tiistai 9. lokakuuta 2018

Sanomisen aika

 

   

Jäsenen blogikirjoitus:

Sanomisen aika


Sainpas sanottua!

- Ai mitä niin?
No sain sanottua, kerrankin, oikeaan aikaan, oikeat sanat. Sanoin mielipiteeni kokouksessa.

- Aha?

Niin, ei se ole niin helppoa, ottaa puheenvuoro, avata suunsa, sanoa, kuuluvalla äänellä,
asia, joka oli minun mielipiteeni käsiteltävään aiheeseen. Sulkea suunsa, ja katsella, ovatko muut samaa vai eri mieltä. Ja mitä mieltä ovatkaan.

Ottaa vastaan vastalause. Ja ottaa vastaan komppaus.

Tämä tässä.

Asiat ovat asioita. Ja niistä voi keskustella. Ei sen pitäisi olla mitään vaikeaa. Silti meitä on monia, joiden ei ole helppo ottaa puheenvuoroa. Joskus ja jossakin se on helpompaa, usein kuitenkin vaikeampaa.

Mut nyt mä sanoin kuitenkin. Ja uskon, että seuraavalla kerralla olen piirun verran rohkeampi taas.



Ja sitten kävi niin, että kun olin rohkeampi, tulikin takkiin oikein kunnolla.

- Ei kai?

Juuri niin. Mutta riskinotto on aina riskinotto. Ensi kerralla osaan sanoa riittävän napakasti ja riittävän ystävällisesti enkä häpeä yhtään.

Niin se menee. Niitä asioita, joita ei ole aiemmin oppinut, pitää opetella. Meillä 50- ja 60-luvulla syntyneillä on ollut enemmän painetta olla kiltti ja hiljaa kuin ilmaista itseään.

Siksi puhuminen ei aina luonnistu. Muutkin ilmaisun lajit voivat olla hankalia: vaikka kirjoittaminen tai maalaaminen. Ennen kuin niissä pääsee alulle.

Jos ei ole ollut lupaa olla minä, niin sitä lupaa etsii kunnes sen löytää. Löytämisen jälkeen seuraa harjoittelu. Monenkin asian.

Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin elää itsensä kanssa ja muiden kanssa myös. Uskaltaa opetella niitä asioita mitä pitää. Kuten mielipiteensä ilmaisua.

Oppijan elämä on aina mielenkiintoista ja hauskaakin. Erityisherkkä löytää vähitellen keinoja auttaa itseään ja muita, parantaa maailmaa.




Merja

2 kommenttia:

  1. Juuri näin. Kun sitten lopulta saa sanottua, pähkäilee loputtomasti vielä sitä, että sanoiko sittenkin hölmösti. Olisinpa sittenkin ollut hiljaa, tai mitähän se mahtoi ajatella... Erityisherkkänä myös se päänsisäinen puhelu, pitäisi, voisiko, olisinko, saisinko, osaisinko??? Pelkää arvostelua ja kun se sitten tulee, loukkaantuukin aikalailla, vaikkei se edes olisi kovin paha. Löytää siitäkin rivien välistä jotain. Piirrän, maalaan ja kirjoitan. Niissä on se kontrolli myös usein päällä. Harvoin haluan edes näyttää kenellekään tehtyjä töitäni. Mutta nyt tänävuonna sain aikaiseksi kaksi runokirjaa. Sain ne myös jukaistuksi ja olen siitä ylpeä. Arvosteluja en uskalla edes ajatella.... Ihanat herkät me!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut runokirjoista! .. Voisikohan niitä jossakin lukea?

    VastaaPoista