tiistai 19. maaliskuuta 2019

Toivon kevättä



Jäsenen blogikirjoitus:



Miten tärkeitä ovat kaikki pienetkin valoilmiöt talviaikaan: jään hohde ja lumisen maan tuike kovalla pakkasella ja ne auringon pilkahdukset.

Minulla kotona on yksi nurkka, johon talviaurinko jossakin vaiheessa helmikuuta alkaa osua, silloin vielä pienen hetken. Se on tärkeä se aurinkopaikka. Siinä kun seison ja teen tasapainoharjoitusta, toivoni ylenee. Mikä ihanaa, kun nyt tuo valoruutu on vain kasvanut kaiken aikaa.

Olen toivon ihminen. Elän toivosta. Siksi myös alkavan kevään valot, pienet läikät ja jo loistavat aurinkopäivät, puhuttelevat ja ovat kuin majakkani kohti tulevaa.

Toivo kantaa, kuin valonsäde ikään. Ilman toivoa ei ole… ei ole mitään mihin tarttua. Toivossa on kaikki. Täydellisessä pimeydessä valaisee vain toivo.

Kun erityisherkkänä koen raskaita asioita tai otan pieniäkin asioita raskaasti, huonon olon keskellä toivo kantaa eteenpäin. Joskus se paha olo on ohitse.

Toivoa voi ruokkia ja kasvattaa, pienin keinoin. Pidä pieniä lepohetkiä päivän lomassa, anna aikaa sille ololle, mikä vallitsee. Itke. Sure. Nuku kun voit. Tee arkisia asioita, niitä mitä pitää. Ole kuulolla.

Sitten tulee se hetki, kun jokin aukeaa kuin pilvet repeäisivät. Se on vain pieni murtuma tai leveä vuo. Sitä piti odottaa.


Merja Korpisaari

1 kommentti: