maanantai 8. huhtikuuta 2019

Eläimet tuovat iloa elämään

Jäsenen blogikirjoitus:

Olen aina jotenkin tykännyt seurata eläinten touhuja. On mielenkiintoista nähdä orava juoksemassa takapihan aidan päällä, vaikka se ilmeisesti vain kiertää ympyrää ja etsii syötävää. Välillä se katsoo ikkunaan ihan kuin arvaten, että sieltä katsellaan. Tänä keväänä oravalla on ollut seuraa. Ne ajavat toisiaan takaa ja kulkevat aitaa ylös ja alas - kevättä ilmassa. Oravien ilo tarttuu itseenkin.

Eräänä kesänä ollessani mökillä västäräkki asettui useasti lähietäisyydelle terassin aidalle ja tarkkaili pihaa. Kun ilmeisesti havaitsi, että olen melko harmiton, se toi poikueensa mökin pihalle tekemään lentoharjoituksia. Siinä me sitten oltiin lintuperhe ja minä. En oikein uskaltanut tehdä pihalla mitään suurempaa, etten olisi häirinnyt. Oleilin terassilla ja seurailin niiden touhuja, miten emo ohjasi poikasiaan samalla seuraten miten reagoin. Kun annoin sen olla rauhassa, se tuli rohkeammaksi ja antoi pienokaisten olla pidempiä aikoja vain noin kymmenen metrin päässä.

Lemmikkieläimet, esimerkiksi koirat, tulevat usein lähelleni ja tunnen, miten ne haluavat kertoa asioistaan. Joskus ne haluavat vain rapsutuksia ja pyytävät lisää ja lisää. Mutta siinä on muutakin. Tunnen yhteyden niiden kanssa. Tänä aamuna töihin lähtiessäni huomasin, että naapuri oli lenkillä koiriensa kanssa. Toinen niistä huomasi minut ja jäi odottamaan, huomaanko hänet? Voi sitä ilon päivää, kun kävelinkin heitä kohti ja tervehdin juuri häntä. Sanoinkin, että tänään silittelen Maxia, kun se yleensä jää vähän taka-alalle toisen koiran ollessa aktiivisempi.

Olen ns. koiraihminen. Minulla itsellä ei tällä hetkellä ole koiraa, mutta saan useasti hoitaa tyttäreni pientä terrieriä, Elvistä. Kun se oli pieni, asuimme kaikki yhdessä. Mutta tyttären muutettua omilleen, hän otti hauvelinsa mukaan. Välillä huomaan, että minulla on sitä ja sen touhuja ikävä. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta tai hännän heilautuksesta. Sille on puhuttu paljon ja se on oppinut ymmärtämään sanoja. Tietysti tulee käytettyä paljon samoja termejä, jotka se on oppinut yhdistämään samalla toistettuun toimintaan. Itse huomaan Elviksen liikkeistä, että nyt se haluaa ulos tai on vailla makupaloja. Välillä se tuo leluja jalkojeni juureen -eiköhän leikittäisi.

Elvis on uteliaan touhukas pieni koira ja niin rakas meille kaikille. Sitä seuratessa, voin helposti arvailla, mitä se ajattelee. Niinpä töistä tullessa, voisin kuvitella sen mietiskelevän seuraavaa:

Nyt ovi käy, vihdoinkin! Nyt äkkiä ulos, maailma ja kaverit odottaa. Hector, naapurikylän suuri dobermann on taas merkannut kotiporttini. Sille voi vaan vähän hymähtää - merkki päälle ja se on siinä.

Naapurin ihana Bella - sen sulotuoksuja voisin haistella aamuun asti. Mutta ei auta, täytyy kiirehtää. Maailmassa on niin paljon haisteltavaa, kohdattavaa. Joskus joku ärähtää, mokoma. Miksi? Haluaisin vain leikkiä ja tutustua.

Tuo vanha mies - se haluaa aina vähän rapsuttaa. Heilutanpa häntää ja katson hellyttävästi. Kas noin, sainpas hänet hyvälle tuulelle.

Mitä - sanoitko syömään! Sorry kaverit, nyt tuli kiire. Kotona odottaa herkkupadat! Mutta hei, ei hätää, kohta nähdään, kun seuraava lenkki koittaa.


-Marjatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti