torstai 31. lokakuuta 2019

Omaa aikaa

Jäsenen blogikirjoitus:


Moni erityisherkkä tuntuu nauttivan omasta, yksin itsensä kanssa vietetystä ajasta ja tarvitsevansa sitä erityisesti silloin, kun elämä on kiireistä ja tarvittaisiin enemmän aikaa palautumiseen ja rauhoittumiseen. Ei sitä ikuisesti jaksa niin, että päivästä toiseen on aikataulutettava elämänsä ja aikaa omille ajatuksille ei meinaa löytyä mistään.










Mahdollisuudesta omaan aikaan kannattaakin huolehtia ja omia hetkiä pitää vaalia. Rauha ja itsekseen olo tuntuvat ihanilta ajatuksilta erityisesti näin syksyllä – kuvitelma käpertymisestä omaan kotiin ja kynttilän valoon tai teekupin äärelle tuovat lämpöä jo pelkästää ajatuksina. Oma aika voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Se voi olla jollekin liikunnan harrastamista, kirjan lukemista tai viihdyttävän televisio-ohjelman katsomista – mitä tahansa, mikä rentouttaa! Itse lasken omaksi ajaksi myös sen, kun asettaudun sängylle makaamaan ja soitan pitkän puhelun ystävälle.








Kun päivä on stressaava, kiireinen ja täynnä hälinää, eikä mahdollisuutta omaan aikaan välttämättä ole, kannattaa yrittää pitää mieli rauhallisena. Maisemien katsominen bussin ikkunasta ajattelematta mitään, muutama oikein syvä hengitys stressaavan tehtävän aikana tai helpotuksen huokaus hetkenä, jona tajuaa seuraavan vapaapäivän tai –illan lähestyvän. Pieniä omia hetkiä saa päiviinsä, kun niihin keskittyy.








Itse olen oivaltanut, että omaa aikaa minulle ovat hetket, joina en oikeastaan ajattele mitään. Sellaiset hetket näyttävät olevan tuiki tärkeitä oman hyvinvointini kannalta. Hikinen bodypump-tunti musiikin pauhatessa, kuvakollaasikorttien tekeminen podcastia kuunnellessa tai lehden lukeminen. Kokoillan elokuva, lämmin suihku tai tanssiminen – hetket, joissa mieli vaeltaa siellä sun täällä, mutta rationaalisia ajatuksia ei oikeastaan tule. Tai jos tulee, niin huomaan olevani niin rentoutunut, että en älyä ajattelevani oikeastaan mitään. Sellaisia rentoja hetkiä.












Anna


maanantai 28. lokakuuta 2019

Syvempi rentoutus - kohti mielen vapautta

Jäsenen blogikirjoitus:


Osallistuin viikottaiseen rentouttavaan joogaan ja oltiin ajallisesti siinä vaiheessa prosessia, että ohjaaja ohjasi meidät ns. syvempään rentoutuksen tilaan. Siinä meidän tuli löytää itselle jatkoon positiivinen tavoite. Olin löytävinäni suunnan olla taas se vapaa, hyvinvoiva tyttö, joka olin syntyessäni. Sitä kohti siis matkaan päivästä päivään, viikosta viikkoon.


Havaintoja elämänkaarestani


Mikäli elän 100 vuotiaaksi, voin jakaa luvun viiteen 20-vuoden jaksoon ja jaksojen sisällä tutkiskella elämän käännekohtia, siirtymäriittejä joilla on erityistä merkitystä ainakin itselle. Ensimmäisten 20-vuoden aikana näitä siirtymiä ovat mm. syntymäni vuonna 1955, kansakoulun aloittaminen 1962, ylioppilaaksi pääseminen 1973 ja ensimmäinen avioliitto 1975. Toisen 20-vuotiskauden aikana vuonna 1978 yo-merkonomiksi valmistuminen sekä 1980-luvulla omien lapsien syntyminen. Kolmannella jaksolla avioero 1997 ja uudelleen avioituminen 2003 sekä amk-tutkinto 2002 ja 2007 yamk-tutkinto. Neljännellä jaksolla olen kerinnyt jo tulla tuplamummiksi 2015 ja 2017, sairastanut suolistosyövän vuonna 2016 ja tervehtynyt siitä sekä jäänyt 2018 eläkkeelle. Nyt haaveena on nauttia olemassaolon vapaudesta, sillä sellaiseen ylellisyyteen ei aiemmissa jaksoissa ole ollut ”varaa” tai mahdollisuutta. Ans kattoon päädynkö myös viidennelle jaksolle vuoden 2035 jälkeen...

Yli 40- vuoden työrupeaman kolme työuraa sijoittuvat ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle jaksolle; lähes 30-vuotta pankkisektorilla erilaisissa tehtävissä, joista 12 vuotta henkilöstön kehittäjänä. Järjestösektorilla kuusi vuotta toimistopäällikkönä ja lopulta opetusalalla ammatillisena opettajana kahdeksan vuotta. Järjestösektorilta sain aikanaan potkut ”tuotannollisiin ja taloudellisiin seikkoihin” vedoten ja olin siinä yhteydessä parisen kuukautta työttömänä. Edellä mainitut, aika usein vaativiksi ja jopa rankoiksi kokemani työrupeamat ovat näin jälkeenpäin ajateltuna arvokkaita kokemuksia opin kannalta. Yleisesti voinen sanoa, että mikään työsuhde ei ole ollut helppo itselleni eikä varmaan muillekaan. Ehkä seesteisin ja parhaaksi kokemani työsuhde oli kuitenkin viimeinen eli ammatillinen opettajuus, jossa sain kokea olevani hyväksytty ja tehdä merkityksellistä työtä. Tosin loppuaikana oppilaitoselämäkin muuttui ammatillisen koulutuksen reformin ja organisaatiomuutoksien takia perin haastavaksi. Onneksi pääsin ajoissa pois, vanhuseläkkeelle.

Olen säästänyt muiston erään noin puolen vuoden valmennusprosessin lopusta vuodelta 2012, jossa minulle muiden antama palaute ”selkäpaperille” kuului näin; syvällinen, ajatteleva, symppis, rauhallinen, olet todella älykäs ja tuot aina mielenkiintoisia pointteja, mukava tapaus, analysoiva, idearikas, oikeudenmukainen, ammattitaitoisen pirteä, oli hauska tutustua, mukava, ihastuttava ihminen. Edellinen on hämmentävää luettavaa, kun itse muistan ja muistelen enemmänkin miten olisin parempi ja pystyvämpi ihminen mm. ihmissuhteissani ja kaikessa mitä teen ja miten olen sekä miten elän elämääni. Ympäristöstä saamani palaute on aika usein elämäni varrella ollut vähintäänkin harmaan sävyistä, jopa ”murhaavaa”. Esimerkkinä vaikka tunneterroristi, uhriutuva, perskärpänen (riippuvainen), kompleksinen, pitäisi olla pätevämpi, ressukka, väritön, vapaamatkustaja. Uskokoon ken tahtoo, kyse on samasta ihmisestä, minun tarinastani... Oma arvioni itsestäni on mm. tyypillisesti provosoituminen, valikoituminen syntipukiksi, tuen hakeminen luotettavalta kollegalta tai ammattiauttajalta – toki myös vuorostaan tarjoan mielelläni apua tarvitsevalle. Olen ilmeisen erityisherkkä ja auttajapersoona (enneagrammi persoonallisyystyyleissä 2), jonka tässä ajassa on haastavaa elää sekä itsensä että muiden, etenkin autoritääristen henkilöiden, kanssa. Lena Andersson ilmaisee kirjassaan Enpä usko osuvasti, että ”vain niitä nöyryytetään, jotka suostuvat siihen”.


Mistä huomaan olevani vapaa?


Nostan esiin psykologian tohtorin Sylvi-Sanni Mannisen (1914-2009) Päivilän Sanktuari, Liperi (Sylvia Honkavaaran) julkaisun muutaman itselleni tärkeän maininnan:
  • inhimillisen kokemuksen keskiö, elämän ydin, jolloin vaara joutua itse tulen kärveltämäksi
  • auktoriteettien kyseenalaistaminen
  • ehdoton oman tien seuraamisen tarve ja omaehtoisen vapauden rakkaus
  • ”uusi ihmistyyppi, erityisen (yli)herkkä ihmislaji, joka on liian usein syyttä musertunut lajitoveriensa kyynärpäihin, peukalon alle tai jalkoihin”
  • tunne-elämän syvällisyys
  • muotoon tai väriin reagoiva – taiteellista lahjakkuutta
  • yksilöllinen havainnon rakenne, yksilön herkkyys
  • ihminen on kuin suuri puu, johon kasvaa kehityksen myötä yhä uusia oksia
  • luonnon puolustaminen, puiden vahingoittamisesta kärsii myös ihmiset, koska näkymätön henkinen yhteys taustalla.
On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa mielen hyvinvoinnin merkitys mielen terveydelle ja vapaudelle. Taustalla on omat vahvuudet ja voimavarat sekä elämänkokemukset ja mielentila jossa voin olla oma itseni. Vapaata mieltäni voin vaalia mm. rakkaudella, ilolla, armollisuudella, avuliaisuudella ja luotettavuudella.


Mistä huomaan olevani hyvinvoiva?


Toiseksi nostan esiin Janna Satrin Sisäinen lepatus, Herkän ihmisen tietokirja, Viisas Elämä, 2014 kirjasta muutamia ajatuksia:
  • herkkyys voimavarana, vrt. metafora astiasta joka täyttyy muita nopeammin (usempi hana)
  • herkkyys on sekä siunaus että kirous mutta usein hitaasti kehittyvää sisäistä vahvuutta ja kasvua
  • herkkä kierrättää havaintonsa oman sisimpänsä kautta, jolloin ympäristö saattaa kokea hänet subjektiiviseksi (ajatus, tunne ja vaisto/keho)/uhriksi tai lapselliseksi → herkkyys loukkaantua, syvä sisäinen haavoittuvuus ja itkuherkkyys
  • voimakasta tunnetta tai loukatuksi tulemisen kokemusta voi olla mahdotonta ilmaista sanoin ja monet käsittelevat tunteitaan ensin pitkään hiljaa sisällään ja vasta sitten puhumalla tai jonkin luovan tekemisen kautta
  • herkälle on usein vierasta puolustaa itseään toisen kiusatessa, hän on herkkä syyllistymään
  • alttius ympäristön vaikutuksille ja siten myös mielenterveyden häiriöille (noin puolet mielenterveyspotilaista on herkkiä) ja riippuvuuksille
  • keskimääräistä muita heikompi itsetunto erilaisuuden kokemusten takia
  • herkkyyden tunnistaminen antaa avaimet tulkita omaa elämää ja tapahtumia siinä uudesta näkökulmasta, esim. häpeä muuttuu ymmärrykseksi.
Rentoutuneessa olotilassa herkkyys on parhaimmillaan. Elän tässä ja nyt, hyväksyvän tietoisesti läsnäollen omassa kehossani. Otan oman tilan, teen itselleni sopivia asioita (vältän kuormittumista) ja tapaan ihmisiä joita todella haluan tavata. Osaan tarvittaessa sanoa ”ei”, sekä pidän etäällä sellaiset asiat ja ihmiset tai kokonaan suljen pois, jotka eivät ole hyväksi hyvinvoinnilleni. Toisaalta kun huomioin itsen, huomioin myös toiset, olen ns. terveesti itsekäs. Tällöin en laiminlyö itseäni enkä myöskään huomioi vai itseäni.

Merja Leppänen

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Sanoista

Jäsenen blogikirjoitus:

Minua on rakastettu sanoilla, minuun on luotettu sanoilla, minut on rikottu sanoilla. Mutta minut on myös saatu ehyeksi sanoilla.

Ajatteletko koskaan, millainen merkitys sanoilla on? Minä ajattelen. Oikeastaan aina, kauniiden sanojen kohdalla, jokapäiväisten sanojen kohdalla, jopa ulkomaan kielillä sanottujen sanojen kohdalla. Mitä kaikkea sanat saavatkaan aikaan.

Teen viikonloppuisin työtä, joka herkistää jokaisen, minut moninkertaisesti. Siinä työssä ollaan tekemisissä kuoleman kanssa, kuolleiden kanssa. Ja heitä kaipaavien elävien. Herkän on hyvä olla sellaisessa työssä. Siellä on lupa itkeä. Koskea. Halata. Sanoa niitä sanoja. Tai olla hiljaa.

Tapasin tuossa työssä lyhyessä, ohimenevässä hetkessä ihmisen, jota en ollut ennen tavannut. Hän pysähtyi ihailemaan koruani: riipusta, jossa on enkelin kuva. Juttelimme ensin tuosta korusta. Sitten siitä, miten olin hakeutunut tähän työhön, ja mitä se merkitsi minulle. Ihminen, jota en tuntenut, katsoi minua, ja sanoi: "Olet oikealla paikalla, sinä teet työtä sydämellä". Kiitin kauniista sanoista. Liikutuin. Nämä sanat merkitsivät, merkitsevät yhä, hyvin paljon.

Mietin näitä sanoja ja kohtaamaani ihmistä viikon. Oikein sydämessä läikähti, kun ajattelin niiden sanojaa: minulle outoa ihmistä, mutta silti niin tuttua, joka näki minut sellaisena kuin minä siinä työssä olen - sydämellä tekevänä. Kyllä se itkettikin, kosketti. Elämäni aikana olen kokenut monen monta työyhteisöä, ollut hyvä työkaveri, tsemppari, ilopilleri, kannustaja, opastaja, mutta myös työpaikkakiusattu.

Halusin muistaa tuota ihmistä, halusin hänelle sitä enkelin siipien suojaa ja kauniin muiston tuosta hetkestä. Outoa ihmistä, josta tuli sanojen myötä niin tärkeä. Ostin hänelle riipuksen, jossa on suojelusenkelin kuva. Suojelusenkelin, joka suojelee sillalla kulkevia lapsia.

Muistan nuo sanat varmasti lopun ikäni. Tiedän sen, koska muistan myös niitä pahoja sanoja, joita sain osakseni vuosia sitten kiusattuna. Sanojen merkitys on suuri. Ja minulle, erityisherkälle, ne ovat kuin helliä halauksia tai silkinpehmeitä silityksiä. Mutta myös viiltäviä kuin veitsen terä, tai kolhaisevia, mustelmia tekeviä.

On ihana tuntea itsessään, miltä sanat tuntuvat. Ne kauniit sanat, ja tavallisetkin sanat. Ja ikävätkin. Kaikki ne, ja paljon muuta, on tehnyt minusta tämän naisen.

Silloin, kun haluan oikein herkistellä, kuunnella sanoja, tuntea niitä kehossani, laitan levyltä soimaan jotain kaunista musiikkia. Ja ihmettelen, miten joku onkaan osannut sanoa jotain niin tunteikasta, että voisin itkeä vollottaa vaikka tuntikausia. Miten joku osaa laittaa sanoja niin hienoon järjestykseen, että niistä tulee yhteensä jotain niin kaunista, että se saa koko kehoni reagoimaan?

Niin se vain on, kun on herkkä. Erityisen herkkä.

Nimimerkki 'Elmeri'







perjantai 18. lokakuuta 2019

Ajaton Shirley Valentine


Jäsenen blogikirjoitus:



Shirley Valentine on komedia keski-ikäisestä liverpoolilaisesta kotirouvasta, äidistä ja naisesta, joka on pitkään ollut hyllyllä pölyttyneenä. Hän päättää pitkään emmittyään kuitenkin hypätä tuntemattomiin, houkutteleviin aaltoihin löytääkseen elämänilonsa uudelleen. Hänen lapsensa ovat lähteneet jo kotoa ja hän valmistaa miehelleen paistettuja perunoita ja munia sekä puhuu itsekseen kotinsa seinille ihmetellen, mihin hänen elämänsä on kadonnut.

Brittiläisen Willy Russellin näytelmä on komedia naisesta, joka alkaa nähdä maailman ja itsensä uudessa valossa. Tämä ajaton näytelmä on vuoden 1986 ensiesityksestä lähtien ollut menestys ympäri maailman.

Shirley saa mahdollisuuden murtautua ulos ahtaasta kodistaan (vankilasta), kun hänen paras ystävänsä tarjoaa hänelle mahdollisuuden lomamatkaan Kreikkaan. Matkasta alkaa seikkailu, joka saa Shirleyn näkemään jälleen kaiken sen hyvän mitä elämällä on tarjottavana – iloa, toivoa ja rakkautta.
Kävin katsomassa tämän hauskan, sydämellisen monologin ennakkoesityksenä Teatteri Vantaa/Silkkisalissa Vantaan Tikkurilassa 16.10.

Näytelmä muistuttaa siitä,  miten kaikki me haluamme tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Shirleyn mukaan
  • Useimmat meistä on kuolleita kauan ennen kuin ruumis väsyy. Meidät tappaa sen elämättömän elämän paino, jota me raahataan mukanamme.
  • Eikö olekin hassua, että jos on jonkun sellaisen seurassa joka tykkää susta, hyväksyy sut, sitä alkaa ikään kuin kasvaa uudestaan. Liikkuu oikeaan suuntaan, puhuu oikeita asioita oikealla hetkellä. Ei silloin ole 18- tai 42- tai 64-vuotias, silloin on vaan hengissä!
Näytelmä muistutti taas siitä, miten omassa elämässä on onnistunut tai epäonnistunut elämään oman näköistä elämää. Jokainen elämän päivä haastaa tekemään sellaisia valintoja, joiden kanssa voi olla sinut ja sanoa, että tätä minä todella haluan ja toivon. Silloin kun joutuu valintapaikoissa sanomaan esim. lähimmäisilleen EI, on se edelleenkin vaikeaa, mutta toki onneksi jo onnistuu isommitta syyllisyyden tuntemuksitta.

Itse olen tehnyt myöhemmällä iällä muutaman ulkomaanmatkan yksin osoittaakseni itselleni uskaltavani ja pärjääväni itsekseni uusissakin tilanteissa. On ollut ilo huomata, miten ensimmäisen, kaikella lailla oudon ja henkisesti haastavan matkan jälkeen on ollut yhä helpompi tulla juttuun itsensä kanssa ja nauttia omasta seurastaan. Toki on ollut ihanaa palata jälleen takaisin kotiin rakkaiden läheisten ja ystävien pariin. Toki matkustaminen puolison tai hyvän ystävän kanssa on antoisaa ja mukavaa, mutta erilaista.

Näytelmä päättyy Kreikan maisemiin, jonne Shirley oli päättänyt jäädä, ja jossa hän jää odottamaan meren rannalle, houkuttelevien aaltojen äärelle miehensä saapuvaksi. Mahdollisesti he molemmat saavat siten uuden alun eli tilaisuuden jälleen yhdessä löytää ilon, toivon ja rakkauden.

Merja Leppänen














maanantai 14. lokakuuta 2019

Tämän syksyn luontoelämykset


 Jäsenen blogikirjoitus: 

Näin sateisen, mutta kauniin syyskuun vaihduttua lokakuuksi ajattelin kirjoittaa blogiin aiheesta, josta moni muukin on aiemmin kirjoittanut. Nimittäin luonnosta, siellä käymisestä ja olemisesta.

Inhoan kylmyyttä, ja vaikka kuinka siihen koetan valmistautua ja varustautua, pääsee vaatteiden läpi puskeva kylmyys silti yllättämään. Se on ehkä yksi syy, miksi en näe itseäni ulkoilemassa tuntikausia erityisesti talvikuukausina. Tosin parin viikon takainen ehdotus laskettelureissusta kavereiden kesken kuulosti sen verran mielekkäältä, että ehkä sille hyvien toppavaatteiden kera lähtisinkin. Kesällä ja syksyllä sen sijaan ulkoilen kyllä mielellään.

Viime aikoina erityisesti sosiaalisessa mediassa on näkynyt ihmisten kasvanut luontoinnokkuus. Tai ehkä sitä on ollut aina, mutta nyt metsään tai järvelle lähtenyt porukka kokee tarvetta jakaa luontokokemustaan muille ihmisille kuvien, tekstin tai videoiden muodossa. ”Eräjormailu”, lähiretkeily ja patikointi ovat ”in”.

Itsekin olen kyllä somettanut keskeltä metsää, mutta seesteiset ja värikylläiset valokuvat eivät ole olleet suinkaan ainoa syyni lähteä luontoon. Samaistun kyllä ihmisten tarpeeseen lähteä kaupungin (tai minkä tahansa asuinalueen) vilinästä luonnon rauhaan. Metsää Suomessa on vaikkapa kuinka paljon, joten on vain hienoa, että sellaisissa paikoissa vieraillaan. Myös jokamiehen oikeudet, vaikkapa marjojen poimiminen talteen, ovat minusta kivoja kotimaani etuja. Muistetaan siis hyödyntää niitä!

Viimeisimmät luontoelämykseni ovat Tampereelta, Espoon Nuuksiosta ja Helsingistä. Ensiksi mainitussa olin viime viikonloppuna, ja ystäväni kanssa pyöräilimme Suolijärven (kyseessä on suolen muotoinen järvi) kupeeseen ja kävelimme kauniin järven ympäri. Sää oli suotuisa ja vaikka hieman viileä, niin aurinko paistoi ja näytti todella kauniilta ruskan ympäröimässä luonnossa. Polut olivat helppokulkuisia, paikoin kylläkin hieman ahtaita. Sekä pyöräilijöitä, juoksijoita että kävelijöitä tuli vastaan lenkkipolun varrella, joten aina välillä sai olla tarkkana ettei törmäyksiä syntynyt. Suolijärvestä voi lukea lisää Retkipaikka-blogista.

