torstai 18. kesäkuuta 2020

Kohti uutta ilmettä

Jäsenen/harjoittelijan blogikirjoitus:
 

Paljon puhuttu brändiuudistus alkaa olla loppusuoralla. Kyselyllä saimme paljon hyviä vastauksia, jotka näyttivät meille suunnan. Pian meillä olikin muutamia vedoksia väreistä ja logoista, mutta jotain puuttui. 


Tulossa oli brändi-iltamat jossa kävimme aihetta läpi keskustellen sekä esityksen kautta.

Yhdistyksen hallituksen viestintävastaava Marica Ryökäs puhui hienosti arvoista ja uudistumisesta yhdistyksen kannalta. Miltä yhdistys näyttää tällä hetkellä ja mitä kohti ollaan menossa, millaisia asioita halutaan jättää ja mistä olisi hyvä luopua.

 
Brändääminen ei ole pelkästään uuden logon suunnittelua. Se on kokonaisuuden hahmottamista ja sen muovaaminen uudelleen niin, että kokonaisuus palvelee jäseniään. Yhdistys on monelle tärkeä asia elämässä, jossa herkkyydestään voi avoimesti puhua ja saada tietoa sekä vertaistukea. Siksi on tarkkaan mietittävä millaista kuvaa me tahdomme uudistuksen jälkeen lähettää.
Olemme erilaisia ja tietynsävyinen viesti tavoittaa vain tietyn osan jäsenistä. Haluamme kuitenkin tavoittaa kaikki jäsenemme jatkossa!  


Marican puheenvuoron aikana pohdimme myös mikä yhdistyksen toiminnassa on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Onko yhdistyksen identiteetti vahvistunut ja onko toiminta mennyt konkreettisemmaksi ja näkyvämmäksi? Osallistujat totesivat, että tietoisuus erityisherkkyydestä on lisääntynyt suuremman yleisön tietoisuuteen ja positiivisuus yhdistyksessä on lisääntynyt. Toiminnan kerrottiin myös muuttuneen vakiintuneemmaksi ja ammattimaisemmaksi. Eräs pitkäaikainen jäsen totesikin, että alussa yhdistys oli verrattavissa “kaveripiiriksi” ja sittemmin jäsenistöön on saatu huimasti uusia jäseniä. Yhdistyksen hankkeet ovat myös lisänneet uuden ulottuvuuden yhdistykseen. Yhdistys on onnistunut tuomaan tutkimustietoa päivänvaloon, enää ei puhuta pelkästään “naistenlehtijutuista”.

Sosiaalinen media 

Tulemme lisäämään aktiivisuutta myös sosiaalisen median kanavissa:
   
https://www.facebook.com/hspSuomi/
https://www.instagram.com/hspsuomiry/
 
Laita kanavat seurantaan ja tule aktiivisesti mukaan!
Osallistu keskusteluihin, lisää kuvia, kysy meiltä ja toisilta kysymyksiä. Sivumme eivät ole vain koristeena 😉


Iltaman lopuksi osallistujat antoivat viimeiset palautteet brändiuudistukseen liittyen. Osallistujat totesivat esimerkiksi, että on hyvä fiilis yhdessä tekemisestä, brändiuudistuksessa ollaan menossa oikeaan suuntaan ja brändiuudistukselta odotetaan virkistävää muutosta. Sana voimaannuttava mainittiin useaan otteeseen illan aikana ja siitä on ollut aiemminkin puhetta. Otamme tämän huomioon tulevaisuudessa.


 
Millainen identiteetti yhdistykselle valitaan? Haluamme olla houkutteleva yhdistys. Erityisherkkä yksilö on voinut kokea häpeää siitä, että on erilainen ja ettei sovi yhteiskunnan asettamaan muottiin. Yhdistyksenä me haluamme purkaa tämän vanhan leiman ja löytää voiman sisimmästämme. Millaisen tarinan saammekaan yhdessä aikaan? 


Heikki Räisänen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti