sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kaikenlaisia tunteita


Jäsenen blogikirjoitus:




Omien tunteiden tarkkailu on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän viime vuosina. Luulen, että tunnistan tunteeni nykyään melko hyvin, mutta tulevat ne silti usein puskista ja yllättäen. Jokin päivä saattaa olla neutraali ja tunnelmaltaan rauhallinen, mutta toisinaan mennään ylös ja alas ja vaihdellaan skaaloista toiseen.

Olen huomannut, että keväisin herää vahvempia tunteita kuin muina vuodenaikana. On vaikeampi löytää välimaastoa, ja tunteet ovat ”joko - tai.” Kevääseen ja tulevaan kesään liittyy myös erilaisia odotuksia, ja välilä tuntuu, että edessä olevien asioiden hehkutus ja luonnon jatkuva muuttuminen tarvitsisivatkin itseltä enemmän aikaa sopeutua. Ikään kuin etten olisi vielä ”valmis”, vaikka ihmiset ympärillä tuntuvat kovin olevan.

Tavallisena ja hieman harmaana keskiviikkoaamuna olin matkalla kotoa. Edessä oli päivä, joka sisälsi muutaman selkeästi jännittävämmän ja hieman stressaavan elementin. Olo oli jotenkin melankolinen, vaikka samalla olin innostunut näistä edessä olleista asioista.

Olin keskittymistä vaativassa paikassa ylittämässä tietä ja kiiruhdin suojatielle päästäkseni sen yli samaan aikaan toisen jalankulkijan kanssa. (Tienylitykset ovat aina vähän hankalia – mistä tietää, onko autoilija nähnyt minut, mitä jos hän hermostuu, tai mitä jos hän vaatii minua menemään yli vaikken haluaisi? Pitääkö joka kerta hapuilla kiitosta?)

Tienylityksemme oli tietä antaneen autoilijan mielestä virhe. Hän avasi ikkunan ja alkoi huutaa ja nimitellä vieressä kävellyttä miespuolista henkilöä, joka oli selvästi menossa töihin. Menin lukkoon ja tuijotin napakasti eteenpäin jatkaen matkaani, samalla ahdistuen ajatusta että itsekin saisin ”huudot”. Sävy oli aggressiivinen ja töykeä.

Tilanne oli sellainen, jota kukaan ei olisi halunnut kokea ensimmäisenä asiana aamussaan. Tienylityksen jälkeen ja autoilijan häivyttyä minun piti vielä jatkaa matkaa, ja kyyneleet alkoivat valua poskellani, koska kokemus tuntui niin pahalta.

Hetken annoin itseni itkeä ja saavuin kohteeseeni, jossa piti taas olla ”reipas”. Siellä yleistunnelma olikin hyvä, joten mieleni rauhoittui. Selvisin jännittävästä haasteesta hienosti, ja puhelimessa haastattelemani naisen sydämellisyys tarttui minuun. Sen jälkeen oli vaikea olla surumielinen.

Kaikki nämä tunteet puolessatoista tunnissa.

Iltapäivällä sain mielestäni töykeää asiakaspalvelua it-asiantuntijalta. Yritin itse olla rauhallinen ja luottaa sanomaani, vaikka hän pisti minulle vastaan. Helpotti, kun huomasin, että hän taisi kohdella muitakin apua tarvinneita samalla lailla.



Tunnerikasta maaliskuun loppua!

- Anna 



(Kuva: Merja Korpisaari. Kuvassa Pawel Althamerin veistoksia HAM-kulmassa Helsingissä. )

2 kommenttia:

  1. Olen itse saanut kyyneleet silmiin, työkaverin purkauksen vuoksi. Kohteena en ollut minä vaan työhön liittyvä asia. Koin kuitenkin, että olin syypää työkaverin hermostumiseen, sillä yritin selittää hänelle asiaa.

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin saanut kevyemmän mielen,jos töykeä asiakaspalvelu tai käytös kohdistuu myös muihin ihmisiin. Kuin muut joutuisivat jakamaan negatiivisen taakan kanssani. Vaikkakin,jos käytös kohdituisi vain minuun,ei tee minusta sen huonompaa tai syyllisempää ihmistä. Olen vain joutunut turhautuneen,negatiivisen ihmisen tunteenpurkauksen kohteeksi.

    VastaaPoista