Espoon Nuuksiossa kävin niin ikään (toisen) ystäväni seurassa. Kerta oli ensimmäiseni Nuuksiossa. Kansallispuistot kiinnostavat jonkin verran. Nuuksio on niin lähellä, että sinne oli hyvä syy lähteä. Elokuinen Nuuksio oli vielä kesäinen, ja tunnelma suuressa kansallispuistossa oli todella seesteinen ja ihanan syksyä enteilevä. Kansainvälistä tunnelmaakin Nuuksiossa sai aistia, sillä suurin osa aamupäivän aikana vastaan tulleista retkeilijöistä oli ulkomaalaisia: aasialaisia, amerikkalaisia ja esimerkiksi espanjalaisia. Kaikkia tervehdimme ja kaikki tervehtivät takaisin. Nuuksio saa itseltäni pisteitä siisteydestään ja selkeästä opastuksesta, johon pystyi luottamaan usean tunnin kestäneellä kävelyreitillä. Pelko eksymisestä hieman jännitti etukäteen, enkä olisi paikkaan lähtenyt kokemattomana retkeilijänä yksin. Onneksi pystyy valmistautumaan! Arvatkaapa vaan, kuka oli selvittänyt kartat, reitit ja muut netistä muidenkin puolesta jo edeltäneenä päivänä. Pakkasimme eväitä matkaan, ja niiden nauttiminen lumpeenkukkajärveä tuijotellen aamupäivällä oli erityistä. Lisätietoa saa Espoon Nuuksiosta.

Helsingin viimeisin luontokokemus on Lammassaaresta, paikasta josta moni helsinkiläinen on varmasti tietoinen. Kuvittele pitkospuut, pari saarta, säästä riippuen jonkin verran ihmisiä, kaislikko ja näkymä Helsingin rantoja pitkin - nämä ovat asiat, jotka tulevat mieleeni ensimmäiseksi Lammassaaresta. Olen vienyt paikkaan monta tuttuani, ja jokainen on pitänyt paikasta. Alueen kiertää helposti ja nopeasti, joten paikkaan ei tarvitse tuhlata ”koko päivää”. Lisää luettavaa Lammassaaresta.

Lokakuisia luontoelämyksiä, lähellä tai kaukana!

Anna

perjantai 11. lokakuuta 2019

Tilkkutäkissä elämän








 Jäsenen blogikirjoitus:

Juna vie halki kauniiden ruskaisten maisemien. Pelloilla lojuu siellä täällä valkoisia 'traktorinmunia'...

Aurinko siivilöityy läpi keltaisten ja punaisten, hohtavien puiden luoden niin lämpimän värityksen näkymään.

Voimaryhmäkoulutettavat ovat jälleen kotiutumassa Tampereelta: kävelleet vielä niin kesäisen Sorsapuiston ohi ja nousseet juniin, kotiinpäin eri puolille Suomea.



Unelmat


Tällä kertaa olemme miettineet mm. unelmia ja tavoitteita. Käytiin ensin aikamatkalla ja kirjoitettiin elämästä viiden vuoden kuluttua.. niin hyvää. Kaikki on hyvin ja olen saavuttanut haluamani. -Tätä kohti kannattaa elää ja laatia oikeansuuntaiset tavoitteet, tähdiksi tulevan taivaalle. Jokaisella on tavoitteet omansa, kuten ovat ne unelmatkin.


Tunnen ja taidan

Jos nyt tavoitteena olisi vaikka saada helpotusta ylitulkitsemisen, mielen pahoituksen ja hautomisen kierteeseen Oppia tunnetaitoja. Tulkitsen rationaalisesti tai vaikka kysyn mieluummin kuin tulkitsen.. Katselen jotakin kivaa mieluummin kuin omaa napaani... enkä viitsi enää pahoittaa mieltäni. Haudonnan sijasta kirjoitan analyysin tapahtuneesta ja etsin siitä kaikki kohdat joista vaikka voisi irrota jotakin hauskaa tai vitsikästä... tällaista kaikkea tulee itselle mieleen.

Voisi tosiaan kiteyttää tämän tavoitteen sanaksi "tunnetaidot".

Huumori on varmaan yksi hyvä opittava asia sekin, kohti tavoitetta, ainakin minusta itsestäni tuntuu siltä.

Tavoitteet ovat alku. Siitä lähtee valmennusohjelma Reteaming, jonka avulla voi kehittää toimintaansa. Ongelmat muuttuvatkin tavoitteiksi. Vaikkapa liikunnan suhteen: en jaksa liikkua. Muutan sen tavoitteeksi "liikun enemmän" tai tarkemmin "iikun kävelemällä 10 km viikossa".
Motivaation kasvattaminen on tärkeässä osassa. Kannustimien lisäksi kannustajat. Riskien huomioon ottaminen ja niiden minimointi.

Reteaming-menetelmä on 12 askeleen ohjelma, ja se sopii itsenäisestikin tehtäväksi. Reteamingiin voit tutustua tarkemmin vaikka lukemalla sen kehittäjien Furmanin ja Aholan kirjoittaman kirjan Reteaming-valmennus

Meille Reteamingia ohjasi nyt erityistason psykoterapeutti Maritta Nikkinen.


Kehollisuus voimavarana

Päivien huippua oli myös tanssitaiteilija, personal trainer ja kouluttaja Pauliina Latvan monipuolinen luento ja ohjaus kehollisuuteen. Kehollisuuden huomioiminen auttaa, kun tehdään muutoksia kohti hyvinvointia, kohti tavoitteita. - Olemmehan kokonaisuus, jonka osat vaikuttavat toisiinsa.

Harjoittelimme läsnäolevaa liikkumista. Pieniä liikkeitä, suuria liikkeitä, rajattomasti ja monipuolisesti. Miten hauskaa 'jumppaa', keksiä yhä uusia liikesarjoja, käyttäen käsiä jalkoja, sormia, kyynärpäitä... koko kapasiteettia, avaten kehoa ja piirtäen elämää.

-Liikun eri suuntiin, pyörin paikallani, tavoittelen taivaita. Välillä pysähdyn. Otan vauhtia uusiin askeliin. Enkä unohda hengittää. Flow liikkeessä, flow elämässä.



Katsella kauempaa

Paitsi aikamatka, tehtiin myös avaruusmatka Marittan ohjaamana. Kun ikään kuin katselee itseään ja maailmaa yläilmoista käsin, saa perspektiiviä. Isommassa kuvassa se oudompikin asia päätyy oikeaan kokoonsa ja tulee käsitettävämmäksi.

Niin kuin tilkkutäkin tilkut... Löytyy sitten sille tummemmallekin palalle sopiva kohta, osana kokonaisuutta sekin on tarpeellinen.

 
Helmiä sinunkin lokakuuhun!      💧💧💧     
                                                 


Sommoro
                                                                                                                 

Merja Korpisaari                         

                                                                                                               

Voimaryhmät- hankkeesta kerrotaan myös aiemmissa blogipostauksissa, ks. tästä: HSP Voimaryhmät -hanke
Hankkeen puhelin- ja chatpäivystäjäkoulutuksesta löytyy blogipostaus tästä: Mietteitä...

Kehollisuudesta kirjoitti myös Anna blogipostauksessaan: Kiitos, erityisherkkä keho


tiistai 8. lokakuuta 2019

Remontin jäljiltä

Jäsenen blogikirjoitus:

Tänä kesänä tuli kotona hiukan remontoitua. Tavaroiden siirtelyn yhteydessä löysin jo unholaan joutuneita esineitä ja papereita. Niiden joukosta poimin kuin aarteena ainakin pari asiaa: Kirjoitelma 2000-luvun alkupuolelta otsikolla Särkynyt ruukku sekä tammikuussa 2007 piirtämäni akvarelli nimeltä Herkkyys. Kumpikin tuli tähän päivään muistuttamaan menneestä ja etenkin siitä, että olen ollut jo tuolloin 10-15 vuotta sitten jollain lailla herkkyystiedon lähellä, mutta en vielä perillä kuten nyt koen olevani.

Särkyneestä ruukusta vesiruukuksi


Papereista löytyi myös aineistoa valmistautumiseen erään marraskuussa 2007 pidetyn Enneagrammi-illan 2-tyylin paneeliin. Siinä olin kertonut itsestäni mm. vertauskuvan avulla ”olen kuin särkynyt ruukku”: 

Istun terassilla ja katson paikattuja kukkaruukkuja ympärilläni. Katse siirtyy pieneen, paikattuun pihatonttuun ja mieleen tulee monen monta muutakin uudelleen kasaamaani vaasia ja koriste-esinettä.

Elämässäni on yksi teema.

Särkyä ja paikkaantua, särkyä ja …?

Muistan miten useasti olen tuntenut suorastaan suurta nautintoa liimatessani paloja yhteen...

Kyllä paikattukin kelpaa.

Joskus pitää vain pahasti säröittynyt esineen kulma laittaa seinää vasten, etteivät muut näe!

Paikattukin palvelee, tosin välillä tirisee tai vuotaa väleistä. 

Kolhut, haavat ovat elämää, eheys ohimenevää, ”ei elämästä selviä hengissä”. Voisi myös sanoa ”ei elämästä selviä säröittä eikä kolhuitta”.

Entä mitä on herkkyys rikkoutumiseen?

Voisiko se olla enneagrammin 2-tyylin ”oma juttu”. Miksei voisi? Tiedän, että se on oma juttu minulle, toiselle kakkoselle voi olla toki muuta.

Miten ilmenee? Esimerkiksi ilmaisuissa ”yliherkkä tunneterroristi” (sietääkin mennä rikki) - ”ui syvissä vesissä” - ”ei sitä ymmärrä” - ”hankala tyyppi”...

Perusstrategia toimii vaikeasti, etenkin työelämässä, vaatien jatkuvaa itsehallintaa, joka itseltäni ei tahdo onnistua. Huomioin ja tuon esille sellaisia asioita, joista monet eivät ”korvaansa lotkauttaisi”, saatikka edes huomaisi.

Paneelin muita kysymyksiä tai väittämiä olivat enneagrammi 2-tyylin
  • Perusolettamus: Kadotetussa perustotuudessa ”kaikkien tarpeet tulevat tasavertaisesti ja vapaasti täytetyksi”. Minulta 2-tyypin Auttajalta vaatii päivittäisiä harjoitteita eli tietoistai pysähtymistä miettimään, miten paljon huomiostani on suuntutunut toisten tarpeisiin ja tunteisiin; on kysyttävä itseltäni päivittäin ”mitä minä tarvitsen itseltäni ja muilta”. Näin asetan tietoisesti omat haluni ja tarpeeni näkyville. Perusoletukseen kuuluu myös se, mihin huomio suuntautuu - siellä on energia. 2-tyylillä toisten (tunne)tarpeiden tunnistamisessa ja miellyttämisessä – taustalla on (perustotuuden) korvaava uskomus ”saadakseen on pakko antaa, ja rakkautta sekä hyväksyntää saa, kun on hyödyllinen muille”.
  • Ihmissuhteet: Uskomuksesta seuraa kasvua jarruttava syyllisyyden tunne: merkki siitä, että en ole kiinnittänyt riittävää huomiota omiin haluihini ja tarpeisiini. Kasvuani jarruttaa myös 2-tyylin kuolemansynti ylpeys, joka estää myöntämästä omia tarpeita. Entä suhteeni stressiin ja vihaan? Miten voin pitää huolta tarpeistani ja itsestäni sekä olemaan oma itseni, kun ihmissuhteet, etenkin haastavat, ovat minulle kovin tärkeitä mutta energiaa vieviä? Vihanilmaukseni ovatkin sitten äkillisiä tunnepurkauksia syyttelyn ja/tai itkemisen muodossa. Miten toiset voivat tukea kasvuani esim. uudenlaisen vertauskuvan muodossa? Se voisi kuulua näin ”olen kuin savinen vesiruukku, joka antaa virkistävää, raikasta vettä tarvitsevalle”.
  • Alatyypit: Niitä on ennegrammiteoriassa kolmenlaisia eli yksilö, kaksilo ja monilo. Yksilöllä on tärkeä suhde itseen, kaksilolla toiseen ja monilolla toisiin tai ryhmiin. Tunnistan itseni moniloksi ja vähintäin kaksiloksi, kun on yhteydenkaipuu eli tarve esimerkiksi jakaa ja jäsentää ajatuksia, kokemuksia ja tuntemuksia toisten kanssa. Myöhemmällä iällä olen harjoitellut havainnoimaan tietoisemmin myös tuota yksilöä eli suhdetta itseen, sillä juuri se saa minut palvelemaan hyvinvointiani, siten myös herkkyyttäni ja sieluani (huom! ei egoa).
Paneelissa puhuttiin lopuksi myös rajojen vetämisen tärkeydestä sekä kasvun jatkuvuudesta (vrt. 2-tyylin siivet).

Herkkyystaulu 


Tänään yli 10 vuotta myöhemmin on ilo raamittaa ja nostaa seinälle näkyviin tekemäni kuvaus herkkyydestä. Varsinkin kun huone on juuri remontoitu. On kuin kaikin puolin olisi alkanut uusi, valoisampi (keltainen) aika elämässäni. 

Aikanaan herkkyys (tuolloin vielä varmaan jollain lailla ajatus viasta eli yliherkkyydestä) kuten monet muut mieltä arjessa askartaneet asiat tulivat vahvasti esiin akvarellikurssilla, kun tehtiin erilaisista aiheista piirroksia. Usein ohjaava opettaja minun laillani kommentoi  että aijaa, sinulle/minulle kuuluu tänään tällaista.

Tuon herkkyyspiirroksen olin vuosien saatossa kokonaan unohtanut enkä siksi saa nyt kiinni silloisesta ideasta, miksi noin puolet taulusta on hämyistä ja puolet heijastaa tarkemmin samat kuviot. Voin vain arvella tässä hetkessä elämää, että herkkyys piirroksessa on sekä tuo hämyisyys että tarkkuus eli prosessoin asioita eri puolilta (vähintään kahdelta) ja siksi niiden käsittelyyn menee joskus todella paljon aikaa ja energiaa. Välissä on kaksi viivaa jotka eivät ole samassa tasossa ja rako välissä, joka kuvaa mielestäni sitä, että nuo eri puolet ovat koko ajan läsnä toisilleen ja liikkeessä. Piirros on yleisilmeeltään aivan kuin rantamaisema ja sen heijastuskuva veden päällä erotuksena vain, että taulussani nuo kaksi eivät todellakaan ole identtiset, vaan lähemmin katsottuna poikkeavat eri kohdissa toisistaan. Voipi toki olla syynä sekin, että piirtäjänä en ole malttanut olla tarkkana heijasteiden kanssa. Toisaalta nuo kaksi aluetta voivat olla järki ja tunne, joiden kamppailua siitä, kumpi tärkeämpi olen pohtinut koko elämäni. Olen kokenut että ympäristö arvostaa enemmän järkeä/ajatusta kuin tunteita ja itse kuljen maailmassa tunne edellä. Ja siitäkös usein soppa syntyy...

Katso myös pari aiempaa blogikirjoitustani, joissa olen kuvannut herkkisoivalluksiani itsestä ja ihmissuhteista elämäni varrelta.

Merja Leppänen

perjantai 4. lokakuuta 2019

Aistiherkät ihmiset menevät aistit edellä

Asiantuntijan blogikirjoitus:

Aistiherkät ihmiset menevät aistit edellä. Kun puhutaan käsitteestä esteettömyys, monille tulee ensimmäisenä mieleen esimerkiksi ovien kaltevat luiskat. Aistiesteettömyydessä mennään aistit edellä, jolloin tilojen aistiärsykkeitä pyritään minimoimaan ja positiivisia virikkeitä monipuolistamaan. Kirjoitin viime keväänä Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun tutkinto-ohjelman (sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu) opinnäytetyön, jonka tarkoitus oli selvittää kuinka suunnitella aistiystävällisemmät päiväkotitilat.

Erityisherkät ihmiset tulivat esille suorittaessani viimeistä työharjoitteluani eräässä sisustussuunnittelutoimistossa Helsingissä. Keskustelimme työharjoitteluvastaavani kanssa, kuinka sisustamisella voisi helpottaa erityisherkkien olemista tilassa ympäristöä muokkaamalla. Työharjoittelun päätyttyä keskustelin lehtorini kanssa, olisiko tässä aihetta opinnäytetyöhön, sillä kehitysmahdollisuus todella olisi. Lopulta päädyimme päiväkoteihin, joissa aistiärsykkeitä esiintyy todella paljon. Aihetta enemmän tutkittuani totesin aistiherkkien ihmisten olevan suurimmaksi osaksi sosionomien suosima opinnäytetöiden aihe. Tiedostan myös itsessäni erityisherkän ihmisen ominaisuuksia, joten aihe tuntui todella kiinnostavalta ja luontevalta. Lopulta päädyin kirjoittamaan opinnäytetyöni aiheena ”Aistiystävällinen päiväkotiympäristö”.

Tilasuunnitelman ryhmähuone.
Laadin opinnäytetyötä varten nettiin kyselytutkimuksen, joka oli suunnattu päiväkotien työntekijöille. Yhteistyöhön sain Suomen lastenhoitoalan liiton, joka levitti kyselyäni kohderyhmälle. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää päiväkodeissa esiintyviä aistiärsykkeitä sekä millä tavalla lapset reagoivat niihin. Opinnäytetyötä varten etsin myös tietoa erityisherkistä kirjallisuuden avulla sekä verkkoartikkeleita ja -tutkimuksia apuna käyttäen.

Tutkimustulokset vahvistivat liiallisten aistiärsykkeiden läsnäolon päiväkotiympäristössä. Yli puolet vastaajista kokivat aistiärsykkeiden vaikuttavan työntekoon, minkä lisäksi 90 % koki, ettei aistiherkkiä ihmisiä huomioida päiväkodin tiloissa. Suurimmiksi aistiärsykkeiksi nousivat kuuloaistissa ihmisten puheensorina sekä tilojen huono akustiikka, jolloin äänet joko kaikuvat tai hukkuvat tilaan. Myös hajuaistin kautta havaittavat erilaiset epämiellyttävät hajut nousivat vahvasti esille sekä tuntoaistin kautta esimerkiksi huono huoneilma.Visuaalisissa ärsykkeissä sekava yleisilme ja valaistus loivat eniten aistiärsytystä. Kyselytutkimuksessa ilmeni myös lasten reagointi aistiärsykkeisiin, jolloin lapsi saattaa muuttua levottomaksi, keskittyminen vaikeutuu tai lapsi haluaa vetäytyä yksin rauhallisempaan paikkaan rauhoittumaan.

Tilasuunnitelman eteinen.
Tutkimustulosten pohjalta suunnittelin aistiesteettömät esimerkkitilat leikki- ja lepohuoneeseen sekä eteistilaan. Tilasuunnittelussa pyrittiin minimoimaan esille nousseet aistiärsykkeet ympäristöä muokkaamalla, jolloin erityisherkkien olisi helpompi viettää aikaa tilassa.

Päiväkoteja tulisi kehittää enemmän aistiystävälliseen suuntaan, jotta ne olisivat lapsille parempia paikkoja kehittyä sekä aikuisille työpaikkoina viihtyisämpiä. Liiallisia aistiärsykkeitä löytyy päiväkotien lisäksi myös esimerkiksi kouluista ja työpaikoilta. Ympäristöjen kehittäminen aistiystävälliseen suuntaan on hyödyksi aistiherkkien ihmisten lisäksi kaikille ihmisille. Aistiesteettömyys lisää ihmisten hyvinvointia ja arjessa jaksamista.

Mikäli sinua kiinnostaa tutustua koko työhön tarkemmin, tai kuinka luoda aistiystävällinen päiväkotiympäristö sisustusarkkitehtuurin avulla, löydät koko opinnäytetyön Theseus-tietokannasta.

Katri Kangasharju
Sisustusarkkitehti, muotoilija

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kiitos erityisherkkä keho

Jäsenen blogikirjoitus:















Aika ajoin hyvinvointiteemaisissa kirjoituksissa vastaan tulee kehotus listata päivän päätteeksi hiljaa mielessään, mistä asioista on kiitollinen tänään. Jo muutaman asian miettiminen ja oivaltaminen kuulemma lisää kiitollisuuden tunnetta entisestään.

Ajatus on kaunis. Muistaisipa tämänkaltaisen harjoitteen äärelle pysähtyä joka ilta tai vaikkapa edes muutaman kerran viikossa. Se ei olisi paljoa vaadittu!

Jos nyt listaisin asioita, joista olen kiitollinen, olisi yksi asia varmasti terveys ja hyvinvointi. Energiaa on sopivasti, olen säästynyt ainakin toistaiseksi syysflunssalta ja mielenikin on pysynyt suht positiivisena.

Asia, joka olennaisesti liittyy terveyteeni ja hyvinvointiini, on toimiva kehoni. Muistaako omaa kehoakaan kiittää sen suuremmin, vaikka se jaksaa tahdissani päivästä toiseen ja välillä toimii liiankin valppaasti? Siispä kiitos, erityisherkkä keho!

Kiitos, että reagoit aamuvarhain riittävän nopeasti mustaan kahviin ja päivän ainoaan kofeiiniannokseen. Se riittää!

Kiitos, että inspiroidut vatsanpohjassa asti tuntuvasta musiikista ja annat adrenaliinia silloin, kun on vielä pimeää ja kävelen bussille musiikkia kuunnellen. Se tuntuu minun ”omalta hetkeltäni” ennen täpötäyteen ja keinotekoisesti valaistuun bussiin astumista.

Kiitos, että muistutat minua, milloin on syötävä ja levättävä. Yritän kuunnella sinua parhaani mukaan! Evästä pitää olla aina saatavilla, ja ruoasta ei saa tulla liian raskas olo. Uni tulee parhaiten omia rytmejä kuunnellen, usein samaan aikaan siinä ennen yhtätoista. Jos vähän joustaa, joskus sisäinen kello voi keikahtaa pahemman kerran. Onneksi se ei ole niin vakavaa...

Kiitos, että viestit minulle, mikä on tärkeää. Kyllä te muutkin tiedätte tunteen!

Kiitos, että pidät minut valppaana ja huomaat vaaranpaikkoja, välillä liian helpostikin. Tajuan jäädä oikealla pysäkillä pois, huomaan sekunnin murto-osassa asioita ja pikkutilanteita, säpsähdän yhtäkkistä kosketusta paljaalle polvelleni, tunnen paineen vatsanpohjassa, kun on oma vuoroni asioida kaupan kassalla ja on reagoitava nopeasti jonon painaessa niskaani. Inhottavaa, mutta ainakin olen valpas, halusin tai en.

Kiitos, että osaat pitää hauskaa! Tanssiessa ja liikkuessa on vaikeaa ajatella epäolennaisia ja kiitos, että olet pitänyt minut pystyssä, kun olen kokeillut rajojani. Kiitos, että ylipäätään olet säilynyt ehjänä kaikki nämä vuodet!

Kiitos erityisherkkä keho!

Anna