tiistai 3. syyskuuta 2019

Ystävyys yhdistää...

Jäsenen blogikirjoitus:


Muistatko laulun:


”Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään…”



Kaikki ihmiset eivät tykkää villasukista. Villa voi kutittaa, eikä jokaisen mielestä se ole ollenkaan mukava iholla. Toiset tykkäävät valkoisista puuvillasukista, toiset kirjavista villasukista, joidenkin sukkalaatikko on täynnä mustia pukusukkia ja joillakin sukat ovat aina eri paria, koska se toinen on aina hukassa. Ja sitten on vielä paljasjalkakävelijät ja ne, joitten varpaat palelevat aina, mikä tahansa sukka niitä yrittääkin lämmittää.

Ystävyys on sellainen erikoinen aihe, joka erityisherkän päässä pyörii aika paljon. Päänsääntöisesti sen takia, että aistii muitten olotiloja ja analysoi jatkuvasti. Onko tässä hyvä olla? Mitä hän oikeasti ajatteli, kun sanoi noin? Oliko tuolla katseella joku erityinen tarkoitus? Miksi hän ei soittanut takaisin? Sanoinko liian suoraan? Ymmärsinkö hänen viestinsä oikein? Mistä menee raja tuttavuuden ja ystävyyden välissä? Jne. jne…

Uskallan väittää, että tavalla tai toisella, me kaikki tarvitsemme ystäviä. Joskus se voi olla oma kaveriporukka, jolla nähdään viikonloppuna, jollekin se on lemmikki, paras ystävä voi olla puoliso tai ehkä joku, jonka kanssa tavataan kerran vuodessa. Eri elämän vaiheissakin ystävyyden merkitys muuttuu. Päiväkoti-ikäiselle se on yhdessä leikkimistä, teini-iässä yhteen kuulumista. Parisuhde, työpaikka, muutto, lapset, kaikki nämä joko luovat mahdollisuuksia uusille tuttavuuksille tai varmistavat vanhojen ystävyssuhteiden tarvetta.

Minulle ystävät ovat tärkeitä. Tarvitsen heitä välillä enemmän, välillä vähemmän. Ennen kaikkea tarvitsen sitä, että ystävyys olisi aito. Ystävän ei pitäisi hymyillä, kun oikeasti ärsyttää. Eikä kaunistella totuutta, kun asiat eivät näytä hyvältä. Mutta ystävän pitää olla olemassa ja kohdata toinen aitona.

Itse asiassa ystävyyttä voisi verrata parisuhteeseen, koska siinä toimivat samat säännöt. Ilman rehellisyyttä, empatiaa, luottamusta ja iloa se kuolee. Kuollutta suhdetta ei kannatta tekohengittää. Siinä vaiheessa on hyvä tunnustella itsessä, miltä tilanne tuntuu. Olen itse luopunut ihmissuhteista, jotka ovat kestäneet pitkään ja olleet hyviä. Mutta elämä muuttuu ja ihmiset muuttuvat ja meidän roolimme toistemme elämissä muuttuu. Jos suhteessa ei ole sitä oikeaa tunnetta, sitä ei myöskään pystyy sinne kehittämään. Ihan samalla tavalla ihmiset joko rakastavat tai eivät, pakottamalla rakkautta ei syntny. Ja sitten voi olla ystävyyssuhteita, jotka vain tupsahtavat elämäämme yhtäkkiä. Joskus vain tavataan ihmisiä ja se tuntuu heti oikealta. Se tunne, kun voi yhdessä nauraa ja olla vain, kun tiedät että toinen ymmärtää ja nauttii seurastasi. Se luottamus. Rehellisyys. Läsnäolo.

Sain vuosia sitten syntymäpäiväkortin, jossa luki ”ystävyys yhdistää”. Olen pitänyt sen tallessa ja aina kun katson sitä, tule lämmin olo. On sanottu, että meidän pitäisi ympyröidä itsemme ”meidän” ihmisillä. Niillä, jotka ovat siinä koska haluavat olla. Koska se yhdistää meitä.

Niinpä voin todeta, että ei ole oikeastaan mitään väliä, minkälaisista sukista kukin tykkää. Tärkeintä on että jokaiselle sukalle löytyy pari 😉


Cathy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti