Jäsenen vlogi ja blogikirjoitus:
Kun tajusin olevani erityisherkkä, jotenkin elämäni palaset loksahtivat kohdalleen. Tutkimusmatka sisäiseen minääni alkoi. Lapsena viihdyin mieluummin eläinten kuin ihmisten kanssa. Viihdyn edelleenkin. Jos pitäisi valita, viettäisinkö peli-illan ystävieni tai koti-illan maailman ihanimman kissani kanssa, valitsisin empimättä jälkimmäisen. Olen parikin kertaa elämässäni muuttanut yllättäen uuteen kaupunkiin, koska halusin omaa tilaa.
Olen kärsinyt unettomuudesta niin kauan kun muistan. Kuormitun helposti, sillä aistin toisten tunteet ja jään vatvomaan asioita ja tapahtumia iltaisin. Olen vastahakoinen seuraamaan uutisia koska minulle jää paha mieli julmista faktoista. Olen oppinut peittämään herkkyyteni vuosien varrella, mutta minut tuntevat eivät varmasti yllättyneet, kun tunnustauduin erityisherkäksi.
Läheiset ovat jo tottuneet siihen, että saatan päivällä peruuttaa osallistumiseni illan juhliin. Nuorempana peruin usein suunnitelmia ja minua on kutsuttu oikukkaaksi, diivaksi ja draamaprinsessaksi. Ahdistuin myös small talk – jutustelusta, ja minulle oli tärkeää lähteä ihmisten ilmoille yhdessä ystävän tai tutun kanssa. Minulle oli kovin haastavaa ymmärtää, ettei toisen huono tuuli tai käytös välttämättä liity minuun. Nyt nämä asiat eivät vaivaa (toivottavasti!), koska löysin erityisherkkyyteni ja olen lempeästi ottanut sen vastaan. Kun olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen, niin kiitollisuus ja onnellisuus vain kasvavat kasvamistaan. Tässä oli vain muutama esimerkki minusta, erityisherkkyydestäni.
Kun sain Petra Tannisen kuvituskirjan Erityisen herkkää elämää, en voinut olla itkemättä. Nauroin. Kirjan päähenkilöhän on minä.
Mainittakoon, että olen kuuro viittomakielinen. Opiskelen LCF Life Coachiksi Valmentamossa. Kun oivalsin olevani erityisherkkä, olin niin onnellinen, että minun on pakko jakaa asia viittomakieliselle yhteisölle. Erityisherkkyydestä on keskusteltu yhteisössämme vain vähän. Kun näin edessäni mahdollisuuden osallistua Suomen Erityisherkät ry:n voimaryhmäohjaajakoulutukseen, ilmoittauduin heti. Kyselin joka viikko koulutukseen pääsystä, kunnes hakuaika päättyi ja sain tervetulokirjeen.
Koronaviruksen mukana tulivat etäkoulutus, etäseminaari, etäwebinaari, etäkokous jne. Tämä mahdollisti viittomakielisten tasavertaisen osallistumisen. Ilman koronaa en olisi ajatellut pitäväni etävoimaryhmää. Olen vähän kartoittanut kiinnostusta viittomakieliseen etävoimaryhmään osallistumisesta ja kiinnostusta on enemmän kuin odotin.
Syksyllä aloitan voimaryhmän viittomakielisille erityisherkille. Heillä on mahdollisuus olla kaltaistensa kanssa kaksi kertaa kuukaudessa. Hienoa. Erityisherkkyydestä tarvitaan lisää tietoa viittomakielellä. Vertaistuki on mahtavaa ainoastaan silloin, kun saa jutella omalla äidinkielellä, tässä tapauksessa suoraan viittomakielellä, ei tulkin kautta. Uskon että voimaryhmästä on myös tukea minun henkisellä polullani. Haaveenani on jakaa tietoa tulevaisuudessa yhä laajemmalle yhteisössäni, voimaryhmien lisäksi myös luentojen ja workshopien kautta. Olen tästä innoissani. Eikä tämä ole varmasti viimeinen blogini/vlogini.
Elina Pokki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti