Jäsenen
blogikirjoitus:
Sensitiivisenä ihmisenä itken helposti ja matalalla kynnyksellä erilaisista asioista. Kylmiä väreitä tuovasta musiikista, pieleen menneestä päivästä, oikealla hetkellä esiin tulevista kauniista sanoista ja stressistä sekä murheista. Kahden ihmisen välille syntyvästä jännitteestä ja helpotuksesta siitä, ettei syntynytkään riitaa. Syntyi vain tunne, joka jälleen kerran tuli ulos pienenä itkemisen hetkenä. Joskus hämmentävät asiat itkettävät.
Tuntuu, että aiemmin itku on valinnut minut, sillä se on ollut niin luonteva osa elämää. Tunteet ovat vieneet minua mukanaan, enkä ole aina pysynyt niiden perässä. Monta kertaa olen peitellyt itkemistä, mutten koskaan hävennyt. Itkeväkin ihminen voi olla rohkea ja voimakas, vaikka murtuva ulkokuori saattaa hämätä. En tiedä, mistä olen jo pienenä tyttönä saanut tällaisen, niin kovin viisaan, käsityksen.
Tällä hetkellä miettiessäni itkemistä ja suhtaumistani siihen, tulen siihen tulokseen, että viime aikoina yhä enemmän ja enemmän minä olen valinnut itkuni. Miettinyt, helpottaako se omaa hyvinvointia vai dramatisoiko vain. Pohtinut, olisiko joissan tilanteissa vain viisampaa sinnitellä ja olla itkemättä, päästä helpommalla. Siinä silmiä räpytellessäni ajattelen, että jos itku oikeasti on tullakseen, se kyllä tulee väkisin - ja pian.
Joskus tällaisissa tilanteissa valinnan joutuu tekemään muiden edessä. Valinta on sitä vaikeampi, mitä läheisempi ihminen on kyseessä. Empaattiselle työkaverille tuntuu jo pahalta valehdella, että kaikki on ok, ja poikaystävälle en enää edes pysty. On kuitenkin oikein olla itselleen armollinen ja jättää asioita sillä hetkellä sanomatta, jos ei vain jaksa. Useinmiten se itseä itkettävä asia on muiden ihmisten mielestä jopa pieni murhe. Siinä mielessä olen onnekas.
Armollisempaan suhtautumiseeni itkua kohtaan kuuluu myös, että itku itsessään on aina viesti jostain. Helpottaa kummasti omaa oloa, kun pysähtyy miettimään, mikä sen taustalla on. Alhainen verensokeri, aamuinen katse tai kommentti vai ihan oikea murhe?
Niin tai näin, se ottaa oman aikansa. Ja se menee ohi.
Anna
Sensitiivisenä ihmisenä itken helposti ja matalalla kynnyksellä erilaisista asioista. Kylmiä väreitä tuovasta musiikista, pieleen menneestä päivästä, oikealla hetkellä esiin tulevista kauniista sanoista ja stressistä sekä murheista. Kahden ihmisen välille syntyvästä jännitteestä ja helpotuksesta siitä, ettei syntynytkään riitaa. Syntyi vain tunne, joka jälleen kerran tuli ulos pienenä itkemisen hetkenä. Joskus hämmentävät asiat itkettävät.
Tuntuu, että aiemmin itku on valinnut minut, sillä se on ollut niin luonteva osa elämää. Tunteet ovat vieneet minua mukanaan, enkä ole aina pysynyt niiden perässä. Monta kertaa olen peitellyt itkemistä, mutten koskaan hävennyt. Itkeväkin ihminen voi olla rohkea ja voimakas, vaikka murtuva ulkokuori saattaa hämätä. En tiedä, mistä olen jo pienenä tyttönä saanut tällaisen, niin kovin viisaan, käsityksen.
Tällä hetkellä miettiessäni itkemistä ja suhtaumistani siihen, tulen siihen tulokseen, että viime aikoina yhä enemmän ja enemmän minä olen valinnut itkuni. Miettinyt, helpottaako se omaa hyvinvointia vai dramatisoiko vain. Pohtinut, olisiko joissan tilanteissa vain viisampaa sinnitellä ja olla itkemättä, päästä helpommalla. Siinä silmiä räpytellessäni ajattelen, että jos itku oikeasti on tullakseen, se kyllä tulee väkisin - ja pian.
Joskus tällaisissa tilanteissa valinnan joutuu tekemään muiden edessä. Valinta on sitä vaikeampi, mitä läheisempi ihminen on kyseessä. Empaattiselle työkaverille tuntuu jo pahalta valehdella, että kaikki on ok, ja poikaystävälle en enää edes pysty. On kuitenkin oikein olla itselleen armollinen ja jättää asioita sillä hetkellä sanomatta, jos ei vain jaksa. Useinmiten se itseä itkettävä asia on muiden ihmisten mielestä jopa pieni murhe. Siinä mielessä olen onnekas.
Armollisempaan suhtautumiseeni itkua kohtaan kuuluu myös, että itku itsessään on aina viesti jostain. Helpottaa kummasti omaa oloa, kun pysähtyy miettimään, mikä sen taustalla on. Alhainen verensokeri, aamuinen katse tai kommentti vai ihan oikea murhe?
Niin tai näin, se ottaa oman aikansa. Ja se menee ohi.
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti