 |
| Krassia |
Jäsenen blogikirjoitus
Palstailo
On se hetki, vihdoin, kun pääsen tänne. Otan
varovaisia askelia, kuin olisi liikuttava aivan hiljaa ja mitään häiritsemättä.
Täällä luonnossa. Täällä palsta-alueellani.
Rakkaaksi tulleella alueella, jonne en nyt aikoihin
(lue: pariin viikkoon) ollut päässyt.
Mutta nyt paistaa aurinko. Varpuset pyrähtelevät
pajukossa. Sudenkorento lentää naamalle kuin tervehtien.
Palstani on ollut jälleen suuri ilon ja voiman lähde, koko kuluneen kesän ajan.
Kun hoidan kasveja, kitken ja kastelen, pysyn myös ihmisenä. Tarvitsen luontoa ja täällä palstalla tuntuu, että luontokin tarvitsee minua.
On taas noussut paljon rikkaruohoa. Sitä on kitkettävä ainakin kukkivat, muuten saamme ruohoja lisää. On tullut käsivarren paksuisia kurkkuja ja kurkun paksuisia härkäpavun palkoja. Päällimmäiset pitänee kerätä, sen verran kuin jaksaa kantaa.
Palstani on ollut jälleen suuri ilon ja voiman lähde, koko kuluneen kesän ajan.
Kun hoidan kasveja, kitken ja kastelen, pysyn myös ihmisenä. Tarvitsen luontoa ja täällä palstalla tuntuu, että luontokin tarvitsee minua.
On taas noussut paljon rikkaruohoa. Sitä on kitkettävä ainakin kukkivat, muuten saamme ruohoja lisää. On tullut käsivarren paksuisia kurkkuja ja kurkun paksuisia härkäpavun palkoja. Päällimmäiset pitänee kerätä, sen verran kuin jaksaa kantaa.
Ja sitten kukat! Satoja samettiruusuisia, oranssissa
hehkussaan ja erikoisen ominaistuoksunsa ympäröiminä. Tästä saa kimppuja moneen
lähtöön ja menoon. Ensin pitää vain nyppiä hieman kuihtuneita pois.
Kuljen ja touhuan, tässä 'palstahypnoosissani' seassa
perhosten ja vielä jäljellä olevien kimalaisten. Olen pitkästä aikaa kuin läsnä
jossakin... Sielu alkaa jollain lailla tehdä paluuta kotiin.
Kun kolme tuntia on kulunut, olen jo minä itse. En enää eksyksissä tai uupunut, vaan tyynen onnellinen olemassaolosta. Kuin ehkä tuo kädellä taapertava leppäkerttu. Josta iloitsen, ja jonka saatan 'ison kiven juureen'. Korini on täynnä satoa, palstanaapuritkin taas tavattu ja syksyä, sitä on vielä jäljellä.
Merja Korpisaari
Pieniä palstatarinoita on luettavissa myös palstablogissani:
Kun kolme tuntia on kulunut, olen jo minä itse. En enää eksyksissä tai uupunut, vaan tyynen onnellinen olemassaolosta. Kuin ehkä tuo kädellä taapertava leppäkerttu. Josta iloitsen, ja jonka saatan 'ison kiven juureen'. Korini on täynnä satoa, palstanaapuritkin taas tavattu ja syksyä, sitä on vielä jäljellä.
Merja Korpisaari
Pieniä palstatarinoita on luettavissa myös palstablogissani:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti