lauantai 13. huhtikuuta 2019

Erityisherkkänä työelämässä osa 1/5



Jäsenen blogikirjoitus:


Aloitin reilu kuukausi sitten työharjoittelun ja nopeasti tiedostin, että toisin kuin koskaan aiemmin, minun tulisi liikkua joka arkipäivä Helsingin varmasti pahimmassa joukkoliikennettä käyttävien ihmisten ruuhkahuipussa. 

Olipa kulkuvälineeni määränpäähän sitten juna + metro- tai juna + bussi-yhdistelmä, on ihmisiä kaikissa vaihtehdoissa kello kahdeksan ja neljän aikoihin aivan valtava määrä. Ahtaita käytäviä, töihin tai kouluun kiirehtivä ihmismassa ja vieri vieressä istuvien tai seisovien – jos istumapaikat ovat jo menneet – ihmisten kyljessä olemista. Puhumattakaan kaikista äänistä, tuoksuista, melusta ja valppaillaan olosta, jotta löytää oman paikkansa ja jotta hoksaa kääntyä oikeaan suuntaan.

Ensimmäisillä viikoilla touhu oli raskasta. Aamuisin ärsyynnyin ihmispaljoudesta ja kaikesta ”säädöstä”, joka liittyi aamuruuhkassa kulkemiseen. Yhtä raskasta, ellei jopa raskaampaa, meno oli iltapäivällä kotiin palatessa. Silloin eniten ärsytti se, jos joku valitti kuuluvaan ääneen omista murheistaan puhuessaan junassa puhelimeen. Kerran eräs matkustaja ”ojensi” reippain sanankääntein nuorta äitiä, joka ei myöskään toiminut ehkä parhaimmalla mahdollisella tavalla, jossa olisi otettu kanssamatkustajat huomioon. Iltapäivisin oli vain jo niin ”täynnä päivää”, ettei olisi jaksanut kuunnella näitä negatiivisia sanoja ja tarinoita.


Kyllä minua vieläkin toisinaan ärsyttää. Mieluummin valitsisin rauhallisemman työmatkan. Mutta koska olosuhteiden pakosta tällä tavalla on kuljettava, olen pohtinut asioita, joilla teen matkastani edes hieman mukavamman.



Menen istumaan, jos se vain suinkin on mahdollista


Olen aiemmin ollut ihminen, joka osaa hyödyntää kulkuvälineissä seisomisen ”liikunnan” kannalta. Enään en. Mikäli näen edes jossain sopukassa ihmisten keskellä tyhjän penkin, tungen sinne. Istun selkä suorassa ja todella tunnen istuvani, ja yritän kohdistaa huomioni siihen. Saan laittaa laukun syliini, eikä minun tarvitse väistellä junan tai bussin käytävällä muita ihmisiä, saati pitää jokaisella lihaksellani kiinni tasapainosta. Onneksi matka on nopeasti ohi, eikä istuakaan tarvitse kauaa.



Tuijotan omaa kulkureittiäni


Tiedostan muut ihmiset, mutta kävelen reippaasti eteenpäin vain keskittymällä eteenpäin liikkumiseen ja omiin askeleihini. Omalla kohdallani toimii: mitä nopeammin, sen parempi. Aluksi kuikuilin ympärilleni ja näin milloin ketäkin tuttuja, tosin tämä havannointi oli vain yksipuoleista. Nyt yritän olla vilkuilematta sinne tänne, koska se vie energiaa ja on myös kuluttavaa. Ihmisten tarkkailu on ihanaa, mutta ruuhkassa kannattaa keskittyä vain omaan, eteenpäin suuntautuvaan katseeseen voimia säästämiseksi.



Katselen ulos


Suuntaan katseen ikkunasta ulos, jos se vain on mahdollista. Se on rauhoittavaa, ja on mukava katsella heräilevää kaupunkia. Nautin myös ulkoilmassa kävelemisestä reittini varrella. Ulkoilma on raikkaampaa ja rentouttavampaa kuin sisäilma, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Silmäkin lepää, jos maisemat ovat miellyttävät.



Teen sen valmiiksi, minkä voin


Kotoa tai töistä ei ole kiva lähteä juosten ruuhkaan. Varaan aikaa aamuun ja lähtöön. Kaivan tarvittavat asiat (kuten vaikkapa matkakortin ja avaimet) hyvin saataville, jotta voin liikkua jouhevasti. Hyvin alkanut aamu on yleensä aloitettu valmistella jo illalla: kahvi valmiiksi, aamupala tehdyksi ja vaatteet ja tarvittavat tavarat tuolille odottamaan.



-Anna


(Kuva: Pixabay)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti