10 joulukuuta 2020

Sisäinen ohjaus, yksi erityisherkän vahvuuksista

Jäsenen blogikirjoitus





Oletko sinä huomannut, että oma äänesi kertoo sinulle parhaiten, mitä tehdä ja miten edetä? Ja että kun olet jättänyt kuuntelematta tätä ääntä, mikään ei ole mennyt hyvin, helposti tai oikein? Erityisherkkien on yleensä helppo kuunnella omaa intuitiotaan ja sisäistä ohjausta. Paitsi jos on niin kuormittunut ja ärsyketulvan uuvuttama, että ei enää kuule omaa ääntään.

Kun minä uskalsin antaa intuitiolleni mahdollisuuden ja aloin priorisoida oman hyvinvointini, ihmeellisiä asioita on tapahtunut. Uskalsin vaihtaa alaa ja muuttaa yritykseni toiminnan täysin. Löydän uusia mahdollisuuksia, ja juuri oikeat ihmiset ja tilaisuudet tulevat eteeni. Olen energisempi, saan enemmän aikaan, pienemmällä vaivalla, kuin koskaan ennen. Ja pystyn sanomaan ei asioille, jotka eivät palvele tavoitteitani ja hyvinvointiani. Ennen en suonut itselleni edes sitä, että olisin joskus ollut tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen.
3 askelta sisäisen äänen vahvistamiseen

1. Hiljentyminen

Jotta me voisimme kuulla intuition viestit, meidän on otettava aikaa sen kuuntelulle. Intuitio ei huuda ja pidä meteliä, se kuiskii. Ja meidän tehtävä on varmistaa, että sillä on mahdollisuus tulla kuulluksi. Tarpeeksi omaa aikaa, rutiinit ja rituaalit, ja tietoinen itsensä kuuntelu ovat erityisherkälle tärkeitä, jotta me saamme samalla palautua kaikesta kuormittavasta ympärillämme.

2. Tasapaino

On tärkeää, että meillä on asiat tasapainossa ja tarpeeksi aikaa levolle. Energiaa tuovat ja vievät asiat pitää olla balanssissa, ettei se vaaka keikahda miinuksen puolelle. Työn, tekemisen ja suoritusten vastapainoksi on oltava olemista, rentoutumista, luovaa työskentelyä, joka ei tähtää mihinkään tuloksiin. On oltava sellainen olo, että vaikka välillä olisi vähän kiireisempi tai tiukempi jakso, niin kohta helpottaa ja saa palautua. Jos taas on olo, että tunnelin päässä ei näy valoa ja tiukka putki jatkuu eikä loppua näy, silloin on laitettava itse asioita uuteen uskoon.

3. Ilo ja eläminen hetkessä

Intuitio ja sisäinen ohjaus toimii aina meidän parhaaksemme. Ne myös viestivät rakkaudesta, ilosta ja valosta käsin. Pelko tai negatiiviset ajatukset eivät ole intuition viestejä, varsinkaan, jos ne samat ajatuskehät toistuvat päivästä toiseen, eivätkä tuo minkäänlaisia ratkaisuja tullessaan. Saamme toki ohjausta myös siihen, mikä ei ole oikea suunta, mutta silloinkin me sisimmässämme tiedämme viestin olevan meille parhaaksi. Mitä enemmän annamme itsemme elää tässä hetkessä, päästämme irti murheista ja stressistä, ja löydämme ilon aiheita elämästämme, sitä helpompi meidän on yhdistyä sisäisen äänen ja intuition kanssa.

Anna itsellesi lahja, joka sisältyy vahvasti erityisherkkyyteen, ja jolla on valta muuttaa elämäsi pysyvästi. Mitä enemmän kuuntelet itseäsi, sitä helpompi olo sinulle tulee. Et enää kyseenalaista tarpeitasi, pystyt tuntemaan tunteesi luonnollisesti, ilman ylireagointia tai niiden pois painamista, ja annat elämäsi muodostua sellaiseksi, joka tukee unelmiasi. Mitä muuta me voisimme toivoa?

Tiia Ojala

Kirjoittaja on valmentaja ja business coach kohderyhmänään erityisherkät, jotka haluavat löytää vahvuuden herkkyydestään ja toteuttaa unelmansa ilman rajoittavia uskomuksia. Tiia on itse erityisherkkä, ja ymmärrys siitä muutti koko hänen elämänsä paremmaksi.

Löydät hänet Facebookista: https://facebook.com/tiiaojalavalmennusjahyvinvointipalvelut

ja Instagramista: https://instagram.com/lupaunelmillevalmennus







1 kommentti:

  1. Kiitos Tiia tekstistä. Minut valtasi tekstin luettua ilo tehdä omannäköisiä juttuja!

    VastaaPoista