keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Mietteitä puhelin- ja chatpäivystäjäkoulutuksesta


HSP Voimaryhmät- hanke/Jäsenen blogikirjoitus:

Olin viime viikonloppuna Herkkispuhelimen ja -chatin päivystäjäkoulutuksessa Tampereella. HSP Suomen erityisherkät ry:n Voimaryhmät-hankkeen projektikoordinaattori Emilia Aallon ja toiminnanjohtajamme Hannu Sirkkilän lisäksi meillä oli kouluttajia Tampereen seurakuntayhtymän Palvelevasta puhelimesta, Taimi ry:stä ja Tukinetistä.

Ei tehrä tästä isompaa numeroa... Tekee mieli kuitenkin sanoa pari sanaa koulutuksesta ja sen sisällöistä ja saada jakaa samalla teille Rohkeasti herkkä
-blogin lukijoille.



Kohtaamisesta

Miten oikein kohdata Herkkispuhelimeen soittava tuntematon? Siinä on jännä paikka jokaiselle päivystäjälle, ja se pohditutti ja keskustelutti meitä paljon. Asioita kun voi olla monia, vasta erityisherkkyyden löytäneiden vertaistuen tarpeesta aina suuriin kysymyksiin: miksi elämässä kävi kuten kävi ja miten selvitä eteenpäin. Ihmisen huolet ovat moninaiset kaikilla, olipa erityisherkkä tai ei.

Kun kohtaa toista, siinä tarvitaan herkkyyttä. Tarvitaan empatiaa, ja melkein sanoisin että jopa rakkautta. Jos ja kun auttaa toista eteenpäin elämässä, vaikka yhden korttelin – tai vaikka pari korkeampaa askelta - kerrallaan, on se kyllä itsellekin voimauttavaa. Auttaminen voi tehdä onnelliseksi myös auttajan.

Palvelevalla puhelimella on pitkä kokemus ihmisten kuuntelemisesta. Koin arvokkaaksi saamaamme Tampereen seurakuntien Palvelevan Puhelimen emerita toiminnanjohtaja Riitta-Liisa Rusin luentoa aiheessa. Siinä tuli esille erityisesti mieleen jäävänä se, että on tärkeää, että arvostamme itseämme ja toista, sellaisena kuin kukin on juuri nyt.


On oltava herkällä korvalla, kun joku pyytää apua, mutta on pidettävä myös rajat. Hyvä on myös muistaa, ettemme edes voi kaikkia auttaa. Kun osaat olla armollinen itsellesi koskien myös omaa rajallisuuttasi, tuo armollisuus saattaa välittyä toisellekin!


Vahvistaa toisen voimavaroja

Tilanteessa kuin tilanteessa voi löytyä jotakin, millä jaksaa eteenpäin. Joskus voi löytyä ratkaisujakin. Meissä on se kaikki: mahdollisuudet, ratkaisut, voimavarat. Kuulostaa kliseiseltäkin, vaan on totta. Ratkaisun avain on ihmisellä itsellään, se pitää vain löytää. Toinen ihminen voi auttaa löytämisen polulla.

Ratkaisun avain voi olla aiemmin koetussa, tai vaikka aiemmin opitussa tiedossa. Avain, joka sopi joskus, voi sopia nytkin. Ratkaisu voi aueta ja ongelma voi tulla voitetuksi. Ja tuo sama avain, mikä on esimerkiksi taito, ominaisuus tai lahja, voi viedä myös pidemmälle, kohti tulevaisuutta. Voimme käyttää elpynyttä, löytynyttä taitoa tai ominaisuutta uusissa asioissa.

'Tulevaisuutta muistelemalla' taas yleensä pysyy vahvasti kiinni toivossa tai pääsee siihen kiinni. Kun muistellaan hyvää tulevaisuutta ja miten siihen päästiin.


Ei asiat tietenkään ihan niin helpolla mene. Mutta ajan kanssa. Ajassa rinnallakulkija tekee matkasta siedettävämpää, ja voi - parhaassa tapauksessa - auttaa löytämään, mikä on kadoksissa.


Lasse Salmi, Msc , psykoterapeutti ja Taimi ry:n puheenjohtaja avasi meille tätä aihetta 'voimavaraorientaatiosta', ja innostuin siitä itse paljon.


Läsnäolon opettelua

Rentoutuminen on tärkeää. Kun on keskittynyt ja hyvinvoiva itsessään, niin voi paremmin olla läsnä ja kuunnella muita. Keskittymiseen on monia apukeinoja, kuten palautumiseenkin. 


Liikkuminen tavalla tai toisella on aina hyväksi. Hengittämisestä puhumattakaan, siis hyvästä, syvästä hengittämisestä. Aloittaessaan päivystysvuoronsa voi myös pukea ylleen 'työvaatteet' ja siirtyä toiseen tilaan, jos mahdollista.
 
Palautumiseen auttaa niin ikään liikkuminen, vaikka kävely. Voi myös tehdä joitakin konkreettisia asioita kuten vaihtaa jälleen vaatteet ja tyhjentää pöytä. Omaa siirtymistä muihin askareisiin voi helpottaa myös vaikka heittelemällä tyynyjä selkänsä taakse ja näin konkretisoida asia itselleen ja – aivoilleen. Tällaisiakin vinkkejä opasti meille koordinaattorimme Emilia. 

Tietoisen läsnäolon (mindfulness) harjoittelusta voi olla apua keskittymiseen ja rentoutumiseen. Harjoituksia voi tehdä kävellen, seisten tai istuen. Pääasia on, että löytää tien omaan olemiseensa juuri nyt ja tässä hetkessä. Läsnäoloa pienellä päivänavausharjoituksella meille valmensi tähänkin asiaan vihkiytynyt toiminnanjohtajamme Hannu.


Chat-ryhmäkeskustelut                            


Herkkispuhelinpäivystäjät ovat myös chat-päivystäjiä. HerkkisChatin keskustelut ovat ryhmäkeskusteluja ja niitä toteutetaan aihe kerrallaan. Aika on rajattu etukäteen, ja ryhmään otetaan ennalta sovittu määrä osallistujia.
 

Chattimme on Tukinet-alustalla. Tukinetistä löytyy kymmeniä eri aihealueiden keskusteluryhmiä. Tukinetissä kannattaa käydä katsomassa jos löytyisi jokin muukin kuin erityisherkkyysaiheinen, itselle sopiva ryhmä; siellä on esim. keskustelua eron jälkeen, masennuksessa, syömishäiriössä tai talouteen liittyvissä asioissa, joitakin mainitakseni.

Tukinetin salaisuuksiin meitä opastivat rennon tehokkaasti koordinaattorit Kari ja Maikki Kandell, mistä kiitos heille!


 

Kohti tulevaisuutta
 

Saimme hyvää valmennusta ja koen ainakin itse, että EVÄStä* on saatu. Työnohjauksessa ja muussa täydentävässä valmennuksessa saadaan sitten lisää sitä evästä.
 

Olemme vaitiolovelvollisia ja noudatamme yleisiä eettisiä periaatteita. Toimimme vastuuntunnolla ja sitoutuneina yhdistyksen arvoihin. Pidämme huolta itsestämme ja olemme yhteydessä omaan tiimiimme ja yhdistyksen työntekijöihin.



Paluumatkalla katselen vihertäviä peltoja, lehmiä laitumella. Sataa vettä ja omenapuun kukkia. Ihmettelen sitä. Moni asia jäi mietityttämään ja hyvä niin.

Se on moro tältä erää. Kirjoitellaan. 



 💗
                                                                                 

Merja Korpisaari



* EVÄS myös erityisherkkyydessä: Lyhenteen E tarkoittaa emotionaalisuutta ja empaattisuutta, V vivahteiden vaistoamista, Ä ärsykkeiden liiallisuutta ja S syvällisyyttä.

(Lue lisää esim. Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen.)


HerkkisChat aloittaa kesäkuussa ja puhelinpalvelu elokuussa. Seuraa tiedotustamme netissä ja facessa!  


https://www.erityisherkat.fi/
ja https://www.facebook.com/hspSuomi/  
                                             

(Kuvat: Pixabay)

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Erityisherkkänä työelämässä, osa 4/5

Jäsenen blogikirjoitus:

Kirjoitin viime postauksessani oman äänen ja ajatusten esiin tuomisesta työpaikalla. Samalla muistuttelin blogin lukijoita siitä, että nämä ajatukset ovat omiani ja huomiot ovat syntyneet omasta (työ)elämästäni. On kuitenkin ilahduttavaa, jos joku tunnistaa itsensä niistä ja kokee samaistumista. 

Erityisherkkyys on ominaisuus, ja kuten moni muukin ominaisuus, se ei ole pelkästään hyvä eikä huono. Varmasti monista välillä tuntuu, että mediassa ominaisuuttamme käsitellään usein tarkkojen, pintapuolisten luokittelujen kautta: ”tunnistatko itsessäsi syvän liikuttumisen kyvyn tai vaikeuden keskittyä avokonttorissa? Olet varmasti erityisherkkä!” Tai sitten jutut otsikkoineen saattavat kuulostaa enemmän negatiivisilta kuin neutraaleilta: ”Erityisherkkä Tuija jättäytyi työelämästä, koska se oli hänelle liian raskasta.” Otsikot ovat keksittyjä, mutta ymmärrätte varmasti pointtini.

Totta on, että nykyaika tarjoaa vaatimuksineen paljon haasteita ihan kaikille ihmisille. On muuttuvia työnkuvia, kiirettä ja muutoksia, joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Erityisherkkä voi kokea haasteita tai paineita helpommin asioista, joihin muut eivät kiinnitä edes huomiota. Niin työelämä kuin vaikka koulumaailmakin sisältää varmasti normeja ja sääntöjä, jotka on luotu ns. valtaväestölle, niitä sen enempää analysoimatta. Moneen asiaan voi kuitenkin vaikuttaa itse, ja tehdä voitavia muutoksia oman viihtyvyyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi ja takaamiseksi. Nämä asiat voivat olla ihan pieniäkin. Ja koska positiivisten muutosten tekeminenkin on omanlaistaan ongelmanratkaisemista, pitää muistaa myös kiinnittää huomiota erityisherkkyyden hyviin puoliin. Siksi haastoinkin itseni pohtimaan, millaisissa asioissa ja hetkissä erityisherkkyys on ollut etu työelämässä. Mieleeni tuli monia asioita, ja jaan alla teille niistä kourallisen.



  • Hetket, joissa on tarvittu aitoa läsnäoloa ja kohtaamista. Olen tehnyt paljon projekteja, joissa minun on pitänyt alan opiskelijana saada arvostamieni ihmisten luottamus ja halu jakaa ja kertoa minulle henkilökohtaisiakin asioita. Silloin täytyy myös itse uskaltaa olla aito, läsnäoleva, kohtelias ja empaattinen – osata lukea ja tulkita toista ihmistä juuri hänen tarkoittamallaan tavalla, hänen ajatuksiaan kunnioittaen. Tällaisten fiilisten täytyy syntyä jo tervehtiessä ja eteisessä ovenaukaisulla, tai missä tahansa, kun ensimmäinen kohtaaminen syntyy. Läsnäoloa ja kohtaamistaitoja olen tarvinnut myös silloin, kun olen vaikka aistinut työkaverilla olevan jotain mielen päällä.
  • Taito havainnoida erilaisia ongelmia ja muuttujia. Saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta olen moneen kertaan todistanut, että tästä kyvystä todella on hyötyä. Olen itse esimerkiksi epävarma monimutkaisten verkko-ohjelmien ja kaupallisten laskutoimenpiteiden kanssa, joita on tullut vastaan esimerkiksi myymälätyöskentelyssä. Hankalasti ymmärrettävissä asioissa olen kysynyt etukäteen esimiehiltäni, että ”mitä käytännössä tarkoittaa, jos asia x menisikin vahingossa näin?” Olen kysynyt kaikenlaisia mieleen tulleita asioita, jotta itselleni tulisi varmempi ja luottavaisempi olo. Tiedän myös, että aina kaikki ei mene niin kuin kerrotaan. Monesti olenkin ollut tyytyväinen siihen, että olen osannut ajatella riskejä ja kysellä ”typeriä”. Varmisteleminen ei ole huono asia vaan takaa sen, että kykenen toimimaan myös, kun asiat eivät menekään oikeaoppisella tavalla – varsinkaan teknologian suhteen. Aion varmistella vastedeskin.
  • Kyky nähdä pienten asioiden merkityksellisyys – ja nauttia niistä! Yritän nauttia työpäivän erilaisista pikku hetkistä ja varsinkin tauoista. Voimia voi saada vaikkapa kivasta kommentista meilissä tai nopeasta juttutuokiosta kollegan kanssa, mieleen pulpahtaneesta hyvästä ideasta, omasta aktiivisuudesta, hyvästä ruoasta, ikkunoista tulvivasta valosta tai mukavan tuntuisista ja –näköisistä vaatteista. Myös työpisteen vaihtelu virkistää työpäiviä merkittävästi – jos työskentelen läppärin kanssa, lähden välillä rivityöpöytäni luota sohvalle työskentelemään niin, että saan olla samassa tilassa muiden kanssa, mutta vieressäni ei ole ketään. Myös monipuolisten työasioiden tekeminen tuo tunteen, ettei pää ole jumissa koko päivää yhden saman asian kanssa.

Millaisissa asioissa erityisherkkyys tuo iloa teidän työpäiviinne? Kommentoikaa alle!

-Anna



(Kuva: Pixabay)

torstai 23. toukokuuta 2019

Mer än känslor

Blogginlägg av föreningens medlem/Jäsenen blogikirjoitus:


 
Små nyanser, små förändringar i den omgivande världen och allt kan plötsligt kännas annorlunda eller fjärran, stundvis även hotfullt och överväldigande. En upplevelse ute i naturen eller ett vackert musikstycke berör själen och stannar kvar.

Det är en rikedom att känna starkt samt att kunna glädjas över små enkla ting  som finns runtom oss i vår vardag, ifall att vi ger oss tid att lägga märke till dem.



”Livet är inte en fotbollsplan att rusa fram över, livet är en trädgård  att  få sköta och vara rädd om ” -H.E. Fosdick

En högkänslig person har en förmåga att snappa upp stämningar och nyanser då människor möts, påverkas även ofta starkt och har förmågan att med inlevelse ta del av andras berättelser och upplevelser.

Empati och iver för att lösa problem, förmåga att se helheter i ett större perspektiv- vilka oerhört värdefulla egenskaper och resurser ifall att vi  lyckas använda dem i för oss lämpliga proportioner.

Att unna sej själv den tid det behövs för att återhämta sej och att skapa lugn och ro spelar en viktig roll i vardagen.

Tålamod, ödmjukhet och acceptans- gentemot oss själva och våra känslor, detta är en värdefull gåva vi kan ge oss själva varje dag. Att processa och bearbeta händelser och upplevelser på en djup nivå- smälta alla intryck, detta kräver sin tid och även energi.



”Högkänsliga människor kan behöva full tystnad efter bara en lagom och bekant stimulans, som en vanlig arbetsdag” - Elaine Aron

Visst, överstimulans, trötthet och utmattning- välbekant för en högkänslig person. Hur hantera, hur gå vidare ?

Empati, viljan att hjälpa – visst kan det svårare då det handlar om våra egna känslor och om oss själva istället för omgivningen som vi så ofta har benägenhet att med stort engagemang rå om.



Är det möjligt att sänka på kraven ifall att vi ställt dem väl högt ? 


Unna oss den tid vi behöver, kanske säga nej nästa gång vi blir tillfrågade- i själva verket handlar det  om att säga ja- till oss själva.

Mitt i en otrevlig händelse ; stanna upp, försök att inta rollen som åskådare för en stund. Hur ser du på dina känslor ur ett nytt perspektiv ? Våra känslor är ju faktiskt våra känslor och vi har inte fel i hur vi känner eller hur vi upplevt. 

Men vi är så mycket mer än våra känslor.  Våra känslor är en del av oss. Vilken fin tanke, vacker och samtidigt befriande.

Känslor, tankar och händelser, dessa kommer och går i livet såsom vågorna på vattnet. Mitt i stormen och i väntan på lugnet, kanske det bästa vi kan göra är att andas in och ta det lugnt. släppa taget för en stund. Stormen har sin tid, lugnet likaså.

Vi har alla vårt eget perspektiv på hur vi ser världen och upplever den. Men också möjlighet att välja, inta ett nytt perspektiv, iakta istället för att kanske anta och ta saker för givna.

Då vi bestämt  oss för att byta mobil eller överväger vilken modell vi skall ha på nya bilen- hur agerar vi egentligen ? -visst är vi fulla av nyfikenhet? måna om att få veta hur den fungerar på bästa möjliga sätt, vilka egenskaper gör just den så speciell ? studerar vi noggrant medföljande  bruksanvisning? högst sannolikt ja.

Är detta nåt vi kunde tänka på då det kommer till människorelationer, att med respekt och nyfikenhet förhålla oss till det faktum hur vi alla fungerar olika och har nåt som gör oss unika?

Inuti syns inte utåt och med en gång.

Det är med människor liksom paket med ömtåligt innehåll- hantera varsamt- handle with care.



Marica Ryökäs


Fina tankar gällande högkänslighet:

https://thatgotmethinking.com/that-got-me-thinking/habits-and-traits-of-highly-sensitive-people/

The Park on Piano - Finding Neverland- Soundtrack version
Jan A.P Kaczmareck- bara för att njuta : )





  

(Påfågel: Pixabay)

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Erityisherkän miehen elämää

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Minulla oli lapsuudessa todella hyvä kaveri naapurissa. Pientä säätöähän siinä oli, koska hän oli veljiensä kanssa nahistelunhaluinen. Erään tällaisen episodin jälkeen isäni sanoi, että seuraavalla kerralla minun pitää alkaa tappelu ja antaa takaisin. Kun seuraava kerta tuli, hän pakotti aloittamaan tappelun. Kävelin kaveriani kohti, mutta luovutin, koska en halunnut tapella enkä siihen pystynyt. Isäni ei paljoa sanonut, mutta kaikesta näki, että hän oli hyvin pettynyt minuun.
Sellaista se on erityisherkän pojan elämä kohti aikuisuutta ja miehenä olemista. Koskaan ei ole sitä, mitä pitäisi olla. 


Suurimmat odotukset miehenä olemisesta ja miestapaisuudesta ovat tietysti korvien välissä. Mutta erityisherkkinä olemme virittyneet huomioimaan ympäristömme odotuksia, arvoja ja reaktioita. Siksi taipaleeni miehen elämisen polulla on sisältänyt epävarmuutta ja sen aistimista, miten toiset ovat enemmän miehiä tai jotenkin oikealla tavalla sitä.

Minulle on kuitenkin käynyt aika hyvin miehenä. Tämä siksi, että nykyisellä tietämyksellä olen läpi elämän ollut hyvin, hyvin elämyshakuinen ja jonkin siivun verran myös ekstrovertti. Siksi en ole ollut ”uloslyöty”, vaan orientoitunut osittain yksittäisiin kavereihin ja varsinkin sukupuolirajat ylittäviin yhteisöllisyyksiin. Samalla olen kuitenkin tarvinnut oman tilan, rauhan, itsekseni olon. Tämän muistan hahmottuneen jo yhdeksän vuotiaasta lähtien. En ole koskaan ollut kiinteissä kaveriporukoissa pyörijä. Ajoin joskus isonveljeni mopolla. Mutta siihen se sitten jäi. Miksi siitä olisi pitänyt tehdä elämän ydin ja kaveriuksien sidos? Juuri katsomani Dome Karukosken ”Tolkien”-elokuvan ydin on neljän pojan kaveruus kohti aikuisuutta. Sitä fiktiota oli kiva katsella ja sehän on monen pojan ja miehen todellisuutta, mutta ei minulla. 

Tom Falkenstein mainiossa kirjassa miesten erityisherkkyydestä hänen haastattelemansa miehet tuovat esille tuon saman, etteivät he ole viihtyneet miesten kaveriporukoissa. Toiseksi he kertovat sen, että heidän on helpompi keskustella ja muodostaa ystävyyksiä naisten kanssa. Varhaisaikuisuuden jälkeen aloin tätä itsekin tunnistaa. Että todella hyvät ja antoisat keskustelut ja yhteydet muodostuivat naisten kanssa. Useimpien miesten kanssa se jäi pinnalliselle tasolle. Samalla aloin syyllistää itseäni, koska oikeat miehet viihtyvät miesten toisten kanssa. Elämä tietysti vie eteenpäin, ja rikkautena ovat ystävyydet erityisherkkien miesten kanssa. 


Parikymmentä vuotta sitten löysin kriittisen miestutkimuksen ja minusta tuli miestutkimustutkija aina väitöskirjaan saakka. Tuohon elämänvaiheeseen liittyi pitkän parisuhteen päättyminen sekä elämässään hyvin toiminnallisen ja ulospäinsuuntautuneen isäni moniosioinen sairastuminen eläkevuosiensa alkaessa. Ymmärrän, että noista oman elämän jäsentämisen tarpeista alkoi miesten tutkiminen samalla tutkimusmatkana itseen. Erityisherkkyyteen liittyy kykymme tehdä havaintoja sosiaalisesta todellisuudesta. Olen mestari havainnoimaan miestapaisuuksia, eli miten miehet käyttäytyvät, mikä on heidän kehonsa viesti tai miten he puhuvat. Samalla olen oman olemiseni autoetnografi: tutkin itseäni sukupuolittuneessa todellisuudessa.

Matkani erityisherkkänä miehenä on sisältänyt hyvin paljon kehollisuuden tunnistamista. Joogaa olen tehnyt parikymmentä vuotta todeten, että vuodesta toiseen sukupuolen mukaista harvinaisuutta edustan. Olen kouluttautunut mindfulness-ohjaajaksi ja uusi harrastukseni on tanssimeditaatio. Nautin lavatanssimisesta rakastaen ruotsalaista bugg-tanssityyliä. Minun extreme on laskettelu: olenhan elämyshakuinen, ja tuollainen riskillisyys on koukuttavaa. Kaikkia noita harrastuksiani yhdistää siis selkeä kehollisuuden kokemus. Kehollisuus tässä siksi, että tällainen minä olen: oman erityisherkkyyteni kiteyttänyt, miehenä sellaisena.

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja


(Kuva: Pixabay)

torstai 16. toukokuuta 2019

Erityisherkkänä työelämässä osa 3/5

Jäsenen blogikirjoitus:

Työelämä ja erityisherkkyys on mielenkiintoinen yhdistelmä, josta riittäisi varmasti näkökulmia ja ajatuksia yhtä paljon kuin on kokijoitakin. Tässä postaussarjassani en halua yleistää erityisherkkiä ja ei-herkkiä vaan kirjoitan huomioista, joita itse olen tehnyt. On hienoa, että erityisherkkyyden ja työelämän yhdistämisestä kirjoitetaan jo monissa aihepiirin kirjoissa, ja onhan teemasta tehty jo muutama vuosi sitten yksi opinnäytetyökin (löytyy googlettamalla). 

Olen kirjoittanut jo ruuhka-aamuista ja työn merkityksellisyyden löytämisestä. Mistä aion kirjoittaa tällä kertaa? Mieleeni nousi oman äänen esiin tuominen työpaikalla. Ja ei, en nyt puhu niinkään fyysisestä äänestä, vaan oman puolensa pitämisestä ja ajatusten esille tuomisesta työpaikalla. 


