torstai 30. huhtikuuta 2020

Kuinka erityisherkkä kestää?


Jäsenen blogikirjoitus




Vedet kiertyivät Elinan silmiin ja hermostuneesti nykien ja tiuskien hän korjasi asian. Kyyneleet ärsyttivät Akselia lisää, sillä niitä hänen oli vaikea sietää, ja Elinalla ne olivat niin herkässä että pienikin mielenliikutus toi ne esiin, ei vain silloin kun hän oli loukkaantunut vaan yhtäläisesti jos hän jostakin syystä oli erikoisen onnellinen. Kun hän ei syksyllä teurastuksen aikana kyennyt sekoittamaan verta vaan oli melkein itku kurkussa vasikoiden vuoksi, Akseli tuiskahti äreästi: - Ei helvetti. Kyllä sinulle tulee elämä kovaksi kunnet sinä mitään kestä.”

(lainaus Väinö Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla, osa II)


Nuorena, kun luin tätä kuvausta ensimmäisen kerran, korvissani soi tuttuja kaikuja. Tunnistin itseni Elinasta, vaikka silloin en vielä tiennytkään erityisherkkyydestä mitään. Linna on hyvin havainnoinut herkän ihmisen piirteitä - ja siirtänyt näitä havaintojaan Elinan hahmoon.

Linna kuvaa romaanissaan aikakautta, jolloin erityisherkkyyttä ei tietenkään osattu edes nimetä, saati osattu nähdä muutoin kuin hermostuttavana ja elämässä selviytymistä estävänä piirteenä. Elämä sotien aikana oli kovaa kaikissa yhteiskuntaluokissa. Herkkyys nähtiin tässä taistossa pelkkänä haittana, varsinkin miehillä.

”Kunnet sinä mitään kestä.”

Erityisherkkänä sitä kyllä usein pelkää tosissaan, ettei kestä. Tiedämme, miten herkästi reagoimme kaikkeen ikävään ja miten syvästi ikävät muistot ja kokemukset voivat painua mielemme uumeniin. Herkän tulisikin suojella itseään ja omia rajojaan. Joitakin asioita emme silti pääse elämässä pakoon, vaikka miten yrittäisimme.

Omassa elämässäni tällainen asia tuli eteen kaksi vuotta sitten, kun alakouluikäinen lapseni sairastui syöpään. Kuluneisiin kahteen vuoteen on mahtunut hyvin vaikeita hetkiä. Epätietoisuutta lapsen selviytymisestä, syvää surua ja loputtomasti kyyneliä. Sellaisten asioitten kohtaamista, joita ei toivoisi kenellekään.

Olen istunut lapseni sairaalasängyn vierellä lukemattomia, pitkiä tunteja. Niin teho-osastolla kuin lasten syöpäosastollakin. Erityisherkkyyteni on tuonut omat haasteensa muutenkin raskaisiin syöpähoitoihin. Äärimmäisen stressaantuneena ja ylivirittyneenäkin olen havainnoinut sairaalan elämää hyvin vahvasti ympärilläni. Kuullut elämää ylläpitävien laitteitten kiivaat piippaukset, aistinut voimakkaat, usein vastenmielisetkin hajut. Yrittänyt sulkea herkät korvani kuulemasta asioita, joita en kerta kaikkiaan olisi halunnut kuulla. Osastolla olen väistämättä kokenut syvästi myös toisten vanhempien tuskaa, oman tuskani lisäksi.

Voisi sanoa, että olen joutunut kohtaamaan juuri niitä asioita, joita olen elämässä eniten pelännyt. Miettinyt jo etukäteen, kestäisinkö.

Pitkien ja kuluttavien sairaalajaksojen aikana luin paljon. Löysin uskomattomia ja voimaannuttavia tosielämän ihmiskohtaloita ja selviytymistarinoita. Lisäksi palasin Pohjantähden alle, Elinan seuraan. Linna teki Elinasta lopulta todellisen selviytyjän, paheksutuista herkistä piirteistä huolimatta. Sillä Elina kesti. Kesti vaikeat sotien vuodet, miehensä kuolemantuomion uhan ja monien sukulaistensa kuoleman. Pahimpana kaikista omien lastensa menettämisen.

Elina oli kuvitteellinen herkkä henkilö, mutta maailma on täynnä tosielämän erityisherkkiä selviytyjiä. Miehiä ja naisia, jotka ovat herkkyydestään huolimatta selvinneet elämässä eteenpäin – vaikeuksienkin läpi.

Osallistuin kuluneena viikonloppuna Suomen erityisherkkien järjestämään kokemusasiantuntija-koulutukseen. Tässä koulutuksessa oli hienosti tehty tilaa myös erityisherkkyyden hyville puolille. Juuri nämä erityisherkkyyden hyvät puolet ovat nimittäin niitä asioita, jotka pitävät herkän kyydissä siinä ilon ja pelon, kivun ja riemun karusellissa, jota elämäksi kutsutaan.

Erityisherkkyydessä hyvää ja voimavaroja tuottavaa on esimerkiksi se, että herkät kokevat positiiviset tunteet paljon muita syvemmin. Osaamme iloita ja kokea kiitollisuutta pienistäkin asioista elämässä. Olemme myös hyvin empaattisia, ja se tuo ihmissuhteisiimme paljon syvyyttä. Erityisherkät huomaavat myös yksityiskohtia ja vivahteita, jotka muilta saattavat mennä täysin ohi. Taide ja henkisyys antavat meille paljon.

Herkkinä traumatisoidumme helpommin kuin toiset, mutta osaamme myös etsiä apua itsellemme hyvin luovilla tavoilla. Ja jos ympäristömme vielä tukee meitä, voimme selvitä vaikeista ajoista jopa paremmin ja nopeammin kuin muut.

Näinä päivinä elämme poikkeuksellisia aikoja koronan takia. Oma tai toisen erityisherkkyys voi tuntua vielä ylimääräiseltä taakalta kriisin keskellä. Erityisherkkyys ei kuitenkaan estä selviytymistä vaikeistakin kokemuksista. Herkkyys ei missään nimessä ole heikkoutta. Erityisherkkyyden hyvät puolet, voimavarat, ovat niitä keinoja, joilla voimme selvitä vaikeinakin aikoina elämässä eteenpäin.

Rakkaudella, Veena


(Tätä kirjoittaessani lapseni syöpähoidot ovat loppusuoralla. Hoidot ovat tehonneet, ja lapsi voi hyvin. Olemme todella kiitollisia hyvästä hoidosta ja kaikesta saamastamme tuesta Tampereen lastenosasto 6:n henkilökunnalle.)






maanantai 27. huhtikuuta 2020

Riittääkö?

Jäsenen blogikirjoitus



Päässäni liikkuu miljoona ajatusta vuorokauden aikana. Suurin osa niistä lähtee liikkeelle silloin, kun pitäisi sulkea silmät ja rauhoittua uneen. Mutta ajatukset juoksevat, jokainen omaan suuntaansa, tunteiden viemänä. Yritän pysyä perässä. Ajatukseni ovat yhteydessä kaikkiin aisteihin ja jokainen kokemus, jokainen hetki, joka ikinen kohtaaminen tuottaa tapahtumien sarjan kehossani. Jokaisessa tilanteessa on aina tunne.

Joku kertoo minulle jostakin, mitä tapahtui eilen. Kuuntelen häntä. Hänestä hehkuu itsevarmuutta. Nautin tästä hetkestä hänen kanssaan. Se on voimaannuttava. Olen hetkessä mukana kaikilla aisteilla. Hänen silmänsä ovat siniset ja hiukset tuoksuvat hyvälle. Ja hän kertoo minulle siitä, mitä tapahtui eilen.

Joku katsoo minua silmiin ja kysyy, mitä minulle kuuluu. Hän on läsnä, ja luotan häneen. Tuntuu hyvältä. Tykkään hänen tuoksustaan. Olen rohkea ja kerron ja pian olenkin riisunut itseni alasti hänen edessään. Niin syvällinen voi olla luottamus. Ja miten pahasti se sattuukin, kun hän kävelee pois.

Joku istuu saman pöydän ääressä eikä tykkää minusta. Minä istun valkoisella tuolilla, verhot ovat pinkit. Hän sanoo, mistä ei pidä. Minä tunnen sen. Itsevarmuuteni saa kolhun. Aika pahan. Enkä kestä pinkkejä verhoja sen jälkeen vielä moneen viikkoon.

Joku keskustelee kanssani asioista, jotka kiinnostavat minua. Innostava keskustelu luo ihanan tunteen. Nautin siitä, se on turvallista. Tässä huoneessa on ihanan hiljaista ja pystyy keskittymään. Katson keskustelukumppaniani. Hänen silmälasinsä ovat vähän likaiset. Tunnen, miten aivoni ovat mukana ja nauttivat tästä.

Jokaisesta hetkestä ja jokaisesta tällaisesta kohtaamisesta saan kokemuksen. Jokainen uusi kokemus taas liittyy johonkin edelliseen kokemukseen, joka yleensä voimistaa seuraavaa. On pakko levätä. Mutta kun tunteet ajatuksineen käyvät ylikierroksilla, on ihan mahdoton rentoutua. Ja käyn ylikierroksilla, koska tarvitsen vastauksia. Haluan tietää, miksi minusta tuntuu tältä. Haluan ymmärtää…

Aivojeni eri puoliskot käyvät keskustelua – pitäisikö ajatella tai ei, jaksanko ajatella, kannattaako ajatella… Kannattaako jatkaa näin? Pitäisikö luovuttaa? Jos luovuttaa, miten sen tekisi? Kävelymatkan päässä on silta. Kaksikin. Toiseen on alle kilometri, toiseen kaksi.

Sieluni huutaa tunteiden myrskyssä. Siinä on intohimoa, häpeää, rakkautta ja vihaa, pelkoa, surua, voimaa ja rohkeutta, väsymystä, kipua…

Sydän sanoo: rauhoitu. Joku rakastaa. Hän rakastaa koko sielulla ja sydämellä ja pitää minusta huolta. Riittääkö se pitämään minut hengissä?


Cathy 

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Kuinka selvitä herkkänä ihmisenä muuttuvassa maailmassa?

Hallintopäällikön blogikirjoitus




Erityisherkkä ihminen stressaantuu ympäristön paineiden keskellä helpommin kuin muut. Tämä liittyy vahvaan empatiaan ja voimakkaaseen tunne-elämään, pienimpienkin vivahteiden ja häiriötekijöiden vaistoamiseen, hermostolliseen virittyneisyyteen sekä pohtivaan mielenlaatuun, joka voi saada mielikuvituksen mukana myös uhkakuvia maalailevia sävyjä.

Jos erityisherkällä on takanaan haastava lapsuus tai traumaattisia kokemuksia, taipumus ahdistua ja stressaantua voimistuu lisää. Tuolloin elimistö kamppailee liipaisinherkän kortisoliryöpyn, ylivirittyneen hermoston ja matalan serotoniinitason aiheuttamien haasteiden keskellä. Tämä tietysti vaikuttaa myös mielialaan – ajatuksiin ja tunteisiin.

Kuinka auttaa herkkää jaksamaan?


Jos olet herkän ihmisen läheinen tai työtoveri, voit tukea hänen hyvinvointiaan yksinkertaisilla keinoilla:

Anna hänelle omaa aikaa. Yksinäinen kävelyretki tai yksin omassa tilassa oleminen auttaa erityisherkkää kaikkein eniten lataamaan akkunsa ja palaamaan omaksi aidoksi itsekseen.

Älä vuodata hänelle omaa huolestuneisuuttasi tilanteesta liian suurella tunteella. Älä myöskään pakota häntä katsomaan uutisia ja dokumentteja aiheesta, ellei hän itse halua.

Jos oma pinnasi kiristyy, älä pura sitä herkkään. Hän kärsii riitelystä vielä enemmän kuin muut. Koska hän ei pääse pakoon tilannetta, hänen stressikuormansa kasvaa entisestään.

Ole herkälle läsnä. Jos herkkä menettää malttinsa, ahdistuu tai murehtii, ole hänelle turvallinen toinen ihminen. Kun muistat, että hänen elimistönsä on superherkkä stressille ja liialle kuormituksella, jaksat ehkä paremmin, vaikka olisit itsekin stressaantunut.

Pidä yllä hyvää ja avointa vuorovaikutusta. Herkälle ihmiselle on kaikkein tärkeintä aidot ja syvälliset ihmissuhteet. Yhdessä voitatte vaikeudet ja elämä jatkuu poikkeustilan jälkeenkin.

Kuinka varmistat oman jaksamisesi silloin kun on vaikeaa?


Erityisherkän hyvinvoinnille ovat erittäin tärkeitä itsetuntemus ja voimavarojen löytäminen herkkyydestä. Nämä ovat kuin vasta-aineita elämän eteen heittämiin kriisitilanteisiin. Kun poikkeustila elämässä on jo päällä, seuraavat ohjeet voivat auttaa pahimman yli:

Muista huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ensin: säännöllinen uni, terveellinen ruoka ja rentoutuminen ovat elinehtojasi. Älä laita muiden tarpeita aina edelle. Muuten sinulla ei kohta ole enää mistä ammentaa.

Etsi omaa aikaa, jos elämä ympärilläsi on liian vauhdikasta. Yritä löytää rauhaa omasta kodistasi tai mene metsään kävelylle.

Suojele itseäsi negatiivisilta ja kiihdyttäviltä uutisvirroilta. Hanki riittävä asiatieto, varaudu tilanteen edellyttämiin toimiin ja pidä oma mielialasi vakaana.

Hanki vastamelukuulokkeet. Kun maailma ympärillä on sekaisin, saat hetken illuusion omasta rauhasta laittamalla päälle rauhallista musiikkia tai luonnonääniä ja syventymällä johonkin omaan tekemiseen.

Pidä yllä aitoja ihmissuhteita ja syvällisiä keskusteluja – vaikka edes netin välityksellä. Verkkokohtaamisissakin voi löytyä tunnelmaa, vaikka ensin sitä vierastaisitkin.

Nauti elämän pienistä, kauniista asioista. Löydä kauneus ympärilläsi esimerkiksi luonnosta tai monista kotona tehtävistä luovista harrasteista ja töistä.

Herkät ihmiset voivat olla myös joustavia arkipäivän sankareita


Itsensä tunteva, eheytyvä erityisherkkä omaa myös erityislaatuista voimaa. Kriisitilanne voi jopa nostaa esiin aikaisemmin tunnistamatonta arjen sankaruutta. Usein herkkä ei itse tätä ensin edes huomaa, mutta hänen läheisensä tunnistavat sen kyllä. Esimerkiksi: Herkkä on usein viisas ja syvällinen tuki muille. Kun herkkä tuntee itsensä, hän ymmärtää muita. Herkkä on usein taitava ennakoimaan tilanteita. Näin hän voi löytää uusia ratkaisuja ja selviämisen keinoja vaikeuksien keskellä – ja näistä taas voi olla apua monelle muullekin.

Aivan kuten todellista rohkeutta on vasta se, että uskaltaa toimia, vaikka pelottaa, niin todellista voimaa on se, että uskaltaa olla myös herkkä.



Jos haluat lukea lisää erityisherkkyysaiheisia blogikirjoituksia, niitä löydät täältä: https://rohkeastiherkka.blogspot.com/



Lisätietoa herkkyydestä:

HSP –Suomen erityisherkät ry:n verkkosivut: www.erityisherkat.fi

HSP Voimaryhmät -hankkeen verkkosivut: www.voimaryhmat.fi


Elina Akola 

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Erityisherkkänä kriisin keskellä

Hallintopäällikön blogikirjoitus




Poikkeustilanne kasvattaa henkistä painetta

Poikkeustilanne herättää meissä kaikissa huolta omasta, läheisten ja tuttavien terveydentilasta. Myös laajempi sosiaalinen ja maailmanlaajuinen kärsimys voi ahdistaa. Poikkeustilasta seuraa myös vääjäämättömästi muita seurannaisvaikutuksia, kuten vaikkapa työttömyyttä, yrityksien taloudellisia vaikeuksia ja konkursseja sekä kasvavaa kuormitusta valtion taloudelle.

Lisäksi perheiden sisällä tilanteet voivat kiristyä: lapset ja aikuiset ovat päivästä toiseen kotona ja turhautuvat tekemisen puutteeseen tai siihen, ettei mitään voi tehdä kunnolla, koska keskeytyksiä tulee jatkuvasti. Ne aikuiset, joilla on töitä, joutuvat sopeutumaan nopeasti digitaalisuuden mukanaan tuomiin uusiin oppimishaasteisiin samalla kun hoitavat perheen ruokataloutta, etäopetusta tai pienten lasten hoitorutiineja.

Niissä perheissä, joissa tilanne on muutenkin haavoittuvainen esimerkiksi riippuvuusongelmien, sairauden tai taloudellisten huolien vuoksi, kriisiytymisen uhka kasvaa kaikkein eniten. Toisaalta yksin asuvilla ihmisillä sosiaalinen eristäytyminen alkaa tuntua ¨luissa ja ytimissä¨. Etätreffit tietokoneen välityksellä eivät vastaa todellista toisen ihmisen kasvokkain kohtaamista.

Miksi herkkä stressaantuu helpommin kuin muut?

Erityisherkkyys on perinnöllinen temperamenttipiirre, jota esiintyy noin joka viidennellä  suomalaisella. Herkkä ihminen voi stressaantua nykyisestä tilanteesta erityisen paljon esimerkiksi seuraavista syistä:

1. Herkkyyteen liittyy usein voimakas tunne-elämä ja empatiakyky. Tästä seuraa taipumus ahdistumiseen tai liikaan murehtimiseen niin omien rakkaiden kuin monien muidenkin puolesta. Kun herkkä ihminen tunnistaa muiden ihmisten ahdistuneisuuden ja hädän, hän alkaa kuormittaa sillä helposti itseään oman huolensa lisäksi.

2. Herkkä ihminen vaistoaa pienetkin vivahteet. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa herkät ihmiset huomaavat muiden peitellynkin stressin ja huolen. Herkät myös helposti ylihuolehtivat muiden ihmisten tarpeista pienimpiäkin yksityiskohtia myöten ja rasittavat tällä itseään lisää.

3. Herkän ihmisen keho on luonnostaan stressiherkempi. Hermosto ja hormonit hälyttävät uhkatilanteista usein ilman todellista syytäkin – usein jo tavallinen arkielämä muodostaa erityisherkälle kroonista stressiä. Kun tähän lisää kasvavat työ- tai kotipaineet poikkeustilanteessa (ilman mahdollisuutta omaan rauhaan),voi tämä olla jo yksinkertaisesti aivan liikaa erityisherkälle.

4. Herkkä ihminen on syvällinen pohtija. Tästä seuraa myös taipumus uhkakuvien luomiseen omalla ajattelulla. Kun hän alkaa murehtia koko maailman tuskaa tai sitä, kuinka hän itse voisi pelastaa muita ihmisiä, tai sitä, miten vaarallinen tilanne on hänen rakkailleen, ahdistus, huoli ja stressi kasvavat lisää.

Kuinka herkkä voi ilmentää vahvuutta kuormituksen alla?

Herkkyys voi myös auttaa selviytymään kriisitilanteista – jopa erityisen hyvin. Erityisherkkä ihminen, jolla on hyvä itsetuntemus, voi olla tosielämän lahjakas selviytyjä:

- Herkkää motivoi auttaminen. Muiden ihmisten hätä ja tarpeiden vaistoaminen voi saada herkän keksimään vaikkapa uuden tavan auttaa naapureita tai heikommassa asemassa olevia.

- Herkät ovat kekseliäitä ongelmanratkaisijoita. Herkät lukevat usein pieniä merkkejä, joita muut eivät huomaa. Lisäksi herkillä on syvällinen kyky käsitellä informaatiota ja yhdistellä sitä luovilla tavoilla. Tästä voi syntyä loistoratkaisuja ongelmiin, joita muut pitävät mahdottomina.

- Herkät ihmiset ovat usein luovia. He löytävät kauneutta sieltä, missä muut eivät sitä huomaa. Tekstit, musiikki, kuvat, käsityöt voivat tuoda lohdutusta ja iloa huolien keskellä painiville muille ihmisille. Samalla luovuus auttaa myös herkkää itseään.

- Herkissä ihmisissä on lempeää voimaa. Tasapainoinen, itsensä tunteva ja itsestään huolta pitävä herkkä on empaattinen, joustava ja kekseliäs arjen sankari.

Poikkeustilanteissa itsensä tunteva erityisherkkä voi olla yhteisönsä kantava voima!


Lisätietoa herkkyydestä löydät täältä:

HSP –Suomen erityisherkät ry:n verkkosivut: www.erityisherkat.fi
HSP Voimaryhmät -hankkeen verkkosivut: www.voimaryhmat.fi



Elina Akola

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Paikallistoimintaa verkossa

Jäsenen blogikirjoitus





Voi korona minkä teit… Pakotit minut opettelemaan nettikokoukset. Töissä sentään pääsee helpommalla, kun klikkailee itsensä vaan mukaan, mutta yhdistyksen kanssa piti oikein lähteä opettelemaan, kuinka neuvotteluja netissä järjestetään.

Kun tästä puhuttiin hallituksen kokouksessa niin jo oli ahdistus valmis: "en mä osaa…", Vaan onneksi meillä on töissä niin loistava Emilia, että osasi tällekin tumpelolle tehdä rautalankaohjeet. Kiitos Emilia. =)

Edellisiltana piti sitten kokeileman isännän kanssa ja otettiin yhteyksiä sohvan eri reunoilta. Hieman kaiutin kiersi, mutta selvisin. Seuraavana päivänä oli aivan sama, olinko toimintaa testannut vai en, kädet hikosivat ja sisällä tärisytti niin paljon. Onneksi työpäivässä oli ollut sen verran puuhaa, etten siellä ehtinyt iltaa paljon jännittämään.

Kotona asettauduin hyvään koloon ja aloin kasaamaan tapaamista yhteen. Kopioi liittymisosoite ja lähetä se. Odottele, että kutsuun vastataan. Ensimmäinen, toinen, kolmas jne. Pian oli illan poppoo kasassa. Siinä kohden jännitin jo niin, että hukkuivat sanat suusta ja ideat päästä. Muutenkin paikalla monta uutta ja vierasta ihmistä. Toimiiko tämä kunnolla? Jos kukaan ei sanokaan sanaakaan?

Siitä se kuitenkin lähti, oli osallistujilla kysyttävää toisiltaan ja keskusteltavaa. Puheenvuorojen kanssa oli pientä haastetta, kun normaali hymähtely väliin korostuu ja saa puhujan kuvat hyppimään vallattomasti, sekä siinä, että kuka vuorollansa sanoisi jotain, sillä jos useampi puhuu samaan aikaan, menee se helposti puuroksi. Itselle huomasin hyväksi käyttää kuulokkeita, koska osa korvista kuunteli isännän kolisteluja alhaalta ja jouduin keskittymään liiaksi.

Pian oli tapaaminen ohitse. Olin selvinnyt hengissä ja ehkäpä hekin tykkäsivät. Ensi kerralla sitten taas uudelleen. Vaikka on pakko sanoa, että kyllä livetapaamiset on se mun juttu. =)



Heli, paikallistoimintavertaisryhmät




keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kaksi erilaista = ystävyys



Jäsenen blogikirjoitus






Minusta on ihana muistaa ystäviäni. Siis muistaa ajatuksissa, mutta myös pienillä yllätyksillä, ihan arkisilla, mutta kuitenkin sellaisilla, jota toinen ei ehkä osaa odottaa.

Joskus se voi olla ihan spontaani lause, kehu, tai vaikka muistutus siitä, miten ihana ihminen hänon. Miten mukava hänen kanssaan on jakaa aikaa, ajatuksia, harrastuksia, tai vaikka yhteinen hotellihuone.

Meidän tapamme on lajitella tuntemamme ihmiset lokeroihin: ystäviin, kavereihin, tuttaviin. Sukulaisiin. Läheisiin. Niin minäkin teen. Minulla ei ole montaa oikeaa ystävää, oikeastaan vain yksi, johon luotan täysin. Ei sitä enempää ihminen tarvitsekaan. Toisten ystävien kanssa on mukava olla, nähdä, jutella. Mutta ystävyydessä voi olla myös jotain semmoista, että aivan syvimpiä ajatuksiaan ja tuntoja siinä ei tule avattua tai että heidän kanssaan siihen ei tunne tarvetta. Silti se on ystävyyttä - ja hyvää sellaista - eikä vähennä sen ystävän tärkeyttä millään määrää. Sitten on kavereita, heitä, joiden kanssa tapaa silloin tällöin, viesteilee kuulumisia ja juttelee ihan arkipäiväisiä asioita. Kaverit eivät välttämättä tiedä, oletko naimisissa, mitä harrastat tai oletko matkustellut viime aikoina. Kaverit ovat erityyppisiä kuin ystävät. Mukavia ihmisiä, joita elämässä kertyy eri yhteyksistä: entisiä työkavereita, naapureita tai vaikka ihmisiä, jotka olivat aikanaan samassa koulussa. Toiset jäävät elämään pidemmäksi aikaa, ehkä koko elämän ajaksi, ja toiset vain jäävät matkan varrelle, syystä tai toisesta. He eivät unohdu, vaan ovat osa jotain elämän aikaa ja vaihetta, ja heitä voi silloin tällöin muistella. Tai mikä parasta, heihin voi silloin tällöin törmätä ja vaihtaa kuulumisia.

Minun paras ystäväni on aivan vastakohta minulle, mutta silti kuin peili, ajatus, tai lause, jonka sanon. Siinä, missä minä herkkänä rakastan romantiikkaa, hän on arkipäivän ihminen, järki ja viisaus, Minä olen parisuhdeihminen, ja minusta koti ei tunnu kodilta, jos mieheni on vaikka työmatkalla. Minä ikävöin ja soittelen päivittäin, samalla, kun ystäväni kertoo, kuinka ihanaa on viettää aikaa yksin. Toki hänkin kaipaa toista ihmistä, seuraa, kosketusta, mutta eri tavoin kuin minä. Hän ei kaipaa miestä saman katon alle eikä jokapäiväistä puhelinsoittoa. Ja vaikka minäkin nautin yksinolosta, minua helpottaa tieto, että aina jossain vaiheessa siihen viereen ilmestyy se tuttu, rakas, minun aviomieheni.

Me reissaamme ystäväni kanssa useaan kertaan vuodesta. Käymme konserteissa ja tapahtumissa. Nukumme hotellien parivuoteessa vierekkäin ja tarvittaessa jaamme vaikka yhteisen peiton. Meitä yhdistää tapamme kotiutua hotelleihin. Heti, kun hotellihuoneen ovi on sulkeutunut, matkalaukkumme räjähtävät ympäri huoneen. Tavaramme ovat sikin sokin, ja niistä tulee sillä hetkellä yhteisiä. Usein lähtiessämme rientoihin, ne omat matkavaatteet ovat sen toisen päällä. Ja yhden yön reissulla sitä vaatetta on mukana paljon! Eikä sitä, miksi tavaraa pitää olla niin paljon, voi ymmärtää kukaan muu, kuin tuo ystäväni. Koska myös hänen matkalaukkunsa on täynnä.

Meidän automatkamme ovat aivan erityisiä. Silloin annamme itsellemme luvan herkutella. Saatamme mättää herkkuja syvässä hiljaisuudessa tai vain karkkipapereiden rapistessa, ja sitten, kun kiintiö on molemmilla täynnä, se hiljaisuus päättyy. Usein se päättyy sanoihin "mulla on aivan hirveä olo".

En ole koskaan ennen törmännyt ihmiseen, joka on niin samassa rytmissä itseni kanssa. Toiselle ei tarvitse edes sanoa mitään, kun toinen tietää, mitä toinen ajattelee. Ja se on outoa, koska, kuten jo kerroin, olemme kuin yö ja päivä.

Tämä aika, jota elämme koronan kanssa, on haasteellista. Emme voi nähdä kahvikupin äärellä, tai edes miettiä, koska seuraavan kerran ajelemme vaikkapa kohti Helsinkiä. Minulle on tullut sen takia tavaksi antaa ystävälleni postikortti joka kerran, kun tapaamme. Niin käy yleensä kerran viikossa, kun käymme pitkällä kävelylenkillä. Ostan kortin harkiten, juuri häntä ajatellen. Ja hän laittaa sen aina jääkaappinsa oveen muistuttamaan siitä, miten tuen, kannustan ja tsemppaan häntä opinnoissa, jotka ovat siirtyneet nettiin, ja aiheuttaneet näin suurta päänvaivaa ihmiselle, joka ei ole opiskellut vuosikymmeniin. Mutta kyllä hän pärjää, ja hyvin pärjääkin. Vaikka ei siihen aina usko. Niillä korteilla haluan muistuttaa häntä siitä, kuinka tärkeä ja rakas hän on minulle, ja kuinka ainutlaatuista ystävyytemme on.

Me olemme kuin yö ja päivä, mutta silti kuin kaksoset, jotka tuntevat toisensa läpikotaisin. Siksi viimeisimmän kortin etupuolella on teksti: Minusta on ihanaa miten hyvin siedämme toisiamme.

Herkkiksen ja arjen realistin ystävyys ei ehkä kuulosta helpolta. Mutta kyllä se on. Me täydennämme toisiamme, opetamme toisillemme joka kerran, kun tapaamme. Annamme toisillemme erilaista näkökulmaa asioihin. Uskomme toisiimme, vaikka emme kumpikaan aina itseemme usko.

Ihan tässä taas herkistyy....

Voi miten rakas hän minulle onkaan.


Elmeri

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Kotini on linnani

Jäsenen blogikirjoitus


"Pysy kotona, vältä lähikontaktia, turhia tapaamisia ja matkustamista."

Tähän olemme nyt saaneet herätä. Tämä on meitä ensimmäisenä vastassa aamulla lehtiä lukiessa.

Vastaavia määräyksiä kuulemme radiosta ja näemme tv-ruudulta, olemme kuulleet sekä nähneet jo useiden viikkojen ajan.

Viranomaismääräyksiä, joita emme olisi osanneet todeksi kuvitellakaan, nyt meille välttämättömiä meitä kohdanneen uhan alla. Uhka, joka on meille kaikille yhteinen.

Miten sinä koet? Mitä "pysy kotona" sinulle merkitsee arjessasi?

Saatko pysyä kotona, näetkö tässä monia mahdollisuuksia vai pikemminkin pakon, jota vastahakoisesti noudatat?

Kotini on linnani. Uudessa arjessani tämä on totuus, tässä totuudessa en elä yksin.

Pysähtymällä, katsomalla ympärilleen näkeekin uuden todellisuuden. Tuttu mutta siltikin uusi ympäristö. Linnassani löydän rauhallisuuden. Oman paikan, jossa voin hyvin. Ympärilläni näen kauniita ja rakkaita esineitä, jotka luovat esteettisen sekä harmonisen ympäristön jossa on rauhaa ja jossa saan myös inspiroitua. Omassa arjessani on erityisen tärkeää saada hengähtää, palautua ja kuulla omat ajatukseni.

Saakin olla tarkkana, ettei vaan ryhtyisi elämään muiden odotuksien mukaan, muiden näköistä elämää samalla itseni unohtaen tai pienentäen.

Linnassani saan valita, mitä vastaanotan ja toivotan tervetulleeksi omaan arkeeni. Millä haluan täyttää arkeani sekä aikaa, joka nyt on vapautunut uuden tilanteen myötä. Muistanhan tämän vielä myöhemminkn?

Linnassani en ole yksin. Täällä kanssani arkea jakaa perheeni, perhe jonka nyt näen ikään kuin uusin silmin. Näen ja samalla kuulen. Tänään kohtaamme, poiketen normaaliarjesta, jossa lähinnä ohimennen näemme ulko-oven käydessä tiuhaan tahtiin hetkittäin kaoottisessakin arjessamme. Tämä pysähtyminen ei ollut meidän oma valintamme. Vaikka useinhan juuri toivommekin, että meillä olisi päätäntävalta, mahdollisuus hallita aikaa ja tapahtumia mieltymyksiemme mukaan. Miten asioiden tulisi olla tai kuuluisi mennä.

Epätietoisuus, epävarmuus. Se että ei tiedä, mitä... miten kauan... mitä tapahtuu seuraavaksi? Kenties se kaikkein vaikein asia, johon suhtautua, on epätietoisuus.

Meille täysin uusi tilanne, uhkaava ja pelottavakin. Myös osaltaan toiveikas. Kuulostaako tutulta: menettäessämme jotain, pelko jonkin menettämisestä saakin meidät näkemään mitä lähellämme on. Näemmekö nyt tämän arvon, koemmeko sen vahvempana?

Meillä on kaikilla mahdollisuus valita, miten asioihin suhtaudumme, vaikkemme vallitseviin olosuhteisiin pääsisikään käsiksi. Linnassani minulla on mahdollisuus olla vaikuttamassa ja ohjata tapahtumien kulkua, ulkopuolella voin aloittaa asennoitumisestani.

Juuri nyt minulla ei ole tiettyä aikaa ja paikkaa jossa minun kuuluisi olla. Nyt minulla on mahdollisuus valita. Mikä on välttämätöntä? Millä on suurempi merkitys elämässäni? Kuinka paljon teen, vaiko miten minä voin? Mikä on riittävästi? Mikä on riittävän hyvä?

Tänään valitsen vähemmän ja pientä. Pieni on kaunista ja vähemmän on enemmän.


Marica Ryökäs



Mitt hem är min borg


Jäsenen blogikirjoitus




”Stanna hemma, undvik närkontakt, onödiga besök och resor.”

Det här vaknar vi till idag. Detta möter oss på morgonen då vi läser tidningarna. Motsvarande uppmaningar har vi hört via radio och tv upprepade gånger under veckorna som gått. Myndighetsrekommendationer vi inte kunnat föreställa oss ens vara möjliga, nu nödvändiga inför ett hot vi har emot oss. Idag för oss alla gemensamt.

Hur upplever du ? Vad betyder det för dig i din vardag - stanna hemma?

Får du stanna hemma - ser du här en rad av möjligheter eller snarare ett tvång som du om än motvilligt följer ...?

Mitt hem är min borg. I min nya vardag är det sanning, en sanning jag inte är ensam om.
Att stanna upp, att se sig omkring och upptäcka en ny verklighet. En bekant men ändå ny omgivning. I min borg finner jag mitt lugn. En egen lugn plats för att kunna må bra. Vackra ting, estetik och harmoni vilka bidrar till en lugn, trygg och rogivande samtidigt inspirerande atmosfär. För mig viktigt att i min vardag återhämta mig, pusta ut. Även i min normala vardag behöver jag egen tid, för mina tankar, för att höra min egen röst.

Gäller att vara aktsam, att inte leva utifrån andras förväntningar eller önskan, inte glömma sig själv.

I min borg får jag välja; vad välkomnar jag, hur ser min vardag ut och med vad väljer jag att uppfylla den lediga tid som nu plötsligt uppstått. Är det här nåt värt att tillämpa även då allt återgår mot en mer normal vardag igen?

I min borg är jag inte ensam. Här delar jag min vardag med min familj, en familj jag nu ser ur ett nytt perspektiv. Jag ser och hör. Vi möts idag om vi tidigare snarare råkats i en fartfylld och stundvis kaotisk vardag. Att stanna upp så här var inte vårt eget val. Även om vi så ofta önskar att vi kunde styra och ställa samt inneha bestämmanderätten, kontroll över det som sker. Enligt oss det som borde ske.

Ovisshet, att inte veta... hur länge..vad som sker …när? Svårt, kanske det svåraste som finns att förhålla sig till; ovissheten. En ny situation, om än hotfull, även hoppfull på ett hörn. Låter det bekant; då vi fråntas nåt, är det då vi vaknar och inser värdet i vad vi har omkring oss och nära intill.. Ifall att vi ger oss möjligheten att se och höra. Känna värdet.

Vi har alla möjligheten att välja. Hur vi förhåller oss, även om vi inte rår på omständigheterna

I min borg har jag möjligheten att påverka och styra vad som sker. Det som sker utanför, där är det mest hur jag förhåller mig till omständigheterna jag fritt kan styra över.

Nu då jag inte har en viss tid och plats där jag borde befinna mig på, nu har jag möjligheten att välja. Vad är nödvändigt? Vad spelar största rollen i mitt liv, hur jag mår eller hur mycket jag gör? Vad är tillräckligt? Vad är gott nog?

Idag väljer jag att leva enkelt - i det enkla bor det goda.



Marica Ryökäs

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Jumissa Uudellamaalla

Jäsenen blogikirjoitus


Koronaepidemia on tänä keväänä kahlinnut meidät jo viikoiksi kotioloihin. Minulle yli kuusikymppiselle seniorille on sallittu kulkea suht vapaasti ainakin kaupassa, apteekissa ja ulkoilla sekä pihapiirissä että oman maakunnan alueella. Koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilannetta on verrattu sotatilaan. Noin kolmessa kuukaudessa virus on levinnyt koko maapallolla hengenvaaralliseksi epidemiaksi.


Millaista herkkisarkea elän tänään? Kalenterissa on vielä muutama muistiinpano viikoilla, jotka juuri ja juuri toteutuvat, mutta suurimman osan olen joutunut pyyhkimään yli. Osa asioista siirtyy kesälle tai syksyyn tai jää kokonaan toteutumatta, osan voin hoitaa etäyhteyksillä. Peruutukset ja muutokset harmittavat ja vievät muutoinkin energiaa aiheuttamallaan epätietoisuudella ja ylimääräisellä vaivalla. Harmittaa, kun ei tiedä milloin pääsee tekemään asioita loppuun ja tuleeko siihen ylipäätään mahdollisuutta. Ei myöskään löydy motivaatiota, energiaa tehdä nytkään asioille juuri mitään, vaikka aikaa kyllä olisi. Käyn jatkuvaa päivittäistä keskustelua itseni kanssa, miten päiväni kulutan. Huh! Niin se vain on. Se mihin pystyn tällä hetkellä on mm. se, että haen päiviini merkytyksellisyyttä, juttuja ja rytmitystä asioista, joista pidän. Pidän jonkin verran etäyhteyksiä läheisiin (onneksi heitä on) tai jopa tapaan ystävän yhteisellä kävelylenkillä etäisyyssuositukset mielessä pitäen. Huomaan kuitenkin, että sisälläni lepattaa oudosti (ajatuksia ja tunteita tulee ja menee – sisäinen kaaos) enkä saa toimittua läheskään siten miten ajattelen. Esimerkiksi joogaharjoitukset, jotka olen saanut sähköpostilla viikottain ohjaajalta, olen tehnyt vain osittain tai jopa en ollenkaan. Romaanin lukeminen ei tahdo onnistua lainkaan. Sen sijaan ristikoiden ratkaisuja teen päivittäin. Ne (helpohkot) saan ratkaistua sopivan lyhyiden tuokioiden aikana ja rytmittävät päivää mukavasti. Iso tunne on ahdistuneisuuden lisäksi syyllisyys, joka iskee milloin mistäkin, eikä pienimpänä tuo liikkumisen rajoittaminen, jolla tavoitellaan tartuntojen vähentämistä Suomessa. Ohjenuora ”mikä ei ole kiellettyä on sallittua ”ei oikein päde nyt. Se on liian väljä ilmaisu näissä oloissa. Ihannetapauksessahan ihmiset eivät nyt liikkuisi kotiovesta ulos edes kauppoihin vaan tilaisivat tarvitsemansa verkon kautta. Niin joidenkin tiedän tekevänkin, mutta ei ne verkkopalvelut kuitenkaan meille kaikille riittäisi. ”Ei vapautta ilman vastuuta” sen sijaan kuvaa hyvin sitä miten meidän tulee olla näinä poikkeusaikoinakin hereillä ja valppaina siinä, miten itse kukin toimimme viranomaisten ja THL:n ohjeiden mukaan, ilmaisemme itseämme mm. täällä somessa tai toimimme lähimmäisten kanssa  esim. tarjoamalla apua sitä tarvitseville.


Muutama päivä sitten heräsin aamuyöllä ajatukseen, että olenkin, etenkin sisäisesti, elänyt epidemian aikaan arkea kuten reissuissa yksin ulkomailla. Esimerkkinä voisin mainita, kun edellisenä päivänä olin vaihdattanut autoon kesärenkaat, keksin lähteä seuraavana päivänä käymään Porvoossa retkellä saadakseni päivään vaihtelua, mutta myös renkaiden ns. jälkikiristyksen hoidettua. Renkaiden vaihto itsessään on ikävähkö pakko pari kertaa vuodessa, mutta sain siitä mielekkään toimen, kun liitin siihen retkeilyn. Nautin siitä, että minun ei tarvitse neuvotella tekemisistäni kenenkään kanssa ja saan toteuttaa tietyissä rajoissa itseäni. Porvoossa oli todella hiljaista, ja tein kävelylenkin joen molemmin puolin. Söin eväät puiston penkillä ja sitten ajoin kauppa-asioille, rengasliikkeeseen ja kotiin. Reissussa meni useita tunteja. Seuraavaksi olen ajatellut retkeillä myös polkupyörällä lähimaastossa. Totta kai eväät mukana - keväisestä luonnosta, liikunnasta ja eväistä nauttien. Saan olla itsekseni, pysähdellä, hengitellä ja havainnoida kaikessa rauhassa omaa oloa ja ympäristöä. Saan otettua hetkittäin etäisyyttä ahdistavista koronauutisista sekä jonkinlaisen otteen hallinnantunteesta. Se on se, mihin on tyytyminen näillä tietämyksillä ja taidoilla, mitkä itsellä nyt on.


Kaikkea hyvää meille kaikille näinä haastavina aikoina!


Merja Leppänen