Herkkis ihmissuhteiden pyörteissä

Jäsenen blogikirjoitus:

Olen vasta äskettäin tutkiskelujen ja testien tuloksena (mm. Elaine Aronin Higly Sensitive Person -teos) löytänyt itsestäni ulottuvuuden, joka selittää paljolti omaa olemistani ja haasteitani useimmissa ihmissuhteissa. Temperamenttipiirteenäni ja ominaisuutena, jolla reagoin eri asioihin, on erityisherkkyys.

Tarvitsen lisää tietoa piirteistäni – elämyshakuinen erityisherkkä. Minun tulee tarkastella elämääni uudessa valossa – herkkyyden kannalta, ja toipua elämäni vaikeista tapahtumista sekä saada tukea tunnistaakseni parhaan mahdollisen vireystilani ja voidakseni mahdollisimman hyvin tässä maailmassa.

Liityin HSP-Suomen erityisherkät ry:n jäseneksi muutama kuukausi sitten. Erityisherkkyys kiinnostaa, koska se näyttää selittävän aiemmin puuttuvia osia sekä elämänkulkuni kipukohdista että voimavaroista. Itse- ja ihmistuntemukseeni lisätieto ja siihen pohjautuva ymmärrys on enemmän kuin tervetullutta.

Olen enneagrammipersoonallisuustyypiltäni auttaja  ja lisäksi herkkis, jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden, kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että "vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen”.

Kehittymisen ja kehittämisen koen elämässäni arvokkaina ja niiden eteen olenkin tehnyt ahkerasti töitä. Olen aikuisiällä opiskellut työelämän ohessa vuosikymmeniä erilaisissa yhteyksissä mm. toiminnallisia menetelmiä, psyko- ja sosiodraamaa sekä ryhmäanalyysiä, tradenomiksi ja tradenomi yamk:ksi, työnohjaajaksi ja prosessikonsultiksi sekä ammatilliseksi opettajaksi. Lisäksi itsensä kehittämiselle tärkeitä kehittymispolkuja ovat olleet enneagrammipersoonallisuustyylien sekä mielenterveyden ensiapuohjaajuudet, slow down -ryhmät, Social dreaming -uniseminaarit, hiljaisuuden retriitit ja mindfulness sekä viimeisimpänä Suomen erityisherkät ry:n jäsenyys.

Muutamia asioita, joiden kanssa erityisesti työskentelen ihmissuhteissa

Kiintymissuhdemallini on ollut takertuva, eli haluan päästä mahdollisimman lähelle toista ihmistä, mutta usein toinen ei halua tulla niin lähelle kuin itse toivon. Jotta kehityn ja pääsen turvalliseen kiintymistapaan, vaatii se itsetutkiskelua ja aikaa sekä muita keinoja: mm. lempeää kärsivällisyyttä sekä mahdollisuutta hankkia hyviä kokemuksia eli pitkäkestoisia, luotettavia ja turvallisia ihmissuhteita, surun kanssa läpi elämän elämistä, todellisen itsen löytämistä mm. unien avulla, jotka kertovat sisäisestä tiedostamattomasta mielensisällöstä, ja vaistomaisen pelkoreaktion ylittämistä tai huomiotta jättämistä. Annan toiselle liikkumatilaa ja luotan, että hän palaa, sekä vahvistan tietoisuustaitojani mm. hyväksyvällä läsnäololla.

Läheisyyden peloista erityisen ominaista minulle ovat suuttumuksen ja aggressiivisten impulssien pelko. Ne vaativat tiedostamattoman tutkimista edelleen; selviteltävinä ovat lapsuus-, kiusaamis- ja vuorovaikutussuhdekokemukset (mitä itsessä herää ja mitä olen mahdollisesti toisessa herätellyt),  piilotajuiset tunteenpurkaukset (esim. äärimmäisen luotettavasta tuleekin äkkiarvaamatta pettäjä tai lapsuuden toistuvat takaa-ajounet); minullaon myös tarve saada oma tukahdutettu aggressio nähdyksi. Agressiota pitää vähintään prosessoida mielessään, sillä kiukun ilmaiseminen on edelleen vaikeaa. Tulee vahvistaa omaa minää sisäisen työskentelyn ja esimerkiksi vertaistuen avulla sekä ottaa aggression ilmaisu rakentavaan käyttöön.

Tunne- ja aistiherkkänä minulla lisäksi on pelko, että häiritsevät (pikku)seikat pilaavat suhteen. Kun pidän jostain ihmisestä, voin paljastaa mm. pelkoni ja herkkyyteni, ja kun toinen kunnioittaa tarpeitani, silloin muista ei tarvitse välittää.

Itselleni tyypillisiä piirteitä ja uskomuksia toimiessani yhteisöissä

Provosoidun esimerkiksi uhkaavan tuntuisessa tilanteessa siten, että otan kantaa vaistonvaraisesti (tilanne vie), näytän tuohtumukseni ja haastan muut toimimaan siten, että oma turvallisuudentunne lisääntyisi. Lisäksi oma vastuuntunne ohjaa siten, että muut ja minä itse voisimme jatkaa toimintaansa paremmassa ilmapiirissä. Ongelmaksi muodostuu tiedostamaton toimintani, joka perustuu pikemminkin sisäiseen kuvaan kuin aitoon ympäristön tulkintaan. Mukaan on pitänyt ottaa harkinta silloin, kun se on itselle ollut mahdollista mm. hyvällä valmistautumisella, syvään hengittämisellä ja yön yli nukkumisella. Tosin yllättävissä tilanteissa ”sama kaava” yhä toistuu, ja olen oppinut olemaan siitä nykyään itselleni armollisempi. Eri juttu on sitten osata suostua esim. ohjaajana tai kumppanina containeriksi (tunteiden säiliöksi) ja pitää omat tunteet (avuttomuus, pelko, viha yms.) ja tavoitteellinen tehtävän mukainen toiminta erillään. Erityisesti silloin on hyvä, jos on käytettävissä luotettavia henkilöitä, joiden kanssa voi turvallisesti analysoida asioita. Lisäksi voi jäsentää tilannetta kirjoittamalla tai piirtämällä. Aina ei onnistu, vaan huomaa muutoksen omassa toiminnassa muuttuvan kuuntelevasta torjuvaksi vaikkapa tilanteessa, kun ei löydä keinoja yhteisön jäsenten tai muiden kanssatoimijoiden passiivisen tai aktiivisen vastarinnan murtamiseksi. Muutun tiukan paikan tullen auliista auttajasta ärsyyntyneeksi viholliseksi jollen tiedosta mekanismia (omien rajojen vuotaminen ja torjutun avuttomuuden- tai vihantunteen kieltäminen). Säiliönä toimiminen on itselle täten haasteellista, mutta ei mahdotonta.

Usein yhteisössä tai ryhmässä syntyy tiedostamatta ilmiö, jossa joku kantaa muidenkin kielteisiä asioita ja syyllisyyttä harteillaan. Syntipukkiin voi kohdistaa kaikki turhautumisen ja stressiä aiheuttavien kokemusten taakan. Kätevää, sillä siten muiden olo helpottuu uhraamalla yksi hankalien tunteiden kohteeksi. Huomaan itselläni olevan taipumusta syntipukiksi. Miksiköhän? Aika takuuvarma syy voi olla se, että olen herkkä ottamaan haastaviakin ja vaikeita asioita esiin silloinkin, kun joku (työelämässä mm. oma esimies) on sitä mieltä, että ei ole pyydetty. Lisäksi olen ainakin omasta mielestäni varsin tehtävä- ja tavoiteorientoitunut sekä liiankin sitkeä päämäärien suhteen: teen näin itsestäni turhankin näkyvän yhteisössä ja sorrun lopulta liialliseen yrittämiseen. Entä olenko väärää sukupuolta? Sallitaanko miespuolisille enemmän aloitteellisuutta ja aktiivisuutta tai tunteiden näyttämistä (mm.vihaisuus)?

Ammatillinen tuki joko luotettavalta kollegalta tai vaikkapa työnohjaajalta antaa eväitä toimia tiedostavammin ja harkitummin haastavissa tilanteissa. Eräänlainen rinnalla kulkeminen on tärkeää selviytymisen ja onnistumisen kannalta sekä itselle että muille, kun saan tarjota puolestani ulkopuolista näkökulmaa sitä tarvitsevalle. Tukeva yhteisö voi myös parhaimmillaan auttaa yksilöä selviämään hankalista tilanteista. Ymmärretäänkö esim. sellaista tilannetta, missä yhteisön jäsen on ensimmäistä kertaa tekemässä jotain uutta - hän suhtautuu siihen tavanomaista vakavammin ja on siksi erityisen herkkä vaikka työhön kohdistuvalle arvostelulle? Oppimisen kannalta tilanne voi olla hankala, sillä kehittävä vuorovaikutus tyrehtyy varovaisuuteen ja arkojen asioiden esilleottamattomuuteen. Syntyy toimintakulttuuri, joka pahimmillaan estää mielekkään työnteon ja aiheuttaa kiusaamista sekä lopulta eristämisen ja hylkäämisen.

Kehittäjälle suojautuvassa toimintakulttuurissa on muutostehtävä mahdoton, mikäli ei tunnisteta eikä tunnusteta irrationaalisia eli pinnanalaisia asioita. Kulttuuri on kokonaisuus, jossa yksilö ei voi yksin ratkaista ongelmia vaan ne tulee hoitaa yhteisöllisesti, yhdessä tekemällä. Yhteisö tarvitsee kehittyäkseen luottamusta, aikaa, pysähtymistä ja jonkinasteista pysyvyyttä sekä suostumista epävarmuuteen ja ns. hankaliin tilanteisiin, niiden läpielämiseen ja niistä oppimiseen.

Pari puhuttelevaa tienviittaa; Echart Tolle: Tyyneys puhuu

Alla mainituilla E.Tollen opeilla ja herkkisten yhdistyksessä aktiivisesti toimimalla sekä muilla sopivilla keinoilla jatkan itseni ja ympäröivän maailman tutkiskelua. Ja se työ ei lopu, sillä valmista ei tule jatkuvasti muuttuvassa ja keskeneräisessä maailmassa.

Ihmismieli erehtyy pitämään mielipiteitään ja näkökantojaan totuuksina halutessaan tietää, ymmärtää ja kontrolloida. Se toteaa: näin on. Sinun täytyy olla ajatusta mahtavampi ymmärtääksesi, että miten tahansa tulkitsetkin elämääsi tai jonkun muun elämää tai käyttäytymistä, mitä tahansa tilannetta, on kyse vain näkökannasta, yhdestä mahdollisesta perspektiivistä monien muiden joukossa. Ajatusten kimpusta, ei mistään muusta. Todellisuus on kuitenkin yksi yhtenäinen kokonaisuuus, jossa kaikki asiat kietoutuvat toisiinsa, jossa mitään ei ole olemassa itsessään ja itsestään. Ajattelu pilkkoo todellisuuden – leikkaa sen käsitepaloiksi ja -siivuiksi.

Todellinen ymmärrys työskentelee hiljaisesti. Luovuus ja ongelmien ratkaisut löytyvät tyyneydestä.

Merja Leppänen