lauantai 2. helmikuuta 2019

Norjalaista erityisherkkyyttä – oivalluksia oman itsensä löytämisen polulle



”Olen kiitollinen, että olen erityisherkkä. Se on minun suurin lahjani.”

Prinsessa Märtha Louise

Olen lukenut parhaan erityisherkkyyskirjan. Ehkä parhaan, koska tietysti on turha asettaa vertailuun hyvin erityyppisiä erityisherkkyyttä käsitteleviä kirjoja. Prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjan ”Herkäksi syntynyt” lukeminen oli kuitenkin minulle monella tavalla pysähdyttävä ja vaikuttava kokemus. Erityisesti siksi, että se on heidän oma tarinansa. Kirjan tekeekin suomalaiselle lukijalle ainutlaatuiseksi se, että tällaista kirjaa ei meillä vielä ole julkaistu. Siis kirjaa, jossa ytimenä olisi jonkun suomalaisen erityisherkän oma tarina.

Prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjassa minua miellyttää ensinnäkin kirjan selkeä rakenne sillä tavalla, että kumpikin kertoo ensisijaisesti omaa tarinaansa. Kirjan alussa he tuovat esille joitakin erityisherkkyyteen liittyviä tutkimustuloksia, mutta muutoin esiin nousee kummankin oma ”kynän jälki” kokemushistoriana, iloina ja suruina ja oman elämän ymmärryksen syvenemisenä. Kirjan lopussa on muutamia oivallisia harjoituksia, jotka auttavat meitä erityisherkkiä jaksamaan ja tunnistamaan omaa sisäistä tilaamme. Oma hyvin koskettava lisä kirjassa on Synnöve Borgen kaunis runo ”Tyttö, jonka päässä oli monet peilit”. Lisäksi minua ilahdutti kirjassa se, että Prinsessa Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng käsittelevät lyhyesti myös erityisherkkien miesten elämää ja omanlaisia haasteita.

Kirjoittajien kokemukset erityisherkkinä ovat osin samanlaisia, osin erilaisia. Märtha Louise kuvaa olevansa ulospäinsuuntautunut. Elisabeth taasen on introvertti, vetäytyvä, mutta samalla muutoshakuinen. Kirjan rakenteessa edetään kummankin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista kohden aikuisuutta ja erityisherkkyyden tuomaa ymmärrystä. Pysähdyttävää on se, miten avoimesti ja kaunistelematta he kirjoittavat omista elämänsä haasteista ja jatkuvista itsensä pohdinnoista. Kuten esimerkiksi Elisabethin toteamus kuvauksensa päätteeksi, että on tuntenut itsensä yksinäiseksi lähes koko elämänsä ajan.

Kuvaan seuraavaksi lyhyesti esimerkkinä kirjoittajien lapsuuden kokemuksia. Märtha Louise syntyi prinsessaksi. Lapsena hän tunsi itsensä vapaaksi riistaksi avoimessa suojaamattomassa kuninkaallisuuden elämänympäristössä. Hänellä oli kuin ”huono omatunto-nappi” päällä koko ajan pelätessään tekevänsä väärin. Samalla hän tunnisti muiden tunteita ja paikkoihin liittyviä tuntemuksia. Elisabeth Nordeng kuvaa olleensa lapsena kuin kameleontti, joka vaihtoi väriään ympäristönsä mukaan, kun hän imi muiden tunteita. Hän koki, ettei ollut hyvä missään, oli yksin ja halusi olla yksin. Hän vetäytyi ja oli hiljaa väistääkseen monia, muiden ”lausumattomia elefantti-tunteita”. 

Ihmeellistä, miten oivallisesti nämä kaksi norjalaista kertovat lapsuutensa tunnemuistoista, joista lukeminen aktivoi omia lapsuuteni hiljaisuus- ja vetäytymiskokemuksia. Tämä onkin kirjan erityinen voima. Kaksi vivahteikkaasti kuvattua elämänkulun tarinaa erityisherkkänä olemisesta muodostavat kuin suurentavan peilin omiin muistijälkiini.

Aikuisena heidän molempien kehitysmatkaa erityisherkkinä yhdistää oppi olla oma itsensä, kyky tunnistaa oma laatunsa ja vahvuutensa. Siksi heidän viestinsä onkin: ”me käytämme sanaa erityisherkkyys positiivisessa merkityksessä, jolloin erityisherkkyys on erinomainen persoonallisuuspiirre”. Miten tämän voisikaan sanoa paremmin! Uteliaana odotan Prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin Suomeen tuloa ja heidän esitelmätilaisuuksiaan 20.3. Helsingissä ja 21.3. Turussa.

”Me vertaamme itseämme muihin jatkuvasti. Mutta ei ole olemassa ketään samanlaista kuin sinä. Jos yrität kulkea jonkun toisen jalanjäljissä lumessa, huomaat pian, miten vaikeaa se on.”
Elisabeth Nordeng



Hannu Sirkkilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti