sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Herkkis ihmissuhteiden pyörteissä

Jäsenen blogikirjoitus:

Olen vasta äskettäin tutkiskelujen ja testien tuloksena (mm. Elaine Aron, Higly Sensitive Person) testien tuloksena löytänyt itsestäni ulottuvuuden, joka selittää paljolti omaa olemistani ja haasteitani useimmissa ihmissuhteissa eli temperamenttipiirteenä erityisherkkyys, ominaisuus jolla reagoin eri asioihin.

Tarvitsen lisää tietoa piirteistäni – elämyshakuinen erityisherkkä. Minun tulee tarkastella elämääni uudessa valossa – herkkyyden kannalta, ja toipua elämäni vaikeista tapahtumista sekä saada tukea tunnistaakseni parhaan mahdollisen vireystilani ja voidakseni mahdollisimman hyvin tässä maailmassa.

Liityin Suomen erityisherkät ry:n (HSP) yhdistyksen jäseneksi muutama kuukausi sitten. Erityisherkkyys kiinnostaa, koska se näyttää selittävän aiemmin puuttuvia osia sekä elämänkulkuni kipukohdista että voimavaroista. Itse- ja ihmistuntemukseeni lisätieto ja siihen pohjautuva ymmärrys on enemmän kuin tervetullutta.

Olen enneagrammipersoonallisuustyypiltäni auttaja lisäksi herkkis, jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden, kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että "vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen”.

Kehittymisen ja kehittämisen koen elämässäni arvokkaina ja niiden eteen olenkin tehnyt ahkerasti töitä. Olen aikuisiällä opiskellut työelämän ohessa vuosikymmeniä erilaisissa yhteyksissä mm. toiminnallisia menetelmiä, psyko- ja sosiodraamaa sekä ryhmäanalyysiä, tradenomiksi ja tradenomi yamk:ksi, työnohjaajaksi ja prosessikonsultiksi sekä ammatilliseksi opettajaksi. Lisäksi itsensä kehittämiselle tärkeitä kehittymispolkuja ovat olleet enneagrammi-persoonallisuustyylien sekä mielenterveyden ensiapu ohjaajuudet, slow down-ryhmät, (Social dreaming) uniseminaarit, hiljaisuuden retriitit ja mindfulness sekä viimeisimpänä Suomen erityisherkät ry:n (HSP) jäsenyys.


Muutamia pointteja, joiden kanssa erityisesti työskentelen ihmissuhteissa


Kiintymissuhdemallini on ollut takertuva, jossa haluan päästä mahdollisimman lähelle toista ihmistä, mutta usein toinen ei halua tulla niin lähelle kuin itse toivon. Jotta kehityn ja pääsen turvalliseen kiintymistapaan, vaatii se itsetutkiskelua ja aikaa sekä muita keinoja; mm. lempeää kärsivällisyyttä sekä hankkia hyviä kokemuksia eli pitkäkestoisia, luotettavia ja turvallisia ihmissuhteita, surun kanssa läpi elämän elämistä, todellisen itsen löytämistä mm. unien avulla, jotka kertovat sisäisestä tiedostamattomasta mielensisällöstä ja vaistomaisen pelkoreaktion ylittämistä tai huomiotta jättämistä. Annan toiselle liikkumatilaa ja luotan että palaa sekä vahvistan tietoisuustaitojani mm. hyväksyvällä läsnäololla.

Läheisyyden peloista erityisen ominaista minulle ovat suuttumuksen ja aggressiivisten impulssien pelko. Ne vaativat tiedostamattoman tutkimista edelleen eli lapsuus-, kiusaamis- ja vuorovaikutussuhdekokemukset – mitä itsessä herää ja mitä olen mahdollisesti toisessa herätellyt, tai piilotajuiset tunteenpurkaukset, esim. äärimmäisen luotettavasta tuleekin äkkiarvaamatta pettäjä tai lapsuuden toistuvat takaa-ajounet; tarve saada oma tukahdutettu aggressio nähdyksi. Pitää vähintään prosessoida mielessään, sillä kiukun ilmaiseminen on edelleen vaikeaa. Tulee vahvistaa omaa minää sisäisen työskentelyn ja esimerkiksi vertaistuen avulla sekä ottaa aggression ilmaisu rakentavaan käyttöön.

Tunne- ja aistiherkkänä lisäksi on pelko, että häiritsevät (pikku)seikat pilaavat suhteen. Kun pidän jostain ihmisestä voin paljastaa mm. pelkoni ja herkkyyteni, ja kun toinen kunnioittaa tarpeitani, silloin muista ei tarvitse välittää.

Itselle tyypillisiä piirteitä ja uskomuksia toimiessani yhteisöissä


Provosoituminen esimerkiksi uhkaavan tuntuisessa tilanteessa siten että ottaa kantaa vaistonvaraisesti (tilanne vie), näyttää tuohtumuksensa ja haastaa muut toimimaan siten että oma turvallisuudentunne lisääntyisi. Lisäksi oma vastuuntunne ohjaa siten, että muut ja itse voisi jatkaa toimintaansa paremmassa ilmapiirissä. Ongelmaksi muodostuu tiedostamaton toimintani, joka perustuu pikemminkin sisäiseen kuvaan kuin aitoon ympäristön tulkintaan. Mukaan on pitänyt ottaa harkinta silloin, kun se on itselle ollut mahdollista mm. hyvällä valmistautumisella, syvään hengittämisellä ja yön yli nukkumisella. Tosin yllätettynä ”sama kaava” yhä toistuu ja olen oppinut olemaan siitä nykyään itselleni armollisempi. Eri juttu on sitten osata suostua esim. ohjaajana tai kumppanina containeriksi (tunteiden säiliöksi) ja pitää omat tunteet (avuttomuus, pelko, viha yms.) ja tavoitteellinen tehtävän mukainen toiminta erillään. Siinä jos missä on hyvä jos on käytettävissä luotettavia henkilöitä, joiden kanssa voi turvallisesti analysoida asioita. Lisäksi voi jäsentää tilannetta kirjoittamalla tai piirtämällä. Aina ei onnistu, vaan huomaa muutoksen omassa toiminnassa muuttuvan kuuntelevasta torjuvaksi vaikkapa tilanteessa, kun ei löydä keinoja yhteisön jäsenten tai muiden kanssatoimijoiden passiivisen tai aktiivisen vastarinnan murtamiseksi. Muutun tiukan paikan tullen auliista auttajasta ärsyyntyneeksi viholliseksi jollen tiedosta mekanismia (omien rajojen vuotaminen ja torjutun avuttomuus - tai viha -tunteen kieltäminen). Säiliönä toimiminen on itselle täten haasteellista mutta ei mahdotonta.

Kiusattu tai syntipukki eli usein yhteisössä tai ryhmässä syntyy tiedostamatta ilmiö, jossa joku kantaa muidenkin kielteisiä asioita ja syyllisyyttä harteillaan. Syntipukkiin voi kohdistaa kaikki turhautumisen ja stressiä aiheuttavien kokemusten taakan. Kätevää, sillä siten muiden olo helpottuu uhraamalla yksi hankalien tunteiden kohteeksi. Huomaan itselläni olevan taipumusta syntipukiksi. Miksiköhän? Aika takuuvarma syy voi olla se, että olen herkkä ottamaan haastaviakin ja vaikeita asioita esiin silloinkin kun joku on sitä mieltä (työelämässä mm. oma esimies), että ei ole pyydetty. Lisäksi olen ainakin omasta mielestäni varsin tehtävä- ja tavoiteorientoitunut sekä liiankin sitkeä päämäärien suhteen tehden näin itsestäni turhankin näkyvän yhteisössä ja sortuen lopulta liialliseen yrittämiseen. Entä olenko väärää sukupuolta? Sallitaanko miespuolisille enemmän aloitteellisuutta ja aktiivisuutta tai tunteiden näyttämistä (mm.vihaisuus)?

Ammatillinen tuki joko luotettavalta kollegalta tai vaikkapa työnohjaajalta antaa eväitä toimia tiedostavammin ja harkitummin haastavissa tilanteissa. Eräänlainen rinnalla kulkeminen on sekä itselle tärkeää selviytymisen ja onnistumisen kannalta että muille, kun saan tarjota puolestani ulkopuolista näkökulmaa sitä tarvitsevalle. Tukeva yhteisö voi myös parhaimmillaan auttaa yksilöä selviämään hankalista tilanteista. Ymmärretäänkö esim. sellaista tilannetta, missä yhteisön jäsen on ensimmäistä kertaa tekemässä jotain uutta, että hän suhtautuu siihen tavanomaista vakavammin, ja on siksi erityisen herkkä vaikka työhön kohdistuvalle arvostelulle? Oppimisen kannalta tilanne voi olla hankala, sillä kehittävä vuorovaikutus tyrehtyy varovaisuudella ja arkojen asioiden esilleottamattomuudella. Syntyy toimintakulttuuri joka estää pahimmillaan mielekkään työn teon ja aiheuttaa kiusaamista sekä lopulta eristämisen ja hylkäämisen.

Kehittäjälle suojautuvassa toimintakulttuurissa on muutostehtävä mahdoton, mikäli ei tunnisteta eikä tunnusteta irrationaalisia eli pinnanalaisia asioita. Kulttuuri on kokonaisuus, jossa yksilö ei voi yksin ratkaista ongelmia vaan ne tulee hoitaa yhteisöllisesti, yhdessä tekemällä. Yhteisö tarvitsee kehittyäkseen luottamusta, aikaa, pysähtymistä ja jonkinasteista pysyvyyttä sekä suostumista epävarmuuteen ja ns. hankaliin tilanteisiin, niiden läpielämiseen ja niistä oppimiseen.

Pari puhuttelevaa tienviittaa; Echart Tolle, Tyyneys puhuu


Alla mainituilla E.Tollen opeilla ja herkkisten yhdistyksessä aktiivisesti toimimalla sekä muilla sopivilla keinoilla jatkan itseni ja ympäröivän maailman tutkiskelua. Ja se työ ei lopu, sillä valmista ei tule koskaan jatkuvasti muuttuvassa sekä keskeneräisessä maailmassa.

Ihmismieli erehtyy pitämään mielipiteitään ja näkökantojaan totuuksina halutessaan tietää, ymmärtää ja kontrolloida. Se toteaa: näin on. Sinun täytyy olla ajatusta mahtavampi ymmärtääksesi, että miten tahansa tulkitsetkin elämääsi tai jonkun muun elämää tai käyttäytymistä, mitä tahansa tilannetta, on kyse vain näkökannasta, yhdestä mahdollisesta perspektiivistä monien muiden joukossa. Ajatusten kimpusta, ei mistään muusta. Todellisuus on kuitenkin yksi yhtenäinen kokonaisuuus, jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa, jossa mitään ei ole olemassa itsessään ja itsestään. Ajattelu pilkkoo todellisuuden – leikkaa sen käsitepaloiksi ja -siivuiksi.

Todellinen ymmärrys työskentelee hiljaisesti. Luovuus ja ongelmien ratkaisut löytyvät tyyneydestä.


Merja Leppänen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti