Erityisherkkä käy ostoksilla

Jäsenen blogikirjoitus:

Onpa kaunis ja aurinkoinen lauantaiaamupäivä! Matkalla kauppakeskukseen teen listaa kännyn muistioon. Selkeää ja lyhyttä. Jotta ostosten teko sujuisi oikein hyvin. - On pari asiaa, joita lähden varsin hakemaan, lisäksi on tarkoitus ostaa vähän ruokatarvikkeita.

Bussi vie eteenpäin. Kaikki ok, paitsi että… stop-painikkeen ääni on liian kovalla, taas. Se on siis sietämättömän kovalla. 'Plim plim' kajahtaa ja korvat säikähtävät. Kuin sivallus joka tuntuu vielä monta sekuntia jälkeenkinpäin.. pudistelen päätäni, että saan olon tasaantumaan. Ei menekään montaa sekuntia, kun kuuluu uusi 'plim plim'. Niin iloisesti se plimpahtaa, ehkä jonkun mielestä...Montako plimpautusta vielä.. no kolmet.. - Hengittelen ja ajattelen merenrantaa ja aurinkoa sen yllä, linnunmuotoisia pilviä ja... minä kestän.

Nousen bussista, otan ryhdikkään asennon ja sitten nokka eikun kohti markettia. Tiedän reitin ja kuljen sitä visusti. Väkeä on kaikkialla, pujottelen kuin keijukainen 😆 seassa, näkymättömänä, kuulumattomana ja niin nopeaan kuin vain pääsen. Tömps.. siinä oli jonkinlainen kynnys, ei ole todellista, miksen katso eteeni, onneksi en kompastunut..

Mitäs täällä tapahtuu? Musiikkia kahdesta suunnasta ja toisesta niin kovalla kuin ämyreistä lähtee. Jaaha, siellä kokeillaan musiikkilaitteita ja miten paljon niissä on tehoa.. Mitähän tarkoitusta varten sitä tehoa pitää olla niin paljon, ajattelen myrkyllisesti. - Fiilis menee, kun en pystykään katsomaan niitä lamppuja mitä piti, vaan jatkan vain toiselle osastolle, tässä vaiheessa.

Joku nainen kävelee ohitseni ja jättää jälkeensä tuoksupilven. Pilvi ei näy, mutta tuntuu. Nenässä ja silmissä, iholla. On käännyttävä ja mentävä hetkeksi kauemmaksi, pyyhittävä silmiä, onneksi tuli nenäliinoja mukaan.

Kun palaan, niin ihmettelen miten tässä oli äsken sateenvarjoja, muttei ole enää. Myyjä! Soitan kaupan puhelimella myyjää paikalle, puhelimessa ei vastata. No, kai ne oli sit loppu.

Kaupan taustamusan keskeyttävät vähän väliä mainokset: 'Osta nyt, vielä tänään, viimeinen tilaisuus, tämän halvempaa et löydä..' - Aha. En usko tuohon, ainahan on uusi tilaisuus, ajattelen.

↔↔↔

Yhtäkkiä alkaa huimata. Kai se on vanhuutta.. Väki kaupassa on lisääntynyt. Tuoksut ja äänet sen mukaisesti. Alan tulla äreäksi. - Miksi olen täällä? Mitä minun piti ostaa? No se lamppu ja sateenvarjo. Kävelen kohti ruokaosastoa ilman kumpaakaan. Ehkä paremmalla ajalla sitten, nyt vain ei taida olla sopiva hetki.

Punnitsen pussillisen banaaneja ja lähden etsimään jugurttihyllyjä. Näitähän on vähintään parisataa eri jugurttilajia, miten oikein löydän omani?  Otetaan sitten jotakin, kunhan on vähälaktoosista, sama se on. - Siinä lähellä maistatetaan makkaranpaloja ja jo tuoksusta saan selville miltä ne maistuvat. Juu ei kiitos.

Vielä leipää, noin sadasta lajista ei ole kyllä helppoa löytää omaansa. Kaipaan siihen kauppaani, jossa on vain parikymmentä leipälajiketta. (Mikä helppouden autuus.)

Varmaan viisi metriä suklaalevyjä tuijottaa minua häpeämättömästi, kiusoitellen ja anellenkin, kun kävelen kohti kassaa.. mut en osta, uskokaa pois! 

Kassalla huomaan, että banaaneista oli tippunut hintalappu pois ja jugurtti oli sittenkin laktoosista. Maksan sen leivän ja lähden selittämättömän olon vallassa ulos kaupasta.


Kuka mä oon? Ja missä?


Ulkosalle selvittyäni huomaan, että aurinko jatkaa paistettaan...😎 Tämä tästä, pian syysluonto raikastaa nuupeutuneen olon.!


Merja Korpisaari