tiistai 23. helmikuuta 2021

Huolellinen ja tunnollinen erityisherkkä

Jäsenen blogikirjoitus




Jouduin menemään erikoissairaalaan tutkimukseen, jollaisessa en ollut ennen ollut. Jännitin ja vähän pelkäsinkin sitä etukäteen, kun en oikein tiennyt, mitä siellä tapahtuu, ja millainen tilanne se on, sattuuko se, ja kuinka oikein kestän sen näin kipuherkkänä ihmisenä.

Onneksi sairaalaan pystyi soittamaan etukäteen, ja soitin sitten ja kyselin kaikkea mahdollista, mitä vain voin saada tutkimuksesta selville. Hoitaja puhelimen päässä kai vähän tuskastui ja totesi, että nyt tulee kyllä vaikeita kysymyksiä. Hyvin hän kuitenkin kysymyksiini vastaili, ja se auttoi minua. Sanoin hänelle, että minulle on paljon helpompaa, jos tiedän, mitä on luvassa kun tulen paikalle. On helpompi asennoitua ja valmistautua henkisesti. Puhelu helpottikin selvästi epävarmuuttani ja pelkoani, ja kun sitten tutkimuksen aika koitti, en jännittänyt niin paljon.

Tutkimuksen jälkeen hoitaja totesi hieman yllättyneenä, että sehän menikin hyvin. No niinhän se meni, koska tunnollisena ihmisenä noudatin annettuja ohjeita kirjaimellisesti. Onneksi kipuakaan ei tuntunut. Mieleeni tuli, että luultavasti hoitajalla olikin paljon kokemusta ihmisistä, jotka eivät osaa toimia ohjeiden mukaan, eivät pysty tai eivät viitsi. Ja sen takia heidän on korostettava ohjeita todella paljon. Erityisherkkänä olen kuitenkin tarkka ohjeiden ja sääntöjen kanssa ja noudatan niitä niin hyvin kuin voin. Kuten Elaine Aron toteaa: ”Erityisherkät ovat epätavallisen tunnollisia ja tekevät yhteistyötä jos vain voivat.”

Uskon, että itseni lisäksi monia muitakin voisi auttaa se, että terveydellisiin tutkimuksiin mennessä tietäisi paremmin, mitä siellä tullaan tekemään, miten toimitaan ja mitä potilaalta odotetaan. Näin pienellä asialla voidaan vaikuttaa siihen, että tutkimus sujuu sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kannalta niin mukavasti ja helposti kuin mahdollista.

Elaine Aronin kirjasta Erityisherkkä ihminen löytyy – kaiken muun ohessa – myöskin pieni osio ”Vinkkejä erityisherkkien parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille”. Tästä osiosta toisaalta saa apua itselleenkin, kun on terveydenhuollon kanssa tekemisissä. Vinkkejä siihen, miten kertoa omista tuntemuksistaan ja tarpeistaan, jotta toinen ymmärtäisi paremmin. Usein terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole perehtyneitä erityisherkkyyteen, joten erityisherkän on hyvä opetella itse kertomaan piirteestä ja eritoten sen aiheuttamista poikkeavuuksista keskivertoon nähden.

Aronin kirja toimiikin minulla nykyään käsikirjana. Palaan siihen aina silloin tällöin kun taas pohdituttaa jokin herkkyyteen liittyvä asia tai tapahtuma, johon tarvitsisi apua ja pitäisi keksiä, miten toimia, mitä sanoa, miten suhtautua. Usein Aronin kirjasta saa jonkin uuden näkökulman ja pääsee asiassa eteenpäin.

nimim. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija

Lähde: Elaine N. Aron, Erityisherkkä ihminen, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013.

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Tuo on totta, että on tärkeää tietää etukäteen mitä tapahtuu. Ja on tärkeää, ettei siinä tulee mitään yllätyksiä, vaan kaikki on kerrottu. Hyvä vinkki, täytyykin katsoa kirjasta imtä Elainen Aron antaa neuvoksi terveydenhuollon ammattilaisille.

    VastaaPoista
  2. Voisitko vielä vinkata miltä sivulta tuo ohje terveydenhuollon henkilökunnalle löytyy?

    VastaaPoista
  3. Kiitos loisavasta tekstistä! Suorastaan ahmin Elaine Aronin kirjoja! :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Merja Leppänen25.2.2021 13.32

    Kiva kun sain samaistua tekstiisi ja kokemuksiisi. Itsekin äskettäin ja myös vuosia aiemmin perus- ja erikoissairaanhoidon palveluja nauttineena. Erityisherkkyyden vahvuutena on juuri tuo "oman osuuden tekeminen" vaikkakin sitten potilaana/asiakkaana.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kommenteista! Joo minäkin olen tykännyt ja saanut paljon apua Elaine Aronin kirjoista. Ja terveydenhuollon kanssa tekemisiin on tässä joutunut elämässä kerran jos toisenkin, ja monesti näissä kohtaamisissa on, sanoisinko, haasteita. t. Erityisherkkyyden kokemusasiantuntija

    VastaaPoista
  7. Haastetta riittää. Opas erityisherkästä terveydenhuollossa olisi paikallaan:)
    Kiitos kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  8. Susanna, anteeksi, en ollut huomannut, että olit kysynyt sivunumeroa. "Vinkkejä erityisherkkien parissa työskenteleville terveydenhuoltoalan ammattilaisille" löytyy kirjasta s. 233-234.

    VastaaPoista