Erityisherkille voi olla vaikeaa ilmaista omia mielipiteitään paineen, kiireen tai tuijottavien katseiden alla. Ei kaikille, mutta varmasti monille. Minulle ainakin on! Tätä taitoa varmasti oppii iän, työkokemuksen ja itsevarmuuden kertyessä. Eivät ne silti kulje käsi kädessä – minäkin voin tuoda mielipiteitäni erittäinkin itsevarmasti ja sanavalmiisti esille keskusteluissa, mutta mitä enemmän ihmisiä on paikalla ja mitä painavemmasta asiasta on kyse, sitä enemmän olen tietoinen muiden ihmisten mielipiteistä ja ennakko-oletuksista. Vaikka eiväthän ne välttämättä pidä paikkaansa, enkä välttämättä saa koskaan tietää niitä. Mutta silti.

Mikä helpottaisi tilannetta? Miten tästä haasteesta ei tulisi itseään toteuttava kehä, jossa alkaa jatkuvasti vaimentaa omaa ääntään, koska miettii muiden reaktioita, tuomitsemista ja sitä kuuluisaa hankalan tyypin mainetta?



  •  Ala luottaa ihmisiin. Luota siihen, että mielipiteesi ovat yhtä arvokkaita kuin muidenkin, ja ne halutaan kuulla. Ihmiset eivät kaikkoa ympäriltäsi, vaikka sanoisitkin vastaan tai kritisoisit asiallisesti jotain asiaa. Mielipiteiden kertominen muuttuu sitä helpommaksi, mitä useammin sitä tekee. Tekoa voi ajatella myös kohteliaisuutena ja hyvänä käytöksenä – jos vaikkapa esimies kysyy kokouksessa tiimin jäsenten mielipiteitä jostain asiasta, ajattele, että velvollisuutesi on sanoa se. Sinä teet vain osuutesi, ja siinä se.


  •  Puhu rehellisesti kahden kesken. Älä ajattele, että sinun tarvitsisi miellyttää. Jos jonkun asian sanominen suuren ihmisjoukon (vaikkapa 15 ihmisen kokouspöydässä) tuntuu vaikealta, ota kehityskeskustelut ja muut kahdenkeskiset palaverit hyödyksesi ja esitä asiasi rehellisesti pienemmällä porukalla.Tilanteissa ei kuitenkaan saa vatvoa vanhoja asioita. Nykäise työkaveria tai esimiestä heti hihasta ja asiasta, jonka haluat jakaa, mutta jota et halunnut ehkä kertoa kaikkien kuullen. Kaikkia asioita ei olekaan tarkoitettu jokaisen kuultavaksi. Jos jännität jonkin asian kertomista, voit myös käydä tilannetta etukäteen läpi paperille tai omassa rauhassa jossain hiljaisessa tilassa.


  •  Listaa asioita, joissa olet ainutlaatuinen. Hyvä itseluottamus vaikuttaa myös asioiden viestimiseen. Joskus se, että pohtii vaikkapa muistikirjan sivulle tai hiljaa omassa mielessään, miksi on hyvä ja arvokas tehtävässään, jossa on, auttaa. Sillä varmasti siihen on syy! Mieti myös, mikä on tärkeä roolisi oman työryhmän jäsenenä – onko se innovatiivinen asioiden eteenpäin vievä voima, empaattinen ja ihana kuuntelija vai rauhallinen ja luotettava työkaveri, jonka seurassa on mukava olla?


  •  Jossittele. Jos, jos ja jos. Turhia sanoja, mutta samalla myös niin tärkeitä. Tsemppaa ja motivoi itseäsi sanomaan mielessä pyörivä asia ääneen isommassakin porukassa. Jos nyt sanoisit, olisitko itsestäsi ylpeä? Menisikö joku pieleen, jos toisit mielipiteesi julki? Mitä hyvää siitä seuraisi, jos tällä kertaa avaisit suusi? Vinkkini: keskity ensimmäiseen ja jälkimmäiseen kysymykseen. 


Mitä huomioita olet itse tehnyt vastaavissa tilanteissa? Kommentoi alle!

-Anna


(Kuva: Pixabay)

maanantai 13. toukokuuta 2019

Miehet erityisherkkyyskaapista ulos!

Toiminnanjohtajan blogikirjoitus:

Reilun kahden vuoden aikana olen pitänyt erityisherkkyyteen liittyviä luentoja, esitelmiä, työpajoja eri puolilla maatamme. Oulusta Helsinkiin, Vaasasta Kuopioon. Yhteistä näille kaikille tilaisuuksille on ollut se, että miehiä on ollut hyvin vähän paikalla, ehkä kymmenesosa osallistujista. Elaine Aron tutkimusten mukaan sukupuolten välillä ei ole eroja ja erityisherkkyyttä on siis samainen 15 - 20 prosentin osuus sekä miehissä että naisissa. Onko Elaine väärässä vai pysyttelemmekö me erityisherkät miehet (liikaa, liian usein) erityisherkkyyskaapissamme?

Saksalainen psykoterapeutti Tom Falkensteinin on kirjoittanut tietojeni mukaan ensimmäisen miesten erityisherkkyyttä käsittelevän kirjan. Olen lukenut kirjan ruotsinkielinen version "Den högkänslige mannen. Lär dig att använda din högkänslighet som en styrka". Minusta tuntuu, että olen lukenut parhaan erityisherkkyysaiheisen kirjan. Tuntemukseni on tällainen varmaankin siksi, että Tom Falkenstein tuo oivallisena alkutoteamuksena esille sen tosiasian, että erityisherkkyyskirjat ovat yleensä naisten kirjoittamia ja samalla ikään kuin suunnattuja naisille. Tässä blogitekstissä esittelen lyhyesti tuon kirjan sisältöä. Seuraavassa blogissa pohdiskelen, mitä ajatuksia se herättää minussa miehenä ja erittelen omaa mieserityisherkkyyttäni. Kolmannessa kirjoituksessa tuon esille ajatuksia siitä, miten miesten erityisherkkyyttä ylipäätään voitaisiin tuoda esille ja miten me miehinä voisimme olla avoimemmin erityisherkkinä elämässämme.

Tom Falkensteinin kirja on monipuolinen näkökulma erityisherkkyyteen. Hän tuo aluksi esille erityisherkkyyden teoriaa ja tutkimusta. Ja mikä tässä mielessä on huikaisevan mielenkiintoista: kirja päättyy Falkensteinin tekemään Elaine Aronin haastatteluun. Kun Falkenstein esittelee erityisherkkyyden keskeisiä asioita, hän tulkitsee ja konkretisoi niitä oivallisesti miesten näkökulmasta. Tätä tukee lukijaystävällisesti se, että jokainen alateema päättyy yhden miehen vastauksiin. Kysymykset ovat olleet kaikille miehille samoja, ja ne käsittelevät oman erityisherkkyyden tunnistamista, kokemusta erityisherkkänä olemisesta omana kokemuksena sekä suhteissa sekä muihin miehiin että naisiin. Kirjassa on myös paljon harjoituksia ja pohdintatehtävä. Falkensteinin ydinteema on tavallaan ylivirittymisen tunnistaminen ja oman toimintatavan vahvistaminen, jotta ylivirittyy vähemmän ja palautuu siitä paremmin. Tältä osin erityisherkkien, sekä miesten että naisten, haasteet ovat varsin samanlaisia.

Monilla erityisherkillä miehillä on ajatus, tuntemus ja kokemus, että ei oikein ole sellainen mies kuin pitäisi miehenä olla. Tämä tuntemus on alkanut jo lapsuudessa jonkinlaisena ”en kuulu joukkoon” -havaintona. Pitäisi olla jotakin muka miehekkäämpää, vahva, äijämäistä suomeksi sanottuna, eikä ainakaan kovin sensitiivinen. Miehen tunteellisuus on nykyisin kyllä osin hyväksyttyä ja jopa toivottua. Mutta arjessa tunteiden esilletuomisen rajat tulevat vastaan ja kyllä se äijämäisyys jostakin kaivetaan esille. Moderni äijämies on reilu, asioihin tarttuva ja asiaorientoitunut ja tunneherkkyys on jotakin naisten osastoa.

Tom Falkensteinin haastattelemat miehet ovat poikkeuksetta kokeneet miesten ryhmiin kuulumisen vaikeaksi. Sensitiivinen mies kokee vaivattomammin yhteyttä naisten kanssa. Siksi Falkensteinin kirjan eräs ydinsanoma on se, että on tarvetta monipuolisempaan mieskuvaan, vapautumiseen olla sitä mitä on. Kyse on itsensä hyväksymisen prosessista. Itse näen sen omana identiteettityönä erityisherkkänä miehenä. Olen tällainen kuin olen: iloinen ja ylpeä juuri tällaisena ja onneksi en ole ”tavis- tai massamies”.

Hannu Sirkkilä
HSP-Suomen Erityisherkät ry:n toiminnanjohtaja

torstai 9. toukokuuta 2019

Ympäristöyliherkkien puheenvuoro

HSP Voimaryhmät -hanke:

Viime viikolla lähdimme Suomen erityisherkät ry:n porukalla katsomaan paikan päälle Ylen Perjantai-ohjelman kuvauksia. Illan aiheena oli ympäristöyliherkkyys. Haastateltavina olivat monikemikaaliyliherkkä Päivi Ingrid Siren ja ylilääkäri Risto Vataja. Sähköyliherkästä Marjut Stubbesta nähtiin Sähkö tekee minut sairaaksi -dokumentti.

Ilta oli mielenkiintoinen sukellus aiheeseen, josta en etukäteen paljoakaan tiennyt. Erityisherkät usein puhuvat kokemuksistaan muun muassa sähkön aiheuttamasta oireilusta. Onko erityisherkkyydellä ja ympäristöyliherkkyydellä siis jokin yhteys?

Ympäristöyliherkkyys vie voimia, erityisherkkyys voimaannuttaa


Monikemikaaliyliherkkä Päivi kertoi Perjantai-ohjelmassa olevansa erityisherkkä, mutta totesi myös, etteivät todellakaan kaikki hänen tuntemansa ympäristöyliherkät ole erityisherkkiä. Moni ympäristöyliherkkä saattaa kokea vähättelevänä sen, että ympäristöyliherkkyyttä millään tavalla rinnastetaan erityisherkkyyteen. Miksi aihe herättää niin voimakkaita tunteita?


Ympäristöyliherkkyys on oikea diagnoosi. Se rajoittaa ihmisen elämää hyvin paljon ja aiheuttaa kipua sekä muita ikäviä oireita. Erityisherkkyys puolestaan ei ole sairaus, vaan temperamenttipiirre. Sekin vaikuttaa elämään hyvin kokonaisvaltaisesti: temperamentti vaikuttaa keskeisesti siihen, millaisia olemme, miten käyttäydymme eri tilanteissa ja miten koemme maailman. Erityisherkkyys on kuitenkin mahdollista kääntää voimavaraksi: se antaa mahdollisuuden tuntea positiivisetkin tunteet kokonaisvaltaisesti, vaikuttua syvästi taide-elämyksistä ja eläytyä muiden ihmisten kokemusmaailmaan. Ympäristöyliherkkyys puolestaan on ihmiselle rasite, joka vie voimavaroja.


Kun pohdin erityisherkkyyden ja ympäristöyliherkkyyden yhteyttä, en tarkoita, että ne olisivat yksi ja sama asia. En kuitenkaan ole voinut olla pistämättä merkille, että erityisherkät kertovat kokevansa paljon enemmän ympäristöyliherkkyyttä kuin monet muut tuntemani ihmiset. 

Kysyin Perjantai-lähetyksen jälkeisessä yleisökeskustelussa ohjelmassa haastatellulta ylilääkäri Risto Vatajalta, että voiko erityisherkkyyden ja ympäristöyliherkkyyden välillä olla yhteys. Kuulemma voi hyvinkin olla. Hän ei kovin syvällisesti lähtenyt asiaa kommentoimaan eli oletettavasti aiheesta ei ole tutkimusta.

Yhteneväisyyksiä ja eroja


Mikä voisi sitten olla erityisherkkyyden ja ympäristöyliherkkyyden yhdistävä tekijä? Kun aiheesta etsii tietoa, törmää useisiin lähteisiin, joissa tavallaan sivutaan erityisherkkyyttä. Ympäristöyliherkkyyden yhteydessä puhutaan ihmisistä, joilla on jo synnynnäisesti ominaista saada voimakkaita reaktioita ympäristön ärsykkeistä. On myös tutkittu, että oireet selittyisivät keskushermoston herkistymisellä. Ympäristöyliherkistä puhutaan muita herkempinä ja helpommin masentuvina. Olen myös lukenut, että mindfulnessista voi olla apua ympäristöyliherkkyyteen. Nämä ovat kaikki asioita, jotka täsmäävät myös erityisherkkyyteen. Toisaalta on pakko mainita, että nämä ovat asioita, joita monet ympäristöyliherkät eivät allekirjoita. Heidän kokemuksensa taudinkuvasta on siis aivan toisenlainen kuin hakukonetulokset antavat ymmärtää.


Ihminen on kokonaisuus, jossa keho ja mieli kietoutuvat yhteen ja rajaa niiden välille on usein hankala vetää. Se, miten erityisherkkyys ja ympäristöyliherkkyys ovat osa tätä kokonaisuutta, on varmasti monikerroksinen tutkimuksen aihe. Jos joku ympäristöyliherkkä kokee saavansa apua erityisherkkyyden tunnistamisesta itsessään – vaikkei se toki oireita poistaisikaan – niin se on mahtava juttu.  Kaikki ympäristöyliherkät eivät kuitenkaan koe asiaa näin ja kaikki ympäristöyliherkät eivät ole erityisherkkiä. Yhtäläisyysmerkkiä näiden kahden eri herkkyyden välille ei siis voi piirtää. Onkin turvallisinta puhua erityisherkkyydestä ja ympäristöyliherkkyydestä erillisinä asioina, jotka joskus kohtaavat yhdessä ihmisessä.


Alku paremmalle ymmärrykselle

Keskustelu ympäristöyliherkkyydestä on ristiriitaista. Lääkäreiden ja potilaiden ajatukset oireiden aiheuttajasta ja tarvittavasta hoidosta eivät kohtaa. Käsitteiden käytöstä on erimielisyyttä: jotkut potilaat kokevat ympäristöyliherkkyydestä ja toiminnallisista häiriöistä puhumisen harhaanjohtavana. 


Oli termeistä mitä mieltä tahansa, niin joka tapauksessa on tärkeää, että aihetta on tutkittu ja lisää tietoa saatu. On havahduttu siihen, että ympäristöyliherkkyys ei ole vain pienen ryhmän luulosairautta, vaan potilailla on oikeita elämää rajoittavia oireita. Tämä tärkeä askel kohti pätevää hoitoa.

Kiitokset kaikille ohjelmassa esiintyneille, Ylelle sekä Perjantai-ohjelmalle tärkeän aiheen esiin nostamisesta. Moni erityisherkkä voi varmasti jollain tavalla samastua ympäristöyliherkkien jakamiin kokemuksiin: vähättelyyn, ihmettelyyn ja leimaamiseen. Ohjelma antoi puheenvuoron niille, jotka sen harvoin saavat. Tätä erityisherkkä osaa arvostaa.

Emilia Aalto
HSP – Suomen erityisherkät ry:n projektikoordinaattori

maanantai 6. toukokuuta 2019

Miten meni maaliskuussa

Jäsenen blogikirjoitus:


Kun marraskuussa ihmiset valittavat kaamosmasennusta, me ymmärretään se. Kun syyspimeys valloittaa meidät, ei kaikilla voimat riitä. Kun juuri silloin ei jaksa, se on jotenkin yhteiskunnallisesti hyväksyttyä. Onhan sille annettu oma nimikin: kaamosmasennus.

Mutta sitten on ne toiset. Ne, jotka nauttivat ajasta, jolloin ulkona tuuli vinkuu ja sisällä käperrytään lämpimään peittoon ja nautitaan kynttilänvalosta. Ne, joilla on silloin vielä mielessään äskeinen syyslehtien värikylpy ja hengessä odotus vasta edessä olevasta joulun valosta. 

He pärjäävät silloin hyvin. He nauttivat elämästä, ovat läsnä oman itsen kanssa. Voimia riittää joulukuulle, tammikuullekin.

Talvipäivänseisauksen jälkeen valo vain lisääntyy. On kaunista tammikuun pakkassäätä ja kimaltavia jääpuikkoja, ihastuttavia lumihiutaleita ja pulkkamäkiä helmikuussa…kunnes saapuu maaliskuu.
 

Siinä vaiheessa minä huomaan, että tämä kylmä ja viima on kestänyt jo liian kauan. Lämpömittari ei osu edes nollaan. Aurinko heittää valonsäteitä välillä, mutta valitettavasti se ei riitä. Taivas on harmaa. Koko maailma on harmaa. Harmaa ja ruskea ja niin kuollut.
 

Ihmiset ympärillä kehuvat lisääntyneen valon määrää. Nyt pitäisi jokaisen jo jaksaa paremmin. Mutta mikään ei ole vielä herännyt. Lumen alta on sulanut esiin vain koirankakkaa.


Silloin se tulee. Ei koputa ovelle, ei soita eikä laita viestiä. Ei mitään selkeää ilmoitusta, jotta voisi varautua… valmistautua. Elämäniloni haalenee, innostusta löytyy satunnaisesti. On kylmä. Ei jaksa. Vaikka käyn töissä joka päivä, se on selviytymistä.
 

Tunnen ahdistuksen läsnäolon. Yritän torjua sitä päivärutiineilla, sopivalla ruokavaliolla, liikunnalla. Päivästä toiseen toimin ja olen ja tunnen, miten joku hengittää niskaan.
 

”Päivä kerrallaan. Minä selviän”, toistan itselle. Niin selviänkin, kunnes tämä mörkö käärii itsensä ympärilleni. Se halvannuttaa käteni ja jalkani, lukitsee ääneni ja puristaa minua, kunnes kyyneliä alkaa valua.


-”Rakas, oletko kunnossa?” mieheni kysymykseen en pysty vastamaan, koska ahdistuksen mörkö on repinyt äänihuulet irti. Päässäni on kuin aamuruuhka keskustan liikenteessä ja seuraavaksi tuuli vinkuu tyhjyydessä. Mutta se tuuli on kovaa.
 

En pysty tuntemaankehoani. Olen olemassa, mutta en tunne että olisin.
 

Vesilasia en pysty itse pitämään kädessä. Sitä pitelevät jonkun toisen kädet. Ne ovat pienemmät kuin minun. 

Jalkani eivät kanna. Mutta jos saan tukea, pääsen valuen sänkyyn. Valuen on oikea sana kuvailemaan tätä tunnetta. Oikeasti haluaisin valua lattialle ja haihtua... Haihtua pois kokonaan. Lakata olemasta. Loppua. Ettei enää koskaan tarvitsisi tätä kokea.

Hetki vielä. Ehkä selviän. Tärkeintä on hengittää...

Hetkeksi hukkaan kaiken ja annan ahdistukselle vapauden. Kaikella voimalla se yrittää kuristaa minua … alkaa pyörryttää. Jossain takaraivossa kuulen huudon: Ei! Ei! Pysyy täällä!

Katson oikean käden rannetta. Otin siihen vuosi sitten tatuoinnin – Hengitä. Keskityn. Vedän ilmaa nenän kautta sisään ja ulos. Syvään ja pitkään. Hengitän. Suljen silmät.

Näin meni maaliskuussa.


Cathy

torstai 2. toukokuuta 2019

Voiko huolista ottaa lomaa?



Jäsenen blogikirjoitus:

Rantojen kivissä riittää ihmettelemistä. Väri ja kuviot ja ties mitä.

- Olen niin ihmettelevä ihminen. Ihmenen.
Ihmettelen luonnossa usein vaikka mitä. Aina, aina on jotakin uutta jossakin.

Katselin kalastajia rannalla ja ihmettelin sitten heidän kanssaan vähän tätä maailman menoa.
Todettiin sitten, että kyllä on ylellistä tämä kaunis ranta ja rauha, mitä meillä on. Niin on.


Kun ei näe eikä tunne
 

Kun näkee kaikenlaista kaunista ja jännää mitä on, se on suuri onni. Vaan jos on liian huolissaan, rasittunut, masentunut tai muuta, ei vaan oikein näe eikä tunne mitään... Kaikki on yhdentekevää, vähän vain tekee kipeää, siinä kaikki.

Huolet sumentavat mielen, ja niillä on taipumus vielä levitä. Kun yksi asia stressaa, voi pian alkaa toinenkin huolestuttaa. Tuo huolestuneisuus leviää kulovalkean lailla, oli sen alkusyy mikä tahansa. Mitä huolestuneempi, sitä vähemmän kykenee rentoutumaan, ja kehä vain jatkuu.

Huolista pitäis siksi päästä, vaan miten? - Riippuu huolesta. Ei kaikista pääsekään niin vain. On taakkoja, mitä kannamme vaikka emme haluaisikaan, vaikka yrittäisimme päästä niistä. On turhia taakkoja, menneisyyden kuormia. 


On myös niitä, jotka eivät ole turhia, mutta jotka ottavat koville kantajansa selässä. Näitä joskus on, ja näitä kannetaan niin kauan kuin on tarvis; kunnes asiat selviävät tai kun joku toinen ottaa vuorostaan taakan selkäänsä tai tulee auttamaan kantamisessa muuten. Taakkoja kannamme jokainen, joskus, joskus enemmänkin.


Niin ihmetellään taas  


Huolista ja taakoista soisi voivan kuitenkin välillä ottaa edes vapaata, 'lomaa'.
Se voi joskus onnistuakin, hetkittäin, kunhan tuo vapaa on riittävän lepoisaa eikä samaa hektistä heilumista ja sumuista suoriutumista. Kun on tarpeeksi ilmaa, tilaa ja aivan erilaista nähtävää ja koettavaa. Sitä ihmeteltävää.

Vaikka silmät olisivatkin sumeat alussa, niin ne ja näkökyky voivat kirkastua pikkuhiljaa. Luonnossa riittää ihmeteltävää, ja se, luonto vie niin hienovaraisesti mukanaan. Se kutsuu: katso nyt edes vähän. Tarjolla olisi: raikas säätila, palokärjen nakutus taustalla, värimatka hiirenkorvapensaiden vihreydestä narsissipuistoon, valkovuokkolehtoon tai seljan punaisista lehtiruusukkeista oravan harmaanruskeaan turkkiin. Tuoksumatka merituulesta venetervaan, leppäsavuun ja vihdoin tähän ilman puhdistavaan tihkusateeseen.


Ja kun kyyneleetkin vihdoin valuvat poskia pitkin, helpotus valtaa jäsenet. Saa olla. Voi antaa kaiken olla ja: saa olla.


Itku pesee silmiä, ja niin niillä näkee jälleen paremmin kaiken kauniin, ja näkee selkeämmin, mikä on pientä, mikä suurta.


Meissä on tämä kaikki

Onneksi erityisherkkä ihminen osaa - paitsi huolestua, stressaantua ja ylivirittyä - niin myös ihmetellä, nähdä ja kuulla pieniä yksityiskohtia; kauniita ja hyviä, ja antaa niiden viedä mennessään. Antaa hyvän hoitaa joskus. 
Ylivirittymisestä ja huolista voi päästä ainakin lomalle, ja vapaaksikin ihan, kun sen aika jälleen on.

Huolista viis, katsotaan valoon siis, ollaan hei täs ja nyt pliis.

Merja Korpisaari