tiistai 8. joulukuuta 2020

Omien tunteiden kuuntelu työelämässä

Jäsenen blogikirjoitus:



Minulle tarjottiin työtä. Olin vähän aiemmin hakenut samalta työnantajalta muuta työtä, joka oli peruuntunut. Nyt työnantaja tarjosi minulle toista työtehtävää toisessa toimipisteessä.

Saman tien tuli vahva tunne, että en halua tätä, en jaksa, koska työn aloittaminen merkitsisi taas kerran pitkää surkeaa elämänvaihetta. Tiesin, että en ole kiinnostunut. Työn tekeminen olisi kuormittavaa henkisesti, ja töihin meneminen kävisi raskaammaksi päivä päivältä, vaikka ensimmäiset viikot voisivat mennä kivastikin uusiin työkavereihin tutustuessa ja työnkuvaan perehtyessä.

Onneksi hoksasin pyytää hieman miettimisaikaa, olihan kyseessä kuitenkin alkuperäisestä poikkeava työtehtävä ja pitemmän työmatkan päässä.

Tuleva esihenkilö oli sitkeä. Hän selvästi tarvitsi minua. Hän kehui osaamistani sen perusteella, mitä oli muilta kuullut, onhan minulla pitkä kokemus vastaavantyyppisistä töistä.

Minusta tuntui pahalta, koska sekä työtehtävän vastaanottaminen että siitä kieltäytyminen tuntuivat ahdistavilta vaihtoehdoilta. Mutta miksi? No, työn kuormittavuuden voin tosiaan arvata tässä tapauksessa jo etukäteen ja siksi oma tunne oli se mikä oli, raskas. Jos aloittaisin työn, omat voimani katoaisivat taas mustaan aukkoon ennen pitkää.

Samaan aikaan tuntui pahalta ajatella, että joutuisin kieltäytymään, joutuisin sanomaan työnantajalle ei. Minua oli pyydetty, minut oikeasti haluttiin taloon. Esihenkilö sai tarjouksen kuulostamaan melko houkuttelevalta ja tuntui arvostavan kokemustani ja näkemystäni.

Mietin sitten, miltä esihenkilöstä tuntuu tämä asia. Ja siinä se oli: tajusin, että hänestä tämä ei tunnu varmaankaan yhtään miltään. Tämä on työasia, vain työasia, ja hän ottaa sen sellaisena, ja ottaa todennäköisesti seuraavan hakijan jonosta ja kysyy häneltä. Kyllä tekijöitä tällä alalla riittää, vaikka uskonkin, että he olisivat mielellään ottaneet minut, jolla on paljon kokemusta. Esihenkilö ei menetä yöuniaan tämän takia, että minä en huoli tarjottua työtä. Mikä helpotus minulle! Minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että olen aiheuttanut jollekulle mielipahaa ja hankaluuksia, kun hän joutuu etsimään jonkun muun työntekijän. Koska hänelle ei aiheudu tästä juurikaan hankaluuksia eikä sen kummemmin mielipahaakaan, koska tämä ei ole tunnetason asia hänelle.

Niin sitten sain kuin sainkin ilmoitettua työnantajalle, että kiitos mutta ei kiitos. Sain vastaukseksi lyhyet pahoittelut, ja lupasivat pitää minut listoilla edelleen, jos tarjolle tulee enemmän toiveitani vastaavaa työtä.

Yllättävästi tämä yksi tärkeä ei-sanan sanominen on sittemmin poikinut muitakin samanlaisia hyviä onnistumisia. Olen huomannut pitää rajoistani tarkemmin kiinni myös muissa tilanteissa, yksityiselämään liittyvissä asioissa. Jos minulle tarjotaan jotain, minun ei tarvitse ottaa vastaan, vain siksi että haluan miellyttää enkä halua tuottaa pettymystä toiselle osapuolelle. Ymmärrän nyt hieman paremmin sen, että toinen osapuoli ei yleensä ota asiaa niin tunteellisesti kuin minä, joten voin enemmän ottaa huomioon omat tunteeni ja jaksamiseni, ja sen mitä minä itse oikeasti haluan ja tarvitsen.

Nimim. Työelämän tarkkailija

3 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus, oikein paras vertaistuki. Ihan kuin minun kynästäni, minun elämästäni. Kiitos. Ollaan jämyinä, ja muistetaan, että meillä on lupa ajatella vain itseämme.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, lämmin kiitos tästä tekstistä ja kokemuksesi jakamisesta!! Tunnistan niin samantyyppisiä haastavia hetkiä omasta elämästäni: useimmiten olen juuri päätynyt miellyttämään toista ja samalla mennyt rytinällä omien rajojeni yli, koska en ole halunnut loukata jne. Ja tämä on sitten tietenkin kostautunut myöhemmin... Mahtava kirjoitus ja hyvä oivallus, yritän ensi kerralla muistaa itsekin tämän! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Ihana kuulla, että samaistumispintaa on löytynyt :)
    t. Työelämän tarkkailija

    VastaaPoista