä ja saanut elämästä uudella tavalla kiinni. Koskaan nimittäin ei ole liian myöhäistä saada onnellinen aikuisuus…

Tuohon onnelliseen aikuisuuteen kuuluu myös lapsenomaisuus. Siinä herkkyys on arvokasta ja tavoiteltavaa, siinä pienet asiat merkitsevät ja tuovat arkeen täyteyttä. Erityisherkkä saa olla oma itsensä, kokonainen, juuri tässä ja tänään.


Merja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti