sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Herkkyys tuo hyvyyttä

Jäsenen blogikirjoitus:

Herkkyys tuo hyvyyttä


Harrastan kamppailulajia eräällä salilla pääkaupunkiseudulla. Kyseinen sali on siinä mielessä erilainen kilpailijoihinsa verrattuna, että siellä on todella hyvä henki. Kaikkia tervehditään ja ollaan yhdessä hyväntuulisia. Tämä on pikkuhiljaa syksyn aikana huijannut itseni uskomaan, että olisin siellä turvassa. Valitettavasti herkkänä ihmisenä en kuitenkaan koskaan ole turvassa. Aina on vaara saada siipeensä.

Jokin aika sitten koin aamutreeneissä tilanteen, johon törmään elämässä yllättävän usein. Treenien vetäjä oli antanut ohjeet, kuinka teemme harjoitusta nyrkkeilysäkeillä ja eräs henkilö ryhtyi toimimaan eri tavalla. Hän tuli eteeni ja huomautin, että tästä pitäisi mennä jonossa. Hän tiuskaisi ”mitä vitun väliä” ja jatkoi matkaansa.

Tätä lukiessa et tietenkään voi tietää, millainen olen ihmisenä, mutta voin vakuuttaa, että erittäin ystävällinen. Jos joskus haluan olla jollekin inhottava, joudun oikein työllä ja tuskalla keskittymään siihen, enkä siltikään välttämättä onnistu. Harjoittelusali on iso ja on yleistä, etteivät kaikki välttämättä kuule jokaista ohjetta ja vaikka kuulisikin, olen itsekin useita kertoja ymmärtänyt ohjeet väärin, joten on hyvin luonnollista, että autamme harjoitteissa toinen toisiamme. Henkilö päätti kuitenkin reagoida ohjeeseeni vihaisesti ja paeta paikalta. Hän ei sanonut mitään neutraalia kuten ”aa, okei” tai ”noo, ei se ole niin justiinsa”, vaan jotain erittäin aggressiivista kirosanalla höystettynä. Jäin sitten hölmistyneenä siihen seisomaan paikalleni ja ihmettelemään, että mitähän olin tehnyt ansaitakseni tällaisen kommentin.

Olen syksyn aikana keskittänyt energiaani ajatukseen, etten ottaisi ihmisiä ja heidän aiheuttamiaan tilanteita henkilökohtaisesti. Tämä on auttanut monissa tilanteissa itseäni ottamaan välinpitämättömämmän asenteen. Huomaan edelleen samalla herkkyydellä kaikki tilanteet ja ihmisten eri olotilojen vivahteet, mutta pääsen niistä nopeammin eteenpäin ja jos mitään suurempaa ei tapahdu, ne unohtuvatkin nopeasti. Ovat ikään kuin tilanteita, joista ei tarvitsekaan välittää. Kun kuitenkin kohtaan yllä esitetyn hyökkäävän käytöksen, alkavat aivoni kaivaa niiden ohi menneiden tilanteiden joukosta vihjeitä, teinkö jotain jossain kohtaa väärin. Olin itseasiassa tuon aamutunnin aikana ihmetellyt, miksi kyseinen henkilö oli niin viileä ja ajatellut, että ehkä hänellä on huono aamu. Hän ei juurikaan hymyillyt, paria valitessa vältteli katsettani (vaikka olemme samanmittaisia ja siten hyvä pari) ja vaikutti muutenkin olemukseltaan luotaan poistyöntävältä. Jatkoin kuitenkin koko treenit hyvällä fiiliksellä ja suhtauduin häneen samalla lailla kuin keneen tahansa harjoituskumppaniin.

Treenien jälkeen jäin pohtimaan, mistä kumpuaa se ihmisen tarve olla toiselle inhottava. Mistä nämä ihmiset ovat oppineet sen, että oman pahan olon purkaminen varsinkin ventovieraisiin olisi millään tasolla hyväksyttävää? Tässä kohtaa ei-herkän suusta saa usein kuulla kommentin ”älä ole noin herkkä” tai ”älä ota itseesi”. Mutta eikö nimenomaan se herkkyys olisi tässäkin tilanteessa hyvä asia? Jos kyseinen inhottava ihminen olisi herkempi ja empaattisempi, eikö se tarkoittaisi sitä, ettei koko tilannetta välttämättä olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän olisi mahdollisesti suhtautunut minuun empaattisesti, eikä olisi purkanut oloaan minuun. En tarkoita nyt sitä, että lähtisin toista ihmistä muuttamaan, koska en tietenkään siihen pysty, vaan lähestyn asiaa puhtaasti pohdiskellen.

Sylvi-Sanni Mannisen kuvaus ”Suhteessa herkkyyteen ihmiset elävät kuin pitkän janan eri kohdissa” on minusta erittäin hyvä. Jostain syystä yhteiskunta ihailee kuitenkin janan sitä päätä, jossa ei-herkät sijaitsevat. Ikään kuin se osoittaisi ihmisen olevan hyvä ja vahva. Herkkyys on sananakin sellainen, että olen aikuisiällä joutunut opettelemaan, ettei se ole negatiivinen kuvaus ihmisestä. Herkkä on ollut omassa lapsuudessani haukkumasana ja tarkoittanut ihmisen heikkoutta. Tätä merkitystä en kuitenkaan itse allekirjoita. Kyllä herkkä ihminen voi olla vahva ja uskon, että erityisherkät ovat useasti erittäin vahvoja ihmisiä. Kaikkien näiden tunteiden kantaminen ja yhteiskunnan kylmyyden sietäminen vaatii aivan mielettömästi voimaa ja vahvuutta, ettei ihan täysin luhistu.

Heli Heiskasen Herkkyyden voima -kirjan viimeinen kappale antaa toivoa ja hieman myös vastuuta erityisherkille. Tässä pieni ote siitä: ”Kun yhä useampi tunnistaa herkkyytensä ja oppii arvostamaan sitä, sen hyvät puolet tulevat yhä näkyvämmiksi. Silloin muutkin kiinnittävät huomionsa ihmisyyden pehmeämpiin puoliin ja oppivat arvostamaan enemmän hyvinvointia, tasapainoista elämäntapaa ja toisista välittämistä.”


Ei ole helppoa näyttää herkkyyttään ympäristössä, jossa sitä vastustetaan ja jonka takia jopa kiusataan. Heiskasen ajatuksessa on kuitenkin perää, sillä ihminen oppii toiselta ihmiseltä. Kun me erityisherkkinä näytämme suuntaa tähän empaattisempaan käyttäytymiseen ja uskallamme rohkeasti olla herkkiä, voi se herättää ei-herkissäkin samankaltaista käyttäytymistä ja maailma voi muuttua meille kaikille parempaan ja Heiskasen sanoin ”lempeämpään” suuntaan.






Kirsi

7 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, kiitos Kirsi! Herkkyys ja kiltteys kunniaan!

    VastaaPoista
  2. Kovin tuttua.. jos voisin lisätä tuohon: "Olen syksyn aikana keskittänyt energiaani ajatukseen". Tätä itsekin teen mutta tietoisena, että se ajattelu on itsessään "energiaa" ja tuottaa sellaista suojakuorta, ettei pahat energiat tartu... niin, kunnes huomaan että taisi oma ohje unohtua. Mutta vähitellen.

    VastaaPoista
  3. Työelämässä sanottu että "sun täytyy kovettaa ittes" ja sukulaiset "sun täytyy oppia hyväksymään asioita". AI ILKEYTTÄ JA EPÄOIKEUDENMUKAISUUTTAKO PITÄIS HYVÄKSYÄ. "Ku ne ei tiedä miltä musta tuntuu", niin aika järkyttäviä lauseita tajuamattaan mulle laukoneet.

    VastaaPoista
  4. Kommentoimatta tekstiä sinänsä, (lopetin lukemisen, kun kirjouttaja mainitsi olevansa kiltti) minua ihmetyttä, miksi erityisherkistä luodaan kuva kiltteinä ja hyvinä ihmisinä. Itse olen vahvadti erityisherkkä, mutta myös teräväkielinen, sarkastinen, enkä aina niin kiva. En tosin ole ylpeä näistä piirteistäni. Herkät ovat ihan tavallisia ihmisiä, myös huonoine ja raadollisine puolineen. Siksi liiallinen "hyvyyden" korostaminen tekee paremman ihmisen vaikutelman, joka ymmärrettävästi ärsyttää "tavallisia" ihmisiä ja vähentää asiallista suhtautumista erityisherkkyyteen.

    VastaaPoista
  5. Hyvä teksti ja kuvaus siitä, miltä voi tuntua, kun luovii herkkyyden kanssa maailmassa ja ihmisten seassa. Kun kokee kaiken herkästi ja jää miettimään muiden reaktioita, tulee väistämättä myös kolhuja.

    Yhdyn tosin osittain myös yllä olevaan anonyymin kommenttiin. Minäkään en aina voi tunnustaa olevani vain kiltti, vaan osaan olla joskus myös teräväkielinen ja veemäinen. En kuitenkaan ventovieraille enkä ilman painavaa syytä.

    Tavallaan koen, että olin liian kiltti liian pitkään ja lopulta olin aina se, joka siitä kiltteydestä loppuviimeksi joutui kärsimään. Iän myötä olen oppinut enemmän sitä, että pidän puoleni ja pyrin siihen, etten jää muiden tallomaksi.

    Siitä olen iloinen, että erityisherkkyys on nykyään esillä ja siitä puhutaan ja kirjoitetaan. Aiemmin sitä koki olevansa täysin vääränlainen. Nyt kaiken lukemansa jälkeen on helpompi hyväksyä itsensä kaikkine piirteineen ja herkkyyksineen :)

    PS. Kamppailulajit ovat mielestäni erityisherkälle mainio konsti toteuttaa sitä rajumpaa puolta itsessään. Harrastin vuosia sitten itsekin yhtä kamppailulajia (silloin tietämättä erityisherkkyydestä yhtään mitään). Koin, että se lajin tietynlainen "aggressiivisuus" ja itsensä fyysinen puolustaminen opetti jotain myös henkisestä puolustamisesta.
    Iloa harrastukseen! <3

    VastaaPoista
  6. Älä anna kenenkään kohdella itseäsi huonosti.

    Laita rajat itsellesi sekä muille.

    VastaaPoista
  7. Voisiko olla myös niin että tämä ilkeästi kommentoinut olisi itse myös erityisherkkä ja otti itseensä kun häntä ohjeistettiin (otti ns. arvosteluna tuon neuvomisen). olen itse erityisherkkä ja otan itseeni varsinkin huonona päivänä jos joku (etenkin tuntematon) puuttuu tekemisiini vaikkapa huomauttamalla, että toimin väärin saattaisi omastakin suusta päästä ehkä ikävä kommentti tuossa tilanteessa tai sitten jäisin murehtimaan asiaa että taasko tein väärin vaikka parhaani yritin.

    VastaaPoista